Suomeen pitäisi tulla uusi laki

Suomeen pitäisi tulla uusi laki, koska nythän Suomen hallitus vaatii työttömiä suostumaan alle minimipalkkaan. Uusi laki pitäisi velvoittaa kaikkia työnantajia oli sitten työntekijä millä tavoin töissä järjestetään työntekijälle kerran vuodessa lääkäri tarkistuksen jossa saataisiin selville sairastaako työntekijä jotain vakavaa. Joissakin tapauksissa työnantaja voisi saada työntekijän lääkäri kuluista takaisin joko valtiolta tai kunnalta.

Kaikilla työntekijöillä pitäisi olla oikeus saada kunnon hoitoa, sillä vain terve työntekijä jaksaa tehdä työtä kunnolla.

Se olisi kaikkien etu. Ettei ongelmat tai sairaus ehdi pahentua ja muuttua krooniseksi.
17102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Työ on ihmisoikeus! Vaatikaa että ihmisoikeuttanne kunnioitetaan ja velvoittakaa ahneet porvari-kapitalistit kätyreineen tarjoamaan työtä.

Eihän työ ole mihinkään loppunut.

Äänestä
  • Ei kai kukaan ole kieltänyt ketään töitä tekemästä?
    MOLlissa on töitä tarjolla ja voi niitä kysyä ihan suoraan työnantajiltakin!
    Vai pitäiskö tulla sohvalta hakemaan?

    Äänestä

  • työllinen kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole kieltänyt ketään töitä tekemästä?
    MOLlissa on töitä tarjolla ja voi niitä kysyä ihan suoraan työnantajiltakin!
    Vai pitäiskö tulla sohvalta hakemaan?

    Töitä tarjolla? Joo on, mutta luuletko että kuka tahansa voi hakea töihin ihan mihin vain??? Pitäähän sitä jotain taitoa ja tietoa olla kaikkiin työpaikkoihin! Vaaditaan koulutusta ja kokemusta ja varsinkin nuorilla voi olla koulutus, mutta kukaan ei palkkaa ilman monen vuoden kokemusta!

    Äänestä

  • Putsaristalääkäriksi kirjoitti:

    Töitä tarjolla? Joo on, mutta luuletko että kuka tahansa voi hakea töihin ihan mihin vain??? Pitäähän sitä jotain taitoa ja tietoa olla kaikkiin työpaikkoihin! Vaaditaan koulutusta ja kokemusta ja varsinkin nuorilla voi olla koulutus, mutta kukaan ei palkkaa ilman monen vuoden kokemusta!

    Etkö sitten osaa mitään?
    Hakeudu siinä tapauksessa opiskelemaan!
    Monet firmat täsmäkouluttaa kokoajan. Rekrytointi koulutus.

    Äänestä

  • työllinen kirjoitti:

    Etkö sitten osaa mitään?
    Hakeudu siinä tapauksessa opiskelemaan!
    Monet firmat täsmäkouluttaa kokoajan. Rekrytointi koulutus.

    Itsestäni en kirjoittanut. Tunnen hyvin monta ihmistä joilla on jo kaksikin eri ammattinimikettä, mutta työtä ei vain löydy. Hakijoita pilvin pimein yhteen työpaikkaan. Hakemuksia kymmenittäin. Ei kukaan halua jatkuvasti opiskella uutta ammattia. Jos on monta vuotta käyttänyt koulutukseen, niin kyllä toivoisi myös pääsevänsä töihin.

    Ei kaikki työttömät laiskoja ole, vaikka mätiä omenia mukana onkin.

    Äänestä

Miksi uusi laki eihän suomessa ole työttömyyttä on vain työtä vieroksuvia siitä on tehty tutkimuksia jo vuosia.
Piia Noora Kauppi sanoi aikoinaan että eihän köyhä rahaa tervitse kun hän ei osaa käyttää sitä.
Tuossa tuo "työllinen" on onnensa kukkuloilla kun sanoi "on töitä tarjolla" .

Meillä on paras hallitus kautta aikojen, työttömiä on tarjolla yli neljännes miljoona, mutta ei heille töitä järjestetä, koska silloinhan tasa-arvo lisääntyisi ja siitä tulisi liikaa sotkua suomen talouteen kun työläiset oppisivat tietämään, että rahalla saa ja hevosella pääsee.

Lakia voisi kyllä muuttaa siihen suuntaan, että jokaista henkilön ansaittua 100000 euroa kohti pitäisi pakko työllistää ainakin yksi työtön, silloinhan työttömyys häipyisi etelänavalle saakka.

Äänestä
  • "ei heille töitä järjestetä" eli soffalta pitäis hallituksen käydä hakemassa töihin?
    Koita olla oma-alotteinen ja järjestää itse! Niin minäkin olen aina tehnyt ja ollut viimeksi hetken työttömänä 1995 (parikuukautta parhaaseen kesäaikaan). Silloinkin vain sen takia että olin valmistunut toiseen ammattiini ja halusin tietenkin sen alan töitä!

    Äänestä

  • työllinen kirjoitti:

    "ei heille töitä järjestetä" eli soffalta pitäis hallituksen käydä hakemassa töihin?

    Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes nimim. työllinen, sitten kun olet työttömänä niin et paljon enää palstalla rehentele.

    Äänestä

  • työlliselle kirjoitti:

    Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes nimim. työllinen, sitten kun olet työttömänä niin et paljon enää palstalla rehentele.

    En kyllä sysäisi työttömyyttä muidenkaan syyksi! Tekisin asialle jotain!

    Äänestä

  • työllinen kirjoitti:

    "ei heille töitä järjestetä" eli soffalta pitäis hallituksen käydä hakemassa töihin?
    Koita olla oma-alotteinen ja järjestää itse! Niin minäkin olen aina tehnyt ja ollut viimeksi hetken työttömänä 1995 (parikuukautta parhaaseen kesäaikaan). Silloinkin vain sen takia että olin valmistunut toiseen ammattiini ja halusin tietenkin sen alan töitä!

    työllinen 22.12.2017 14:12

    No kuule kyllä sille jolla tulee 100000 € moneen kertaan vuodessa voi aina jokaista sataatonnia kohti työllistää yhden työttömän.
    Sehän pitäisi mennä niin kuin oikeudenmukaisessa verotuksessa määritellään, että samasta tulosta sama vero ja tulojen noustessa verojen pitää nousta progressiivisesti, eli niin paljoin kuin hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee, nyt otetaan velkaa jolla kasvatetaan tuloeroja sekä köyhyyttä joka lisääntyy kokoajan.

    Mätä hallitukset käyttävät vippaskonsteja, sumuverhoja, valikoituja uutisia ja muuta paskaa jota kukaan ei ymmärrä.

    Hallitus on surkea ja saamaton, eihän heidän tarvitse keksiä työtä sitähän löytyy joka nurkalta.

    Rahalla on niin suurivalta että sillä voidaan alistaa lapsetkin 12 tuntiseen työhön ja suomessa työttömät elämään hyvinvointivaltiossa köyhyydessä.

    Pakaako sulle selittää sinähän olet onnesi kukkuloilla kun saat pilkata työttömiä joita halitus kyykyttää.

    Äänestä

  • niin-kun-sanoin kirjoitti:

    Nojaa, tässä nyt niin onnen kukkuloilla olla. Ei työ sinänsä mitään onnea mulle tuo, ois mulla muutakin tekemistä.
    "Pakko" niitä vaan on tehä että on varaa harrastaa. Siinä sivussa sitä tulee rahoitettua hyvinvointiyhteiskuntaakin.

    Äänestä

  • työllinen kirjoitti:

    Nojaa, tässä nyt niin onnen kukkuloilla olla. Ei työ sinänsä mitään onnea mulle tuo, ois mulla muutakin tekemistä.
    "Pakko" niitä vaan on tehä että on varaa harrastaa. Siinä sivussa sitä tulee rahoitettua hyvinvointiyhteiskuntaakin.

    Nojaa+ihmiselle+työ+on+erittäin+tärkeä+aina+ei+saa+sitä+työtä+mitä+haluaa+sitten+on+valittava+tai+mentävä+sellaiseen+työhön+josta+saa+elantonsa.Meidän+pitää+puolustaa+sellaisia+joilla+itsellään+ei+ole+"puolustuskykyä"+hoitaa+asioitaan+eikä+työllistää+itseään,+poliittiset+päättäjät+ovat+vastuussa+työllisyydestä,+sehän+on+ollut+heillä+ykkösasia+tällä+vuosituhanella.Työntekijät+rahoitavat+yhteiskuntaa+enemmän+kuin+ne+jotka+piilottaa+vaurautensa+verottajalta+ja+suhteellisesti+eniten+veroja+maksaa+pienituloiset.Maksan+tuloistani+veroja+moneen+kertaan+ja+syksyllä+kun+lahjoitin+vaimon+kanssa+varallisuuttani+taas,+niin+verottaja+sai++niistä+molemmista+lahjan+saajalta+12%,+eli+voit+itse+katsoa+minkä+verran+pitää+lahjoittaa+että+lahjavero+nousee+12%:iin.Hyvää+joulua+osta+joululahjoja+lapsillesi+ja+vaimolle+jotakin+kiiltävää+itsellesi+tietysti+joulujuomaa.

    Äänestä

Ois kiva jos ulkomaalaiset saisivat nauttia lakien ja työn sallimasta turvallisuudesta.

Äänestä

Uusi laki on tärkeä koska Suomessa on nykyään ihmisiä monenlailla töissä ja ei kaikille jotka ovat töissä kuulu työnantajan maksama työterveys palvelut. Miksi toiset työntekijät ovat niin arvokaita että pääsevät hoitoon ja toisilla ei ole varaa lääkäri hoitoon kun palkka on huono eikä mitkään työsuhde edut kuulu.

Suomessa on ihmisiä jotka tekevät työtä alle minimipalkan ja sillä sitten pitää elää ja hoitaa itseään jos sairastuu

Äänestä

Työnantajan vastuut ja velvoitteet
Työnantajana sinulla on laissa määrättyjä velvoitteita työntekijöitäsi ja viranomaisia kohtaan.

Ilmoittaudu Verohallinnon työnantajarekisteriin, kun yrityksessäsi työskentelee vakituisesti enemmän kuin yksi työntekijä. Tee uuden työntekijän kanssa työsopimus, jossa noudatetaan alasi työehtosopimuksia.

Olet työnantajana velvollinen suorittamaan ennakonpidätyksen työntekijöille maksetuista palkoista ja maksamaan myös työnantajan sairausvakuutusmaksun (entinen sosiaaliturvamaksu). Hoida työntekijöille myös laissa määrätyt vakuutukset ja maksa erilaiset vakuutusmaksut, kuten työeläkevakuutus.

Työnantajan tulee tehdä toiminnastaan tiettyjä ilmoituksia viranomaisille (esim. Verohallinto) ja eläke- ja vakuutusyhtiöille. Työnantajan pitää myös järjestää ja kustantaa työntekijöille työterveyshuolto, riippumatta työntekijöiden määrästä. Työnantaja vastaa myös työsuojelun järjestämisestä työpaikalla.

Äänestä

Työterveyshuolto
Työnantajan järjestämä työterveyshuolto jakautuu lakisääteiseen, ennaltaehkäisevään ja sitä täydentävään vapaaehtoiseen työterveyshuoltoon. Lakisääteinen työterveyshuolto ei sisällä työntekijöiden sairaanhoitoa. Työntekijän sairastuessa ja tarvitessa hoitoa tai sairauspoissaolotodistusta hänen on käytettävä esimerkiksi julkisen terveydenhuollon palveluita. (terveyskeskus)

Lakisääteinen, ennaltaehkäisevä työterveyshuolto
Kun yrityksessä työskentelee yksikin työntekijä, on työnantajan velvollisuus järjestää hänelle ennaltaehkäisevän työterveyshuollon palvelut. Yrittäjälle itselleen työterveyshuollon järjestäminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.

Äänestä

Vähimmäispalkka ("minimipalkka") on pienin mahdollinen palkka, joka lain mukaan työntekijälle tulee maksaa.

Paska palkka laki.
Meillä on paljon työntekijöitä joille maksetaan ns. paperipätevyydestä/koulutuksesta vaikka istuisivat koko päivän peukaloita pyöritellen, yleisintä se on julkisella-alalla.
Suoritepalkka / urakkapalkka sitä maksetaan "tuloksen" eli "työnarvon" mukaan palkaa tulee työnteosta ja osaamisesta, istua saa, mutta omalla kustannuksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uusi_laki kirjoitti:

Suomeen pitäisi tulla uusi laki, koska nythän Suomen hallitus vaatii työttömiä suostumaan alle minimipalkkaan. Uusi laki pitäisi velvoittaa kaikkia työnantajia oli sitten työntekijä millä tavoin töissä järjestetään työntekijälle kerran vuodessa lääkäri tarkistuksen jossa saataisiin selville sairastaako työntekijä jotain vakavaa. Joissakin tapauksissa työnantaja voisi saada työntekijän lääkäri kuluista takaisin joko valtiolta tai kunnalta.

Kaikilla työntekijöillä pitäisi olla oikeus saada kunnon hoitoa, sillä vain terve työntekijä jaksaa tehdä työtä kunnolla.

Se olisi kaikkien etu. Ettei ongelmat tai sairaus ehdi pahentua ja muuttua krooniseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu