Olen ollut jo usean vuoden ajan ollut kiinnostunut sosiologiasta/sosiaalipsygoliasta/psygoliasta. Harmittaa kun kotikaupungissani olisi voinut suorittaa sosiologian tutkinnon, mutta hinta oli tosi mahtava silloin,1,800mk!
Ja lähinnä ajettelin silloin myös työllistymis mahdollisuuskia, kun ei oikein tiedä mitä hyötyä ko. tutkinnosta olisi ollut työelämän kannalta.
Ja lähinnä ajettelin silloin myös työllistymis mahdollisuuskia, kun ei oikein tiedä mitä hyötyä ko. tutkinnosta olisi ollut työelämän kannalta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taidat olla hakoteillä.Rahalla et voi tutkintoa ostaa. Todennäköisesti kyse on ollut approbaturin tms. opinnoista, jotka ovat vain ensivaihe tutkintoon.Ensin pitää päästä yliopistoon sisään.
PsyKologia ja sosiaalipsyKologia antavat hieman erilaiste valmiudet, esim. viimeksimainittu ei voi toimia psykologin tehtävissä, joka suurimmaksi osaksi on auttamistyyppistä työtä.Sp:git ovat esim. tutkimus-, suunnittelu-, opetus-tms. tehtävissä.
Sosiologeista taas tulee esim. tutkijoita, suunnittelijoita, tiedottajia, opeja jne. Kannattaa tutkia yliopistojen sivuja ja valintakoeoppaita.
se saatto olla jokin sellainen, ei tietenkään valmis tutkinto, koska ei se kurssi ollu muistaakseni ku korkeintaam 1-2kk:n pituinen.
näistä teidoista.