==> VAIN

Missä Raamatussa sanotaan että ihminen voi saada syntinsa anteeksi VAIN toisen ihmisen suullisen sanan kautta?

Vastaukseksi eivät kelpaa ne esimerkit joissa syntejä annetaan anteeksi ihmisen välityksellä. Samoin kuin karhu (vaikka olisi jopa ruskea karhu ja jääkarhu silmäin edessä vierekkäin) ei riitä todisteeksi siitä että VAIN karhulla on turkki.
2223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jeesus antoi ristillä anteeksi ryövärille, mikä olikin hänen yksinoikeutensa.
Mietippä, miten sitten, jos Jeesus olisikin ehtinyt kuolla ennenkuin ryövärille tuli tunnon hätä.
Olisiko hän saanut ne anteeksi ensimäisenä ihmisenä maailmassa Jeesuksen sovituskuoleman jälkeen automaattisesti ilman välikättä.

Tähän en ole vielä saanut keltään vastausta.

Äänestä
  • >>
    Mietippä, miten sitten, jos Jeesus olisikin ehtinyt kuolla ennenkuin ryövärille tuli tunnon hätä.
    Olisiko hän saanut ne anteeksi ensimäisenä ihmisenä maailmassa Jeesuksen sovituskuoleman jälkeen automaattisesti ilman välikättä
    >>

    Jo maan päällä vaikuttaessaan Jeesus käytti monesti ilmaisua "Uskosi on sinut pelastanut" antaessaan syntejä anteeksi. Näillä sanoilla hän uskoakseni halusi myös välttää Paavien ja vl:ien vääristelyt, joissa ihminen korotetaan armahtajan rooliin.

    Mikäli ristin röväri olisi jaksanut uskoa Jeesuksen aramhdukseen, niin hän olisi pelastunut. Sinänsä kuitenkin epätodennäköistä, että hän olisi näin jaksanut tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A. Acimlainen kirjoitti:

Missä Raamatussa sanotaan että ihminen voi saada syntinsa anteeksi VAIN toisen ihmisen suullisen sanan kautta?

Vastaukseksi eivät kelpaa ne esimerkit joissa syntejä annetaan anteeksi ihmisen välityksellä. Samoin kuin karhu (vaikka olisi jopa ruskea karhu ja jääkarhu silmäin edessä vierekkäin) ei riitä todisteeksi siitä että VAIN karhulla on turkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu