En unta nää

että meistä tulisi joskus jotain. Pahinta kaikessa on keskustelemattomuus, Ok.
Itse ajoin tilanteen tähän pisteeseen. Helppo nyt toistaa että rakastan sinua. Mutta sen sain sinulle kerrottua ennen poistumistasi ja se on täyttä totta. Pimeä käytävä ja jumittunut lukkopesä eivät
olleet tahdikkaimmat kertomisolosuhteet. Mutta olen ylpeä että edes se ei jäänyt kertomatta vaikka tapahtumat vaatisivatkin jälkipuintia.

Viimeinen toiveeni (vaikka harhainen) olisi, että toisit tulevalle keväälle uudelleen sen rakastuneisuuden tunteen joka silloin siivitti pitkin keväthankia ja pääsiäisestä tuli lähes unelmaa.
7323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä tuhraa elämääsi haihatteluun. Se mikä on kerran katsottu ettei onnistu, ei enää lämpene uudelleen. Kaipaan erästä toista (J miestä) elämääni.

Äänestä
  • Jos ei suhteessa ole ollut niin ei silloin oo katsonut yhtään mitään.

    Äänestä

  • Tuo ei aina pidä paikkaansa! Joskus toinen kerta toden sanoo ja kaikki kääntyykin oikeaan suuntaan!

    Äänestä

  • minusta-näin kirjoitti:

    Tuo ei aina pidä paikkaansa! Joskus toinen kerta toden sanoo ja kaikki kääntyykin oikeaan suuntaan!

    Pakkomielteisen lahkeessaroikkujan kommentti. Ei tervepäinen terveellä itsetunnolla varustettu jää jääräämään menneisiin, jos jo toinen tehnyt selväksi ettei halua mitään aloittajan ( tai jonkun) kanssa.

    Äänestä

  • Mitä mitään ? Eikä rakkautta enää arvosteta ämmä sinäkin siellä, mene hautaan.

    Äänestä

Puhumattomuus koskee.Omassa tilanteessani olen jo jotenkin hyväksynyt sen.Aikaa on kulunut paljon.Vaikka vieläkin joskus joku pieni toivon kipinä heräilee sydän alassa....jos me vielä joskus kohdataan....

Äänestä

Voi vielä tulla jos molemmat vain niin haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisessäonpaljonänärjii kirjoitti:

että meistä tulisi joskus jotain. Pahinta kaikessa on keskustelemattomuus, Ok.
Itse ajoin tilanteen tähän pisteeseen. Helppo nyt toistaa että rakastan sinua. Mutta sen sain sinulle kerrottua ennen poistumistasi ja se on täyttä totta. Pimeä käytävä ja jumittunut lukkopesä eivät
olleet tahdikkaimmat kertomisolosuhteet. Mutta olen ylpeä että edes se ei jäänyt kertomatta vaikka tapahtumat vaatisivatkin jälkipuintia.

Viimeinen toiveeni (vaikka harhainen) olisi, että toisit tulevalle keväälle uudelleen sen rakastuneisuuden tunteen joka silloin siivitti pitkin keväthankia ja pääsiäisestä tuli lähes unelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu