Jaakko Tölli
05/12/2017 16:47
Uskon että Joonan ratkaisu antaa ajateltavaa erityisesti nuoremman polven vl-papeille ja muillekin puhujille. Kokemukseni mukaan useimpien näkemykset poikkeavat “virallisesta” linjasta, mutta niistä puhutaan vain suljetuissa piireissä turvallisessa seurassa. Seurapuheissa esitetään varovaisia vihjeitä, joita ymmärtävät vain valistuneet kuulijat, niin ettei kukaan voi ottaa kiinni sanoista. Mutta mitä hienovarainen vaikutusyritys loppujen lopuksi auttaa? Lopputuloksena syntyy lähinnä kyynisyyttä, korruptiota ja terapeuttista sisäpiiriläppää.
Miksi niin harva tekee “joonat”? Osittain siksi että Joona on tehnyt uraauurtavaa työtä ennen monia muita. Osittain siksi koska “virallista oppia” ei ole virallisesti olemassa. Lestadiolaisuus ei ole tunnustuspohjaista hengellisyyttä, niin että voitaisiin arvioida sisältökysymyksisistä käsin kuka on lestadiolainen ja kuka ei. On olemassa ortodoksi-lestadiolaisia roomalaiskatolisia lestadiloaisia, kansankirkollisia liberaalilestadiolaisia, lähetyshiippakuntalestadiolaisia ja ateistilestadiolaisia. Varmaan tärkeintä on että näkyy säännöllisesti Ry:n seuroissa. Joka viikko ei tarvitse käydä, ohjeistettiin minua jokin aika sitten.
Mutta voiko tämän taakse mennä. On vähän vaikea olla erimieltä Joonan kanssa siitä, että vanhoillislestadiolaisen identiteetin olennainen rakennuspalikka on hengenvirka -oppi. Mitähän Vapahtaja tekisi? Etnisenä juutalaisena hän saarnasi niin kauan kuin oli mahdollista kansansa keskuudessa. Jossain vaiheessa tilanne tietenkin ajautui konfliktiin. Samoin hänen seuraajiensa kohdalla. Mutta he eivät olleet sidottuja edes valittuun kansaan, niin että olisivat tuhoutuneet ilman sitä. Turha jäädä tappelemaan, kun asiat alkavat henkilöitymään sisällön kustannuksella.
Rukoilen siunausta Joonan tekemälle Jumalan sanan kylvötyölle Rauhanyhdistysten piirissä! Työ ei ole ollut turhaa. Eteen avautuvat Jumalan mahdollisuudet!
05/12/2017 16:47
Uskon että Joonan ratkaisu antaa ajateltavaa erityisesti nuoremman polven vl-papeille ja muillekin puhujille. Kokemukseni mukaan useimpien näkemykset poikkeavat “virallisesta” linjasta, mutta niistä puhutaan vain suljetuissa piireissä turvallisessa seurassa. Seurapuheissa esitetään varovaisia vihjeitä, joita ymmärtävät vain valistuneet kuulijat, niin ettei kukaan voi ottaa kiinni sanoista. Mutta mitä hienovarainen vaikutusyritys loppujen lopuksi auttaa? Lopputuloksena syntyy lähinnä kyynisyyttä, korruptiota ja terapeuttista sisäpiiriläppää.
Miksi niin harva tekee “joonat”? Osittain siksi että Joona on tehnyt uraauurtavaa työtä ennen monia muita. Osittain siksi koska “virallista oppia” ei ole virallisesti olemassa. Lestadiolaisuus ei ole tunnustuspohjaista hengellisyyttä, niin että voitaisiin arvioida sisältökysymyksisistä käsin kuka on lestadiolainen ja kuka ei. On olemassa ortodoksi-lestadiolaisia roomalaiskatolisia lestadiloaisia, kansankirkollisia liberaalilestadiolaisia, lähetyshiippakuntalestadiolaisia ja ateistilestadiolaisia. Varmaan tärkeintä on että näkyy säännöllisesti Ry:n seuroissa. Joka viikko ei tarvitse käydä, ohjeistettiin minua jokin aika sitten.
Mutta voiko tämän taakse mennä. On vähän vaikea olla erimieltä Joonan kanssa siitä, että vanhoillislestadiolaisen identiteetin olennainen rakennuspalikka on hengenvirka -oppi. Mitähän Vapahtaja tekisi? Etnisenä juutalaisena hän saarnasi niin kauan kuin oli mahdollista kansansa keskuudessa. Jossain vaiheessa tilanne tietenkin ajautui konfliktiin. Samoin hänen seuraajiensa kohdalla. Mutta he eivät olleet sidottuja edes valittuun kansaan, niin että olisivat tuhoutuneet ilman sitä. Turha jäädä tappelemaan, kun asiat alkavat henkilöitymään sisällön kustannuksella.
Rukoilen siunausta Joonan tekemälle Jumalan sanan kylvötyölle Rauhanyhdistysten piirissä! Työ ei ole ollut turhaa. Eteen avautuvat Jumalan mahdollisuudet!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sen kummemmin teologiaan kajoamatta voinee sanoa oman käsityksen lestadiolaisuudesta.
Tilanne vl- ja esikoislestadiolaisuudessa on sama. Kun oppi on eksulsiivinen, niin rauhanyhdistyksillä, kuin myös rukoushuoneilla, on muodostunut tilanne sellaiseksi että käytänössä ryhmittymien organisaatio on uskovainen ja ihmiset sen polttoainetta. Ihmisiä tulee, menee ja kuolee mutta organisaatio säilyy uskovaisena.
Onko peruskoulu tai kansakoulu jäänyt kesken?
Kirjoitustaidostasi vain päättelen... (tai pikemminkin sen puutteesta)