Talven selkä taittunut.

BilMan

Kevättä kohti mennään ja aurinko kaartaa kaarensa yhä korkeammalta.
Usvainen uneliaisuus saa väistyä, tilan saa täyttää uuden valon taika.
Pilke silmäkulmassa mielen virkeys, niin kulkevi aika.

Kirjoittelu palstalle on vapaa ja toivottavaa.

Kirjoittelemisiin.

7

772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Tänä aamuna juolahti mieleeni, että onko kävelyharrastukseni mennyt liian pitkälle. Olen aina pitänyt kävelemisestä, mutta jäätyäni 15 vuotta sitten eläkkeelle, minusta tuli himokävelijä. Hankin silloin ison koiran kaverikseni. Kun siitä aika jätti, sanoin vaimolleni, että ala sinä minulle koiraksi, tarkoitan kävelyseuraksi; ainoa ehto on ettei matkalla saa haukkua.

      No, vaimoni osallistuu päivittäin (haukkumatta) retkilleni, mutta ei hän jaksa niin paljon kuin minä. Tänä aamuna rupesin laskeskelemaan, kuinka paljon yleensä kävelen. Peruslenkkini on noin 5 km. Teen sen aamuin illoin. Siis päivittäin tulen liikkuneeksi vähintäin 10 km.

      Kun sen kertoo 360:lla saadaan 3600 km./vuosi ja jos sen kertoo 10:llä vuodella, saadaan 36 000 km. Se on suurin piirtein maailman ympärys. Olen siis 15 vuoden aikana kiertänyt jalkaisin maapallon puolitoista kertaa.

      Siis näinkin ihminen voi olla koukussa. Seuraan vuodenaikojen vaihtumista, suunnittelen tekemisiäni tien päällä. Kun jalat toimivat ajatuskin kulkee.

      Joo, BilMan, panin aamulenkillä merkille tuon, minkä sanoit. Talven selkä on taittunut. Lemmenkipeät harakat pitivät pellolla peliään.

    • Vielä on aikaa västäräkkiin, ja siitä vähän kesään. Kevät tulee kohisten, mutta järvien selät eivät ole ehtineet kaikkialla edes jäätyä "pilkkijää" kantaviksi.

      Kyllähän me kirjoittelemme, ja vaikka emme kysy, saamme usein vastauksiakin, kuten Sinä tässä minulta, näin auringonpaisteen vaihtuessa harmaan pilviseksi sääksi.

      Rohkenen toivottaa hyviä valintoja säilytettävien ja poistettavien viestien kohdalla, sillä ei taida olla ihan helppo homma sekään valinta.

      Mitäpä muuta tässä joukossa toivottaisiin, kuin mielipiteiden ilmaisun vapautta, ilman pelkoa siitä, että yksi ainoa mielipide olisi oikea ja oikeutettu.
      Persoonallisiahan me olemme omine mielipiteinemme.
      Yksi tykkää maanantaista, toiselle se on viikon kurjin päivä, niin myös täällä kirjoitetut viestit, kaikki ei ole kivaa kaikille. Mutta, jospa lopultakin löytyisi se kultainen keskitie, jolla osaisimme väistellä törmäykset vastaantulijoihinkin.

      Mielekästä kevään jatkoa.

    • señora lyyli

      onnea sinulle seriffin virkaan.
      mikähän tuo bilman on suomeksi. minul on nyt uus tietokone ,vanhassa minul ol sanakirja missä ol englanttin kieli myös,sillä sain paljo käännettyy suomen kielelle,tässä konneessa sitä ei viel ole.

      vai onko bilman vaa nimi kuten matti,eikä se merkkaa mittää. senverran minulkii on kielipäätä;))että tiiän tuon man olevan miehen.

      meil tääl on lunta viel paljo, vaikka jo valosuutta on tullut. kyllä sen talven taittumisen kuulee lintujen sirkutuksestakkii, nekkii laulaa eri äänellä kevättä kohen.

      mie oon vähä sairastelt mutta kevät ko tekkee tuloaa, väkisinhä siin tervehtyy. tännää jo tuntu että pittäs olla toimintaa ja kyselinkin iteltä että mitähän tekis et mainittas;))

      en ole päässyt puolee vuotee käymää eläkeläisten talolla,sinnekkii on ikävä. siel pitäs käyvä kerran viikossa, jos käyp harvemmin ja etenkii puolen vuoten välein, niin eräs hieno rouva jo tokasee, jo on lyyli vanhentunnu.

      se on niin et, ko näkkee usein, sitä ei huomaa toisen vanhentumista. mutta kohan mie kuntoutun niin paan punnaa poskiin ja huuliin ja näytän heil viel ripaskat, niinko ennenkin meiän juhlissa oon tehny.:)))

      sie taiat olla ennestää meiän tuttu, mutta et taho sannoo millä nimellä olet olt, ja tuo bilman on nyt seriffinimi.

      ihan hyvä niin, ei sillä ole mittää vällii, tunnut oikee mukavalle ja oon haistavinnain ehkä riimintaitajan:))) että kyllä myö toimee tullaan.
      terveisin lyyli

      • sekö

        on sitten sekin nähty. Eino Laino on heräänyt haudastaan tänne auringosta runoilemaan.

      • Anu.

        Sinäkin olet jo toipunut lyyli miten ihanaa,
        ja olet saanut uuden tietokoneenkin.

        Nyt vain uudella innolla kirjoittelemaan,
        on taas sellainen railakas tuulahdus, kun saa sinun kirjoituksiasi lukea.

        Minä luulen että tämä BilMan tarkoittaisi
        automiestä, mutta varmahan en uskalla olla,
        on vain oletus.

        Muurahaisella on kiire kohennella kotiaan, ja lehmäkarja laitumella tuoretta saa purtavaa.

        Siis talviturkki heitä naulaan sekä myös rukkaset, iloitkaamme auringosta, kohta kukkii kukkaset.

      • MUMMELI1
        Anu. kirjoitti:

        Keväiset terveiset vaan täältä Kanadasta. Täällä on ollut hyvin aurinkoista ja keväistä ,muttei tännekään vielä kesä tule tälle korkeudelle jossa olen .Nyt on luvassa lumimyrskyä ja se kun täällä iskee on kaikki paikat jumissa sillä lunta tulee todella paljon. Mies kertoi siellä Suomessa meillä Ylä-Savossa olevan lunta enemmän kuin koskaan ,jotta kesä on kaukana ,mutta keväthän tulee väkisellä.
        Tuosta kävelystä minäkin sen verran ,että minähän olen iästäni huolimatta keppimummo onnettomuuden takia ja kävelysaúvat ovat parhaat kaaverini ,kun kävelen kuitenkin päivittäin Suomessa ollessani minäkin 4km.
        Nyt täällä en ole herättänyt erityistä huomiota vaikka kävelen teleskooppisauvojen kanssa.
        Täällähän ei kukaan varsinaisesti lenkkeile ,eikä kukaan vapaaehtoisesti kävele. Täällä näkyykin uskomattoman lihavia ihmisiä. Kävin paikallisessa lihaavien vaatekaupassa kun minäkin ajattelin olevani pulska,muttei siellä ollut niin pientä koko ollenkaan. Tunsin siis itseni hoikaksi,mutta se täytyy sanoa että uskomattoman isoja mutta kauniita vaatteita näkyi olevan.
        Täällä on sellaisille ylipainoisille sähkökäyttöiset mopokärryt kaupoissakin .
        No nyt kirjoittelen jo asian vierestä ,mutta tutuille palstalaisille terveisiä !
        Siellä Suomessahan on vietetty juuri laskiaista,jolloin vanhojen mukaan on talvenselkä jo taittunut. Täälläkin on talviriehatapahtuma ensiviikon loppuna,jossa on kuulemma myös mäenlaskua,aion mennä Oskarin 3v kanssa katsomaan.

      • MUMMELI1 kirjoitti:

        Taalla Aurinkorannikolla on ollut suunnilleen kaikkien aikojen kylmimmat ilmat. Vesi kupeissa on jaatynyt yoaikaan ja paivallakin vain ehka 12 astetta.

        No, mitas tuo nyt on suomalaisella, kylmaan tottuneelle? Onpas vaan. Kun tanne tullaan kesavaatteissa ja yo yllattaa noin 0-asteella niin kylmaa on.

        Itse sain melkoisen flunssan vajaa viikko sitten mutta nyt rupeaa jo helpottamaan. Kevan tulo nakyy taallakin, kottaraisia, matkalla ehka Suomeen, on ilmestynyt ja kyyhkysten lemmenleikkia nakee tihenevasti vaarallisilta tuntuvissa paikoissa, korkealla kaiteella ynna muualla. Olispa siivet!

        Kaikkea hyvaa teille kaikille!

        P.S. Jos Señora lyyli lukee viestini, niin toivoisin hanen antavan mahdollisen sp-osoitteensa, voisimme kirjoittaa toisillemme me monivuotiset ystavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6790
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4268
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3136
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      172
      3005
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1978
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1548
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1490
    Aihe