Tapaninpäivänä muistamme kristikunnan ensimmäistä marttyyria, Stefanosta. Kautta aikojen uskovaiset ovat joutuneet kärsimään todistaessaan uskostaan.
Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja lapset temppelissä huusivat hänelle: ”Hoosianna, Davidin poika!” Ylipapit, fariseukset ja lainopettajat suuttuivat tästä, heille lasten ja imeväisten kiitos-äänet olivat vieraita. (Matt. 21:15–16.)
Jeesus piti temppelissä fariseuksia ja lainoppineita vastaan nuhtelevan puheen, josta päivän evankeliumiteksti on päätösosa. Fariseukset ja lainopettajat eivät halunneet mennä taivasten valtakuntaan, eivätkä päästäneet niitäkään, jotka halusivat mennä (Matt. 23:13).
Vanhan liiton aikana Jumala lähetti voimallisia profeettoja neuvomaan Herran kansalle autuuden tietä. He joutuivat kokemaan vainoa. Heidän sydämen uskostaan nouseva, Jumalalle kelpaava uhrinsa herätti kateuden omavanhurskaissa (1. Moos. 4:3–8) ja heidän saarnansa nosti vihan ekumeniahenkisissä kirkonmiehissä (2. Aik. 24:17–21).
Näin myös vanhan liiton uskovaiset todistivat verellään Jumalan vanhurskaudesta ja kuuliaisuudestaan Jumalan sanalle.
Temppeli jää asujaansa vaille
Jerusalemin temppeli oli juutalaisen uskonnon ja jumalanpalveluselämän keskus. Lainopettajille ja fariseuksille uskonelämän perustana oli Mooseksen laki ja kuuluminen ympärileikkauksen sakramentin kautta Abrahamin sukukuntaan.
Jeesus sanoi Mooseksen istuimen olevan heidän vallassaan ja neuvoi kuuliaisuuteen heitä kohtaan kirkollisena esivaltana. Hän kuitenkin varoitti seuraamasta heidän ulkokultaista kilvoitustaan. (Matt. 23:1–7.)
Jumalan Poika näki lainopettajien ja fariseusten ulkonaisen hartauden läpi omavanhurskaaseen sydämeen, jossa asui viha Jumalan lapsia kohtaan. He tulisivat vielä kerran itkien ja hammasta purren näkemään, miten ihmiset idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä kävisivät Jumalan valtakuntaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Itse he jäisivät suljetuksi ulos. (Luuk. 13:28–29.)
Jeesus kaipasi kyynelsilmin Jerusalemin asukkaita Jumalan valtakuntaan (Luuk. 19:41–44). Hän halusi koota heidät kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Jeesus tiesi, millaista tuskaa he tulisivat kärsimään, kun syytön veri viimein tulisi heidän päällensä.
Tämä toteutui vielä saman sukupolven eläessä, kun tuleva Rooman keisari Titus piiritti Jerusalemin ja tuhosi sen temppelin vuonna 70 jKr. Temppeli jäi asujoita vaille.
Kun Jeesus antoi henkensä Golgatan ristillä, maa vavahteli ja temppelin valtava väliverho repesi ylhäältä alas asti (Matt. 27:51). Vanhan liiton kaikkein pyhin, jonne oli pääsy vain ylimmäisellä papilla kerran vuodessa, oli paljastettu.
Vanha liitto oli täytetty. Jeesuksen ristin uhri oli lopullinen, täydellinen uhri, jota vanhan liiton temppelijumalanpalvelus oli kuvannut.
Uuden liiton pappeus
Uudessa liitossa temppeliä ei enää tarvita, sillä me olemme Jumalan temppeli ja Jumalan Henki asuu meissä (1. Kor. 3:16). Leeviläistä pappeutta ei enää ole, vaan Kristuksen valtakunnassa kaikki uskovaiset ovat Pyhän Hengen pappeja (1. Piet. 2:5, 9).
He uhraavat Jumalan puoleen hyväntuoksuisia uhreja. Heillä on pääsy väliverhon, Jeesuksen uhrin, kautta kaikkein pyhimpään eli taivaaseen (Hepr. 10:19-20).
Uskovaiset haluavat uudistaa liittojaan ja Herran Jeesuksen veri puhdistaa heidät kaikesta synnistä. Kilvoituksen helteessä uupuneille julistetaan syntien anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja veressä. Tällainen temppeli ei jää asujaansa vaille.
Uskovainen on maailmalle aina vieras ja muukalainen. Hän todistaa uskostaan maailman keskellä ennen uskoneiden jäljillä, vaikka se tarkoittaisi vastoinkäymisiä ja vainoa. ”Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu” (Matt. 24:13).
Myös meidän aikamme omavanhurskaille fariseuksille ja lainoppineille julistetaan parannusta ja syntien anteeksisaamista. Uskon avaamin silmin epäuskosta parannukseen autettu saa nähdä Herran Jeesuksen.
Hän saa sydämeensä elävän uskon ja huulilleen uuden virren, ylistyslaulun hänelle, joka kerran tulee Herran nimeen.
Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja lapset temppelissä huusivat hänelle: ”Hoosianna, Davidin poika!” Ylipapit, fariseukset ja lainopettajat suuttuivat tästä, heille lasten ja imeväisten kiitos-äänet olivat vieraita. (Matt. 21:15–16.)
Jeesus piti temppelissä fariseuksia ja lainoppineita vastaan nuhtelevan puheen, josta päivän evankeliumiteksti on päätösosa. Fariseukset ja lainopettajat eivät halunneet mennä taivasten valtakuntaan, eivätkä päästäneet niitäkään, jotka halusivat mennä (Matt. 23:13).
Vanhan liiton aikana Jumala lähetti voimallisia profeettoja neuvomaan Herran kansalle autuuden tietä. He joutuivat kokemaan vainoa. Heidän sydämen uskostaan nouseva, Jumalalle kelpaava uhrinsa herätti kateuden omavanhurskaissa (1. Moos. 4:3–8) ja heidän saarnansa nosti vihan ekumeniahenkisissä kirkonmiehissä (2. Aik. 24:17–21).
Näin myös vanhan liiton uskovaiset todistivat verellään Jumalan vanhurskaudesta ja kuuliaisuudestaan Jumalan sanalle.
Temppeli jää asujaansa vaille
Jerusalemin temppeli oli juutalaisen uskonnon ja jumalanpalveluselämän keskus. Lainopettajille ja fariseuksille uskonelämän perustana oli Mooseksen laki ja kuuluminen ympärileikkauksen sakramentin kautta Abrahamin sukukuntaan.
Jeesus sanoi Mooseksen istuimen olevan heidän vallassaan ja neuvoi kuuliaisuuteen heitä kohtaan kirkollisena esivaltana. Hän kuitenkin varoitti seuraamasta heidän ulkokultaista kilvoitustaan. (Matt. 23:1–7.)
Jumalan Poika näki lainopettajien ja fariseusten ulkonaisen hartauden läpi omavanhurskaaseen sydämeen, jossa asui viha Jumalan lapsia kohtaan. He tulisivat vielä kerran itkien ja hammasta purren näkemään, miten ihmiset idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä kävisivät Jumalan valtakuntaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Itse he jäisivät suljetuksi ulos. (Luuk. 13:28–29.)
Jeesus kaipasi kyynelsilmin Jerusalemin asukkaita Jumalan valtakuntaan (Luuk. 19:41–44). Hän halusi koota heidät kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Jeesus tiesi, millaista tuskaa he tulisivat kärsimään, kun syytön veri viimein tulisi heidän päällensä.
Tämä toteutui vielä saman sukupolven eläessä, kun tuleva Rooman keisari Titus piiritti Jerusalemin ja tuhosi sen temppelin vuonna 70 jKr. Temppeli jäi asujoita vaille.
Kun Jeesus antoi henkensä Golgatan ristillä, maa vavahteli ja temppelin valtava väliverho repesi ylhäältä alas asti (Matt. 27:51). Vanhan liiton kaikkein pyhin, jonne oli pääsy vain ylimmäisellä papilla kerran vuodessa, oli paljastettu.
Vanha liitto oli täytetty. Jeesuksen ristin uhri oli lopullinen, täydellinen uhri, jota vanhan liiton temppelijumalanpalvelus oli kuvannut.
Uuden liiton pappeus
Uudessa liitossa temppeliä ei enää tarvita, sillä me olemme Jumalan temppeli ja Jumalan Henki asuu meissä (1. Kor. 3:16). Leeviläistä pappeutta ei enää ole, vaan Kristuksen valtakunnassa kaikki uskovaiset ovat Pyhän Hengen pappeja (1. Piet. 2:5, 9).
He uhraavat Jumalan puoleen hyväntuoksuisia uhreja. Heillä on pääsy väliverhon, Jeesuksen uhrin, kautta kaikkein pyhimpään eli taivaaseen (Hepr. 10:19-20).
Uskovaiset haluavat uudistaa liittojaan ja Herran Jeesuksen veri puhdistaa heidät kaikesta synnistä. Kilvoituksen helteessä uupuneille julistetaan syntien anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja veressä. Tällainen temppeli ei jää asujaansa vaille.
Uskovainen on maailmalle aina vieras ja muukalainen. Hän todistaa uskostaan maailman keskellä ennen uskoneiden jäljillä, vaikka se tarkoittaisi vastoinkäymisiä ja vainoa. ”Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu” (Matt. 24:13).
Myös meidän aikamme omavanhurskaille fariseuksille ja lainoppineille julistetaan parannusta ja syntien anteeksisaamista. Uskon avaamin silmin epäuskosta parannukseen autettu saa nähdä Herran Jeesuksen.
Hän saa sydämeensä elävän uskon ja huulilleen uuden virren, ylistyslaulun hänelle, joka kerran tulee Herran nimeen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Melko asiantunteva kopiointi, mutta hieman tarkistusta.
- Sakramentti ei ole raamatullinen, eikä Jumalallinen, vaan pakanallisten ihmisten keksimä hallintamenetelmä
- Jumalan lapsi ei esiinny juutalaisissa kirjoituksissa eikä Vanhassa Testamentissa.
- Temppelin esiripun halkeaminen tarkoittaa sitä, että kaikilla Jeesuksen seuraajilla, oppiarvosta riippumatta.
- Heprealaiskirjeen 10; 19.20. Ei puhu Jumalasta mitään, ainoastaan Kuningas Jeesuksesta.
- Jeesuksen verestä ei Raamattu puhu mitään (poisluettuna hengen, sekä lihan ja veren vertauksessa) ennen viimeistä ateriaa.
Jeesus kuolemallaan täytti Lain, ihmisen ja Isänsä välitä ja pelkkä usko Häneen riittää siitä päivästä lähtien.
Seremonioita ei tarvita.
Veri esiintyy vain Hänen viimeisellä, meidän ensimmäisellä Pyhällä aterialla;
Matt. 26:28
Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
- Missä Kerho kertoo Jeesuksen Herruudesta, Kerhon tilaisuuksien ulkopuolella, ei koskaan.