Oliko silloin paremmin

Tonttutoivoton

kun olin vielä teini? Ei ollut oikeastaan kuin lankapuhelimet. Ei ollut mahdollisuutta käydä tai viettää aikaa facessa, instassa, eri appseissa ja muissa sovelluksissa. Tietokoneitakin oli vielä vähän ja elettiin modeemiaikaa. Sähköpostitkin olivat lähinnä työkäytössä. Ekan sähköpostiosoitteenkin hommasin joskus aikuisuuden kynnyksellä. Kännyköitä oli markkinoilla, mutta ei niillä voinut kuin soittaa tai laittaa tekstiviestiä ja kaikki maksoi paljon. Kännykät olivat lisäksi todella kalliita. Internetin syövereistä ei löytynyt vielä kenenkään tietoja tai kuvia. Numerotiedustelu maksoi maltaita, eikä Fonecta Callerista ollut tietoakaan.

Ja miksi näin?

Kyllä silloinkin saatoin ihastua ja ihastuinkin. Ensimmäinen teini-iän ihastukseni oli jossain limudiskossa sellainen "beibe". Monta kertaa katselin tuota tyttöä ja yhden kerran viimein rohkaistuin hakemaan tyttöä tanssimaan. Sydän pamppailen kävelin 14-15 kesäisenä hänen luokseen ja ajattelin pyytää tanssimaan, kun viimeisillä askeleilla hänen viereen tuli toinen poika ja he suutelivat. Siitä tyylikkäästi pieni suunnanmuutos vessaan kokoilemaan itseään. Tytön nimeä en tiennyt, mutta muistan tapauksen vieläkin. Ja hyvä niin, nyt on olemassa vain kokemus, eikä mitään tietoa hänestä, joten on ollut helppo unohtaa. Ei mitään käsitystä.

Toisen kerran koulussa ihastuin pari vuotta myöhemmin luokkakaveriini. Kattelin aina silloin tällöin tuota tyttöä. Juteltiinkin joskus. Parhaiten muistan ne pitkät, puoliselkään ulottuvat kiharat hiukset. Oli tosi mukava muutenkin. Otin silloin härkää sarvista ja erään luokkatunnin alussa pyysin, että voisiko jäädä hetkeksi luokkaan, kun minulla oli asiaa. Pyysin ulos. No, eipä suostunut lähteä ulos kanssani. Asia jäi siihen. Puhelinluettelosta joskus numeron etsin jälkikäteen, mutta en sitten koskaan soittanut kysyäkseni uudestaan. Pakko mainita, että en ole koulun jälkeen ollut yhteydessä häneen, kunnes eräänä päivänä pari vuotta sitten tapasin vahingossa lähikaupassa. Totta kai morjenstin muina miehinä ja olin yllättynyt ja aika otettukin, kun toinen hymyili ja punastellen tervehti takaisin. Oma miehensäkin tuli paikalle ja täytyy sanoa vähän ilkikurisesti, että olen ihan hyvin säilynyt :D. No, se siitä.

Nyt vuosia myöhemmin rakastuin naiseen. Ja tietysti pahimpaan mahdolliseen aikaan. En ole enää hänen kanssaan missään tekemisissä ja kaiken kaikkiaan voin sanoa olleeni suoraselkäinen. Tyhjä aukko silti jäi.

Mutta sitten on olemassa tämä netti ym. paikat.

On niin helppoa olla netissä milloin älypuhelimella, milloin tietokoneella ja käydä katsomassa toisen kuvia, lähetyksiä tai ihan mitä vaan. Yhteystietojenkin hakeminen on helppoa, vaikka kaikki on jo pyyhitty kertaalleen osoiteluettelosta tai mistä tahansa apista pois. Siltikin voisin ne muutamassa sekunnissa kaivaa esiin ja soittaa vaikka nyt, jos haluaisin tai laittaa viestejä ties mitä kautta. Aina tasaisin väliajoin, kun on vapaa-aikaa, ne kädet eksyvät näppäimistölle ja kirjoittavat vääriä nimiä. Silmät katselevat vääriä kuvia. Sormet hamuilevat kännykän näytöllä pyörittäen näyttöä malttamattomina laittamaan viestiä.

Ja sitten on vielä nämä kirotut keskustelupalstat. Paikka, missä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan. Vetää puoleensa lonkeroillaan. Törmäät näihin nettihauissa ja vaikka missä. Täällä sitä haetaan, josko jokin kommentti osuisi kohdalle. Miksi? En sitä itsekään pysty selittämään. Mitä jos osuukin? Mitä sitten? Täällä hullut, rakastuneet, yksinäiset, me onnettomat olemme pohtien ja pohtien. Todellisuus kaikkoaa jonnekin horisontin taakse, kun oma mieli alkaa tehdä päätelmiä vaikka mistä.

Mitä jos olisikin kuin ennen?

Ulkona olisi maailma, missä jokainen voisi oikeasti kokea sydänsuruja, voisi oikeasti kävellä sen tytön tai pojan luokse kysymään. Voisi elää oikeaa elämää. Voitaisiin tavata toisia, puhua, olla yhteydessä, ei oltaisi yhteydessä, tavata jälleen ja tunteen voimistuessa, kunnes eräänä iltana suudelma on väistämätön. Voisiko sillä tavalla luoda pidempiä, parempia suhteita? Parisuhteita? Avioliittoja? Ilman tindereitä tai muita markettipaikkoja? Ihastumisiakin tulisi ja menisi, mutta voisi olla, että ne unohtuisivat helpommin, kun ei olisi mahdollisuutta käydä koko ajan vilkuilemassa toista netistä. Ei saisi vastakaikua turhille toiveilleen tuntemattomilta, yhtä toivottomilta. Emme olisi enää lukemassa näitä kirjoituksia ja upotaksemme yhä enemmän ja enemmän epätoivoon. Tämä on varma paikka hukata itsensä ja sairastua henkisesti. Niillä vesillä itsekin liikun ja pois tietoisesti pyrin.

Kunhan kirjoittelin. Hyvää joulua ja parempaa ensi vuotta mieluiten pois täältä.

9

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kultaakoaikaa

      Kasarilla kaikki oli paremmin. Huoletonta aikaa verattuna nykymenoon, kaikin tavoin. Vaikka eihän sitä varmaan silloin tajunnut eikä olis voinutkaan.

    • parempaaoli

      Ainakin vastapuolen kusettaminen feikkikuvilla oli silloin vaikeampaa, kun piti ihan kasvokkain tavata ja jutella. Oli se parempaa aikaa sikälikin, ettei kenenkään tarvinnut esitellä itsensä intiimejä paikkoja kaikenkansan nähtäväksi. Että aidompaa ja rehellisempää oli. Hyvät joulut kaikille vaan.

    • Ysärillä

      Kenties elämä oli jollain tavoin todellisempaa kuin nyt..

    • oooott

      Oon miettiny samoja, mitä vuolaasti käyt läpi. Tuntuu, että aivan kuin jokin olisi muuttunut ihmisten välisessä yhdessä olossa. Ennen oltiin enemmän kasvokkain tekemisissä ja saatettiin jutella vaikka kuinka paljon puhelimessa. Nykyään asiat jotenkin verhotaan facessa ja muiden sosiaalisten sovellusten kautta. Tuntuu, että jotkut ovat erittäin olemassa facen profiilin kautta, mutta ei sitten muuten olla tekemisissä. Tässä on hirvee ristiriita.
      Tykkään käydä paljon kahviloissa...käyn paljon itekseni. Tosi monesti näen kahviloissa pariskuntia, jotka tuijottavat omaissa oloissaan sitä älypuhelinta ja näppäilevät sitä vimmatusti, vaikka edessä olisi oikea ihminen, jonka seurasta voisi nauttia. Tätä pidän aika ihmeellisenä ja vähän outona.

    • erotiikkaaelämään

      Maailma olisi paljon parempi, jos ihmiset eivät jännittäisi toisiaan niin kovasti. Rakastelisivat keskenään vastuullisesti mutta spontaanisti. Uskaltaisivat nauttia toisistaan eroottisesti ilman pelkoa sitoutumisista. Sellaista maailmaa minä odotan.

    • Puhuit minun suullani...lohdullista, etten ole yksin aoivoituksineni

    • luulinpas

      Ei ollut, mutta ihmisinä voidaan olla enemmän.

    • eroarahastata.fi
    • modernismi8888

      Ei opiskelun kannalta, netistä löytyy paljon hyödyllistä.Facebook on mikä on, tulee sielläkin käytyä.
      Sitä elettiin vähän niinkuin pimennossa, tieto on valtaa sanotaan. Minulle ainakin nykyaika on ihan ok.Niin sitä kehitytään.Onneksi viisaita ihmisiä on olemassa,hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4433
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3138
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2377
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2264
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2025
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe