Ostimme täksi jouluksi Kivikylän valmiin uunikinkun. Täytyihän sitä jo aaton aattona maistaa. Ei meinannut jäädä pelkkään maisteluun, niin hyvän makuista se on. Aivan kuin joskus ennen vanhaan! En ole sitten lapsuusvuosien saanut näin hyvää kinkkua. Kivikylän muut tuotteet ovatkin tuttuja. Ihanat jauhemaksapihvit, Lindströmin lihapullat ym. Meillä ovat Kivikylän tuotteet jatkuvasti käytössä. Suosittelen.
Hyvä Kivikylä!
35
6773
Vastaukset
- mahdollisestion
Taitaa itse h;ra omistaja olla asialla?
- Kerranpettynyt
Myymälä-päälikkö taas kirjottelee omiaan. Kaksi kertaa ostanut kivikylän "tuoreen" suolatun kinkun nimittäin ensimmäisen ja viimeisen kerran. Maistui pakkaselle ja hapantuneelle,ei jatkoon
- kiikkuballi
Eivätpä nuo Kivikylän grillimakkaratkaan muista jauhopötkylöistä erotu mitenkään paremmiksi. Varsinkin yleisötapahumissa huomaa Kakkoslaadun MASSA tuotteet hyvinkin helposti heikommiksi,,,,
- oikeinhyvää
Minäkin ostin Kivikylän kinkun ja paistoin sen ja kaikki vieraanikin olivat oikein tyytyväisiä sen makuun. Jos tämä Kerranpettynyt on ostanut hapantuneen kinkun, niin järkevänä ihmisenä olet sen varmasti myymälään palauttanut ja varmasti saanut siitä hyvityksen, tai uuden tilalle. Mutta Kivikylän mollaamiseenhan ei tietenkään tarvitse asiallista tekstiä kirjoittaakaan, kunhan päästelee mitä sylki suuhun tuo. Onhan näitä muitakin paikkoja mistä voi tuotteensa ostaa ja makuasioista ei voi kiistellä. Turhia juttuja on kuitenkin täälläkään älytöntä kirjoitella.
- Anonyymi
Kinkku se on kinkullakin, syöppö se on syöpölläkin, aika on ajoissakin. Kyllä näin on.
- Sikaa-välipäiville
Noita samoja kinkkuja jäi Kivikylään aika monta laarillista myymättä kanssa. Joulun jälkeen joulukuuset ja joulukinkut on kaupoissa aika halpoja yleensä.
Nyt kannattaa käydä välipäivinä hakemassa ittellensä tuolta kinkku, niin sen saa alle puoleen hintaan, tai jopa senkin alle, kun vähän tinkii lihamestarin kanssa.- fdLappi
ne myydään ensijouluna uudelleen, pakaste säilyy tutkimustemme mukaan melko hyvänä.
- Ahtisaariki-tykkäisi
Taattua kivikylän laatua. Kinkkua viime vuosituhannelta, savun aromilla silattua perinnekinkkua vuodelta 1999.
Ajalta jolloin Martti Ahtisaari presidenttinä. Maistele parhaita aromeja Ahtisaaren ajoilta, Suomen valovuosilta, kun Nokia oli maailman suurin kännykkävalmistaja.
- Sikaajanautaa
Asioimme Kivikylässä suhteellisen säännöllisesti. Lihan hinta/laatusuhde kohdillaan. Ainoita Huittisten yrityksiä jossa asiakkaita riittää jonoksi ja välillä ruuhkaksi saakka. (Jos ruokakauppoja ei lasketa) Kyllä asiakas on oikeassa. Kivikylässä käy jopa muutkin kuin huittislaiset.
- gaasua
kivikylän tuotteet tekee ilmaa suolistoon, pierettää. onko se soija kun pistää pierettää.
- Syökääs-soijaa
Minä käytän soijamaustetta monenlaisiin ruokiin joka päivä. Ei se soija mitään pieretä, syy ilmavaivoihin on jossain ihan muualla, yleensä maitovalmisteissa.
Soija vaikuttaa vain erektioon, jota se lisää ihan sairaasti, tanakkuutta on monta kertaa päivässä. Ei mikään ihme että kiinalaisia on niin paljon, kun syövät paljon myös soijaa.
- tornipalvaamo
En tiedä kuka tontin on omistanut, kaupunki vai yksityinen mutta Huittisilta jäi saamatta monta kymmentä työpaikkaa kun Kivikylän viereiselle tontille on muutama vuosi sitten rakennettu vihannesvarasto tai vastaava. Nyt ei ole tilaa mihinpäin laajentaa. Naapurikunnat voittaa taas.
- kepulitpettääaina
Kyllä varaston tontin myi lyhytnäköisyydessään kaupunki.Ostajat kun ovat
kepulaisia,ei silloin teollisuuden laajenemisella ole mitään sanan sijaa.Röllin töitä oli. - Uuteeliiaas
Kuka on rölli?
- yhdennäköisyyttäon
Kaupunkin johtaja ainaskin näyttää Rölliltä leikkaanattoman kuontalonsa kera.
- Parkkipaikkaa
Ja myös kesämökin menetys hienolta paikalta pikku rahalla.
- Missä-Rölli-luuraa
>>Kaupunkin johtaja ainaskin näyttää Rölliltä leikkaanattoman kuontalonsa kera.
Mistähän löytyisi kuva tuosta Peltomaasta ja sen mainostetusta Rölli-kampauksesta?
Tässä Peltomaa selittää vuosi sitten, että millainen tulee vuosi 2017 olemaan. Onhan tuo hiusmitta armeija-lookia pidempi, mutta ei se nyt ihan Rölli-ainakaan tässä ole.
https://youtu.be/L70Xrt6KuGY
Paljon kehuu "ruoantuotantoketjuja" eli siis käytännössä Huittisten suursikaloita ja niiden merkitystä. - lihaksistoja
en tiedä miltä röllin liha maistuu mutta ylipäätään nykyään kaikki lihapullat/pihvit on täynnä kovaa rustoa ja luunsiruja valmistajasta riippumatta, olen siirtynyt kananlihaan niissä on hiukan vähemmän jauhettu näitä hukkalihoja.
- Hepokatilla-kuntoon
Grillattu kananliha on vanhanaikaista, se sisältää karsinogeenejä ja verenpainetta lisääviä aineita, ja niitä häkkikanojakin kohdellaan aika huonosti. Olen jo muutaman vuoden ajan korvannut kananlihat hepokateilla ja aasianheinäsirkoilla.
Se on täyttä proteiinia koko eläin. Ei tarvii erotella mitään koisireipiä tai rintapaloja hepokateilta. Syön niiltä kätevästi päät ja suolet ja peräaukot ja ihan kaikki saman tien.
Kannattaa Kivikylänkin modernisti laittaa savustettua hepokatin lihaa hyvällä kilohinnalla tarjoukseen.
- syökääsikaavaan
Korpelan nakit ainakin julkaistussa testissä meni hyvin,eikä muissakaan tuotteissa ole
moittimista.Ei tarvitse täällä henkilökunnan yrittää kehuskella.- Anonyymi
K-ketju on erikoistunut makkaroiden ja kinkkujen kyllästämiseen omassa keittiössä, vaikka päällä lukisikin Savikylä. Niiden päälliköllä on sellaiset kemikaalit jaettavana että ruokailijan kuollessa madotkaan ei pysty sitä syömään kuolematta. Nämä vain erikoistilaajille.
- Anonyymi
Peltomaahan kauppaa savuvikaisia tuotteitaan Halpa Hallissa. En ole tuotteista kuullut mitään, onko se sitten hyvä vai huono asia?
- Yökensyö
Kerran ostanut kivikylän kinkun ja toista kertaa en osta! Oli todella huono!
Laitoin palautetta, mutta kukaan ei koskaan vaivautunut vastaamaan.- Anonyymi
Ehkä palautettasi ei olla nähty. Kyllä Kivikylän kinkku on aina ollut suurenmoista, mutta valmiiksi suolatun kinkun mausta en perusta. Suolaamaton itse harmaasuolattu on parasta. Kotimaisuus on valttia, lähiruokaa tulee suosia.
- Anonyymi
Liian suolainen kinkku. Vaikka paistomittari näytti 85, niin kumminkaan kinkku ei ollut murea. Olisi pitänyt ostaa wotkinilta niinkuin ennenkin.
- Anonyymi
Oliko se Kivikylä kun myytiin venäläisille syksyllä, vai menikö vaan Korpelan makkaratuotteet Venäjälle?
- Anonyymi
Suomalaiset myy kaikki venäläisille eikä ajattele mitä siitä seuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset myy kaikki venäläisille eikä ajattele mitä siitä seuraa.
Toiset ajattelee, kaikki eivät sulje silmiä siitä mitä viime aikoina maailmalla on tapahtunut.
- Anonyymi
Näin kävi nyt.
Aamulla piti hakea toinen kinkku koska oli niin älyttömän suolainen.
80 asteisena kun oli valmis niin leikkauspinnassa oikein näkyi suolakiteet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kävi nyt.
Aamulla piti hakea toinen kinkku koska oli niin älyttömän suolainen.
80 asteisena kun oli valmis niin leikkauspinnassa oikein näkyi suolakiteet.Oikein suolattu kinkku on oikeesti suolainen, koska sen kuuluukin olla suolainen sen joulukinkun.
Olet täysin suotta hakenut suolatonta kinkkua tilalle. Vaikka kotonasi oli jo priimaluokan, valmiiksi paistettu suolakinkku olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein suolattu kinkku on oikeesti suolainen, koska sen kuuluukin olla suolainen sen joulukinkun.
Olet täysin suotta hakenut suolatonta kinkkua tilalle. Vaikka kotonasi oli jo priimaluokan, valmiiksi paistettu suolakinkku olemassa.Yhden kerran meni aattoateria pilalle muistaakseni juuri Kivikylän kinkulla, kun se oli liian suolainen. Virhe oli ainoastaan siinä, että etiketissä ei ollut selvästi ja erottavasti merkitty että kinkku oli valmiiksi suolattu.
Se löytyi vasta vahingon tapahduttua, merkintä luki ainoastaan pienellä tekstillä siinä osiossa, missä lukee että sisältää.
Tietenkin suolasimme sen toiseen kertaan ennen paistamista.
Vein sen sitten roskapönttöön ulos. Aamulla oli kansi auki, kinkunkappaleita lattialla ja kolme kuollutta varista.
Että semmonen tapaus.
- Anonyymi
Ostin kinkun kivikylästä. Mausta päättelin sen sijan olleen rutavalta vaikka pakkauksesa oli että vampulasta!
- Anonyymi
Noilla Kivikylän kinkuilla on semmoinen takuu, että suolauksen puutetta ei tarvitse asiakkaan kärsiä koskaan. Jos joku saa liian suolattoman kinkun kaupasta, niin sen voi käydä ilmatteeksi suolauttamassa tehtaalla. Ne laittaa siihen ruiskulla lisää suolaa, siinä orottaessa. Ihan kuin auton renkaisiin laitettais lisää ilmaa, se on nopeeta se toi tehtaan suolaus nykyään.
- Anonyymi
Missäs tällainen pikasuolaamo on ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs tällainen pikasuolaamo on ?
Tietenkin palvaamon omalta tontilta sellaista kannattaa ensimmäiseksi ettiä. https://www.kivikylan.fi/
Voi olla että nyt Tapanina ei ole ketään paikalla. Mutta huomisaamuna ne pumppaa loppuihin kinkun jäännöksiisi kyllä haluamasi määrän lisää suolaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!882018- 821810
- 541459
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481405- 1461348
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481292Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441234Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261084Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket25983- 39975