Olen aikoinani eronnut...kolmen pojan äiti.Löysin uuden onnen(?) nyt nelikymppisenä itseäni vanhemmasta miehestä.Käytännön syistä jäi lapseni isälleen omaan kotiin asumaan,ei yksikään halunnut lähteä kerrostaloon asumaan,eroon koulustaan ja kavereistaan.Asia ok,kunhan vain näen lapsiani säännöllisesti ja olen heidän elämässään kiinni.Ongelma on uusi mieheni,hän ei pidä lapsistani ja näyttää sen.Ei puhu lapsille,ei syö samassa ruokapöydässä,vaihtaa huonetta mielenosoituksellisesti,jos poikani vaan erehtyy häiritsemmän häntä.Saan kuulla moitteita lapsistani vähänväliä,kuinka ovat niin vaikeita tyyppejä.He ovat hiljaisen oloisia,käyvät eroprosessia vielä läpi.Kaipaavat minua.On heilläkin sulattelu tässä.Ja he eivät ole osoittaneet omasta mielestäni mitenkään,että eivät hyväksyisi nykyistäni.Kaikki on tämän uuden mieheni ymmärtämättömyydestä kiinni.Jos hän vain alkaisi juttelemaan edes jotain lapsilleni,tiedä,vaikka jonkunlaista suhdetta syntyisi.Näyttää,ettei lapseni nyt uskalla häiritä miestäni,kun toinen olemuksellaan viestii negatiivisuutta.Miehelläni ei ole lapsia ja ymmärrän,ettei ole helppoa,kun ykskaks näitä elämään tulee.Mutta peräänkuuluttaisin häneltä aikuismaista käyttäytymistä ja sitä ymmärrystä,että antaisi lapsille mahdollisuuden tutustua.Kauhulla odotan tapaamisia,itellänni ikävä lapsia ja he käyvät vain kaksi kertaa kuussa luonani.Joka on todella vähän minulle,joka olen heistä vastannut.Ei ole uusi elämäkään herkkua,eikä sitä ollut entinenkään.Mutta,tässä miettii kuinka saada solmuja auki.
liekö muilla näin?
onnetoN
331650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kaikki ei valitettavasti ilmeisesti hyväksy toisen osapuolen lapsia.. niin kun ei lapsetkaan aina toista osapuolta. minusta on ihmisestä vain kiinni että osaako hän muuttaa asennettaan tuossa tilanteessa.
mutta hassuahan tuo on jos nykyisesi kumminkin tiesi että sinulla on lapsia. oletkos ikinä mitään kunnon syytä saanut tuohon käytökseen?? nimittäin jos sitä ei löydy niin turhan päivästä kiukuttelua ja mielen osottamistahan tuo on!
kyllä hän lapsista tiesi.Hän oli silloin hyvin vähän tekemisissä lapsieni kanssa.Hyvä,jos nimet tiesi,eikä hän koskaan kysynyt mitään heistä.Jotenkin lapseni "jäi"silloin alussa taustalle.Ikäänkuin miehelleni olisi nyt vasta todellisuus iskenyt tajuntaan.Käytännön myötä.Itsellenikin oli yllätys tämä vihamielisyys.Ja yksi paha tässä on sekin,että exääni ei saa mainita tässä kämpässä mieheni kuullen tai mökötystä on tiedossa.Paha lapsille,jotka kuitenkin elävät isänsä kanssa ja haluavat kertoa kotiasioitaankin minulle.Yritän kyllä välttää näitä tilanteita.
kyllä aika huono juttu että näin kun miettii että jokaisella on menneisyys. niin onhan se turha käydä mököttämään.. mutta voihan se miehesi tietty pelätä jäävänsä toiseksi sinun lapsille.. tms.
ja pelätä mahdollisesti että palaisit ex-än luo jos jotain mukavaa kuuluu sieltä päin.. kun monet ihmiset varmaan pelkää tälläistä.. juuri tälläisissä suhteissa.. eli ovat ns "epävarmoja" paikastaan. mutta mutta.. puhuminen varmaan kannattaa vaikka joutuu sen sieltä kaivamaan että mikä kiikastaa.. tai mistä.
ei oikein onnistu.Kun lapset ovat sen yhden tyhmän ukon,mitä hänen tarvii välittää-periaate pelaa miehelläni.Ok,ei tarvi,mutta kunhan nyt piilottaisi kaksi kertaa kuussa oman tyhmyytensä,lasten vuoksi.Ja minä en palaa takaisin,se on eletty elämä meidän molempien mielestä.Exälläni on uusi elämä,jossa hän on ihan tyytyväinen.Itse olen iloinen,että exäni asiat ovat kunnossa,meillä ei katkeruutta ole.Kunhan itsekin saisin asiani järjestykseen tässä.
Miksi ihmeessä lähdit yhteen sen miehen kanssa? Kaitpa huomasit tai keskustelitta hänen suhtaumisestaan lapsiin ENNEN yhteen menoa? En laittaisi koskaan lapsiani tuohon asemaan, ennen olen sitten yksin lopun elämääni kuin laittaisin lapset kokemaan aikuisen halveksuntaa syyttä suotta. Kyllä sellainen kaveri löytyy jolla on poveria hyväksyä toisen lapset. Tai eikö olisi ollut muuta mahdollisuutta esim. ette olisi muuttaneet saman katon alle vaikka kuinka RAKASTAISITTEKIN toisianne. Lapsen etu ennenkaikkea!!!!!
Tuon olen kokenut aivan samalla lailla.Mulla on 12v poika joka asuu isällään ja 15v tyttö asuu luonani.
Mieheni myös näyttää välillä samankaltasta käytöstä poikaa kohtaan.
Tästä olen sanonut hänelle tuhannesti ja uhaten eroakin.Ja hyvä pointti olis vetää miehelle niin että miltä hänestä tuntuis jos häntä kohdeltais samalla lailla.Lapset ovat syyttömiä tällasiin ja on ihmeellistä kuinka joku voi käyttäytyä noin alaarvoisesti.
Meil tilanne hieman muuttunu,koska olen luvannut lähteä tästä suhteesta,jos muutosta ei tule.
Tsemmiä sulle ja hyvää kevättä!:)
kannustuksesta.Sinä olet tomera,voinhan sitä konstiasi itsekin yrittää.Olen vain niin tukossa tämän asian kanssa,tunnen valtavaa syyllisyyttä lapsieni edessä,tuskaa ja pettymystä mieheni edessä.Minulle rakas ihminen,onkin tällainen.Osittain ymmärrän,mutta asiallinen pitäisi mieheni olla negatiivisista tunteista huolimatta.
kuinka tietäisi että on lapsia, tilanne on vasta tosi silloin kun yhdessä asutaan. Ei todellakaan ole helppoa sietää toisen lapsia vaikka kuinka kilttejä olisivatkin. Kunnioitus riittää. Ja onneksi aina voi lähteä pois.
APUA!!
Miten ihmeessä joku vanhempi sietää tuollaista uutta kumppania?? Ajattele, miten arvottomiksi, hylätyiksi ja surkeiksi muka "ihmisiksi" lapsesi tuntevat itsensä tällä hetkellä!! Jo se, että äiti ei enää ole jokapäiväisessä elämässään, on heille hirvittävä kokemus. Lisäksi kun kuvioissa on mies, joka inhoaa, suorastaan vihaa, lapsiasi aivan avoimesti... HUHHUH, kaikenlaista...
Sääli lapsiasi äläkä aiheuta heille enää ylimääräistä tuskaa. Veikkaanpa, että jossain vaiheessa, jos ei heti niin muutaman vuoden kuluttua, ovat tosi heikoilla henkisesti, mikäli jatkat suhdettasi. Tiedän, tää on ikävää tekstiä, mutta ihmettelen, voitko todella tuntea RAKKAUTTA tuota miestä kohtaan??? VAIKKA hän vihaa sun omia lapsiasi!
Toivottavasti tajuat ajoissa, mitä olet lapsillesi tekemässä. Ei ole kiva, jos joudut sitä tulevaisuudessa itsekin katumaan. Lähde ihmeessä miehen luota, hän ei ole sulle oikea!
sitten itsekin että alat seurustella vasta sitten kun lapsesi ovat täysi-ikäisiä. Etteivät vaan saa traumoja.
Hei vaan, Seppo!
Onhan kaksi eri asiaa seurustella ihmisen kanssa, joka hyväksyy lapsesi kuin ihmisen kanssa, joka vihaa lapsiasi. Onhan?? Jokaisen aikuisen olisi huomattava, että lapset ovat kuin ovatkin niitä ainoita maailmassa, jotka meitä TODELLA tarvitsevat ja joille olemme ainutlaatuisen tärkeitä.
Itse muuten olen aloittelemassa seurustelua miehen kanssa, joka ottaa lapseni huomioon kaikessa. Hän ei väheksy heitä ja aseta omia ja mun tarpeitani edelle. Lapset on otettava huomioon, siitä ei päästä mihinkään. Mikäli aloittaa seurustelun ihmisen kanssa, jolla ennestään lapsia, olisi todella mietittävä, ettei se arki olekaan sitä pelkkää auvoa ja kahdenkeskisiä kynttiläillallisia, matkoja jne.
olet aloittamassa seurustelua? Onnea, todella! tulet tarvitsemaan sitä. Kun aikaa on kulunut tule uudelleen tänne kertomaan miten on mennyt. esim. onko miehesi suhtauminen lapsiisi muuttunut jne. Mitään ei voi etukäteen tietää ennen kuin vasta sitten kun on asuttu saman katon alla ja aikaa on kulunut.
niin kipeästi koko tilanne,että en taida uskaltaa itselleni edes tunnustaa,jotta olisi aika lähteä ja elää yksin.Odotan vain,että mieheni järkiintyisi.Tilasin ajan terapeutille,yksin ei enää tämä pää jaksa...
Uskon, että sattuu. Jos et jonkin pelon takia uskalla lähteä miehesi luota, yritä saada apua siihen. Ei hän taida olla sellainen, joka haluaa muuttaa käyttäytymistään ja ajatella sun ja lastesi parasta. Tiedän, että yksin on raskasta, mutta tuollaisen ikävän olon kanssa elämä on vieläkin raskaampaa.
Varmasti asiat järjestyvät, mutta yhdessä asumisen jatkaminen ei varmasti ole järkevää. Oletko puhunut asioista kenellekään ystävällesi?
Paljon voimia ja jaksamista sulle!!!
puhunut,kun ei sellaista luotto-ystävää ole.Tukeudun tähän ammatti-ihmiseen ja toivottavasti saan selkeyttä asioihin.Yksin niin paha murehtia.
Lyhykäisyydessään...
jätä se mies. Ei hän voi olla noin lapsellinen!!! Muuta itseksesi asumaan, niin lapsetkin tulevat useammin luoksesi... ennenkuin huomaat etteivät he enään koskaan halua tulla.
Vielä ei myöhäistä...
hän on niin lapsellinen.Välillä ajattelen,että mieheni on yksi lapsi lisää elämässäni.Kunpa kuulisitte sen ruikutuksen,mitä hän pitää.Kukaan kuulema huoli toisten lapsia jne.Häntä tässä syrjitään,kun "laumani"tulee kylään.
todella vaatii pitkää pinnaa hyväksyä toisen lapset. Vaikka kuinka uskoisi alussa että kyllä kaikki hyvin menee niin varmasti jossain vaiheessa alkaa ärsyttää. Olen sitä mieltä että kaikki eronneet, ÄLKÄÄ alkako seurustella ennen kuin lapsenne ovat täysi-ikäisiä. Säästytte itse ja lapsenne monelta asialta. Jättäkää seurustelut meille sinkuille!
yksinelo..kaikesta paitsi jääminen.Meillä jokaisella on tarve kumppanuuteen.Tiedän,että toisen lapsia ole mikään herkku hoidella,mutta mun kohdalla käyvät kylässä kaksi kertaa kuussa..eli kaksi vuorokautta kuukautta kohden.Mietipä sitä.Vaikea kestää?
Ei olisi kannattanut ottaa uutta ukkoa, varsinkaan tuollaista. mielestäni olet jo jättämispäätöksen tehnyt, kyselet sille enää muitten siunausta. Mitä sä tuollasesta miehestä joka vihaa lapsiasi, kait nyt kestät sen aikaa yksin että saat ne muksusi jaloilleen ja omaan elämään. Pian se pilkka ja iva siirtyy sinuun ja olet pääsemättömissä siitä miehestä. Oletko koskaan kysynyt miksi ei hänellä ole lapsia?
olen vain niin epävarma.Monien ihmisten mielipiteet auttaa jollainlailla kasaamaan omia ajatuksia.Ja olen iloinen,että niitä tänne sain.Olen oikeasti aika yksinäinen ihminen omine huolineen ja harvoille tutuilleni en asiasta halua puhua.Päätin yrittää puhua miehelleni ja sanoa,etten jaksa moista enään.Sittenpä ei paljoa vaihtoehtoja ole,jos hän tiukasti elää omassa tyylissään.
Minä olen uusioperheellinen ja onnellinen sellainen. Nyt ei ole kyse oikeastaan uusioperheen vaikeuksista vaan miehesi kypsymätöömyydestä. Ihan tosi mies ei ole sinun arvoisesi, eikä varsinkaan lastesi arvoinen. Joten jätä nyt se mies ja löydä onni toisaalta. Vaikka toisesta uusioperheestä-> mutta paljon "aikuisemman" miehen luota.
Ei sitten tullut mieleen selvittää ennen yhteenmuuttoa, tulevatko mies ja lapset toimeen keskenään?
Päätöntä touhua.
Mies on järjetön muuttaessaan yhteen lapsellisen naisen kanssa, kun ei kerran lapsista pidä. Sinä olet kuitenkin se, joka on vastuussa lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Olisi pitänyt selvittää asia ajoissa.
ihan hullu tässä onkin.Ei se elämä kuule niin harkiten aina mene,tulet sen huomaamaan vielä.olisi se ihanne,kun ei virheitä tekisi.
minäkin olen aina pitänyt lapsista, mutta en vain siedä miheni lasta!! Miten sen saisi kenenkään kaaliin taottua että jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Vaikka kuinka haluaisi pitää toisen lapsesta mutta kun tunteet ovat kielteisiä. Vaikka kuinka tietäisi yhteen muuttaessa että toisella on lapsia, totuus paljastuu vasta kun aikaa on kulunut. Sen tietää vain kokenut mitä se on, eli mitä kaikkea eteen voi tulla. Ei kenenkään toisen lasta ole helppo hyväksyä, sen voi kun aikaa kuluu mutta helppoa se ei ole.
Muutama fiksu ihminen tuossa aiemmin kirjoitti, että olisi todella harkittava ja katsottava tarkkaan uuden "tulokkaan" suhtautuminen lapsiin. Lapset ovat liian kalliita kokeilujuttuihin. Tärkeintä on taata heille arvokas elämä, jossa heitä ei latisteta jonkun uuden ihmisen takia.
Uskon, että useimmat aikuiset pystyvät kyllä näkemään, miten tuo tulokas suhtautuu lapsiin ENNEN yhteenmuuttoa. Niin, joku ehkä osaa esittää todella taitavasti tyyliin "pidän lapsista". Mutta luulisi käytöksestä kuitenkin aistimaan, jos näin ei ole. Tiedän, yksi asia, mikä sokaisee on se ihastuminen/rakastuminen. Toinen monella meistä varmasti se, että olemme kauan odottaneet miestä elämäämme, jakamaan rakkaus, arki ja koko elämä. Kun tämä kaipuu on kytenyt tarpeeksi kauan, on onnellinen kun jonkun löytää. Siinä saattaa hetkeksi aistit herpaantua.
Jos "tulokas" kokee heti alkuun, että "nojoo, katotaan nyt, jos mä vaikka oppisin edes vähän pitämään tuon lapsista", niin huonolta näyttää.
Mielestäni TOSI RAKKAUS kumppania kohtaan on se tekijä, mikä saa hyväksymään ja pitämään toisen lapsista. Jos todella toista rakastaa, oppii rakastamaan myös hänen lapsiaan! Onnekseni olen juuri itse kohdannut (lapsettoman) miehen, joka osoittaa heti välittävänsä todella siltä, mitä lapsilleni kuuluu ja pitää huolen, että "lapset ensin", meillä kun on aikaa vaikka loppuelämä!!
Alkuperäiselle voimia edelleen, ratkaisu on kipeä, mutta takaan, ettet tule katumaan, jos... tiedät kyllä!
Aurinkoisia päiviä!
P.S. Loppuun hyvä sanonta:
JOS SANAT JA TEOT RIITELEVÄT KESKENÄÄN, USKO TEKOIHIN! Eli sanominen on huomattavasti helpompaa kuin teoilla näyttäminen...Helppo esim. sanoa tuo klisee "pidän lapsista". Tekojen kautta vasta punnitaan, pitääkö tuo paikkansa.
yh??? aivan varmasti! Yh:lla on ainoastaan ja vain yksi kanta asioihin. MINÄ ja MINUN lapseni, kukaan muu ei ole mitään.
Yksinhuoltaja kuten jokainen kypsä aikuinen tietää, että LAPSET ensin. Sinun, minun, meidän ja heidän LAPSET ovat niitä, joille me aikuiset olemme korvaamattomia. Näin on.
T. Nainen, joka tietää mitä puhuu
jos näin on, kannattaa alkaa seurustella vasta kun lapset ovat täysi-ikäisiä.
Tarkoitatko elämistä vain lapsen ehdoilla? Koko maailman tulee siis pyöriä lapsen ympärillä? Aikuisten hyvinvoinnista ei ole niin väliä... Varsinkin uusperhekuvioissa on ensiarvoisen TÄRKEÄÄ joustaa puolin ja toisin. Jos toinen aikuinen, yleensä siis uusperheen tulokas joutuu jatkuvasti luopumaan omasta hyvinvoinnistaan lapsen takia(ei "lapsivapaata" aikaa puolison kanssa tms.) se herättää taatusti katkeruutta.
Vaikka sen katkeruuden pitäisi kohdistua puolisoon, joka tämän tilanteen mahdollistaa, se valitettavan usein kohdistuu siihen syyttömään osapuoleen joka ei asioille mitään mahda, eli lapseen. Tämä taas estää uo:n luomasta tunnesidettä lapseen. Lapsi ei mene rikki jos kaikki asiat eivät tapahdu lapsen ehdoilla vaan aikuiset ajattelevat joskus myös itseään. Jos puolisoilla on omaa aikaa ilman lasta voi suhde paremmin ja tämä heijastuu myös lapseen. Oma aika puolisoiden kesken on itselleni ainakin välttämätön henkireikä, jota ilman en jaksaisi tätä lapsiperheen arkea puolisoni uhmaikäisen kanssa.
Jos valitsee kumppanin, jolla on lapsi/lapsia valitsee silti sen kumppanin. Lapset hyväksytään siinä ohella mutta omia toiveita tai tunteita EI SAA haudata syyllä "lapsen etu"... Lapsen äidin tulee kyetä olemaan paitsi äiti, myös puoliso uudelle kumppanilleen. Mikäli tähän ei kykene, on parempi elää lapsen/lapsien kanssa kunnes elämäntilanne sallii antaa täyden panostuksen myös uuteen parisuhteeseen.
Hei, ex-sinkkumies!
En todellakaan tarkoita, että koko elämän pitäisi mennä "lapsen pillin mukaan". Kun luet alkuperäisen kirjoittajan ensimmäisen viestin, siinä paistaa se, että uusi mies selkeästi inhoaa, aliarvioi, vihaa naisen lapsia. Siitä tuossa kommentoin. Siitä tosiasiasta, että äiti/isä rakastaa lapsiaan ja lasten hyvinvoinnin on oltava tärkeintä vanhemmalle. Se ei sulje pois sitä, että uuden kumppanin voi löytää ja häntä rakstaa, MUTTA lapset meitä tarvitsevat aivan eri tavalla kuin KUKAAN AIKUINEN ihminen!
Uskon, että jos itse olisit biologinen vanhempi jollekin lapsille, ajattelisit myös juuri tuolla tavalla. Jokainen kypsä uusi "tulokas" myöntää sen tosiasian, että äidin-/isänrakkautta ei voi tappaa. Se on ja pysyy vaikka mikään muu ei olisikaan pysyvää.
Kyllä, olen itsekin törmännyt muutaman kerran tuohon seurustelukumppanin mustasukkaisuusongelmaan lapsiani kohtaan. Se on tietysti iso muutos, jos on lapsettoman huoletonta menoeloa elänyt...vailla huolta ja vastuuta. Mutta ken siihen ryhtyy, voisi yrittää parastaan, vai mitä! Kompromisseja on tehtävä, mutta uskon edelleen, että se TOSI RAKKAUS saa ihmeitä aikaan. Iloista kevättä sulle ja perheellesi!!
Kaksi vuorokautta,aikuiselta ihmiseltä,kuukautta kohden asiallista,järkevää käyttäytymistä.Tykätä ei tarvi,ei kasvattaa,ei kantaa vastuuta.Mitähän mieheni päässä liikkuu,en tiedä.Heikoilla jäillä elämäni näkyy olevan.
joskus semmoisia teitä ettei etukäteen arvaisikaan. Koet varmasti vielä tuskaa ja huonoa oloa että lapsesi jäivät isälle. tässä yhteiskunnassahan se valtaosin on niin että lapset jäävät äidille. siinä on jo omien tunteidenkin kanssa sellaista seilaamista että on itsensä kanssa tehtävä inventaariota monta kertaa. harvat yhteiset hetket lasten kanssa kerää paineita, ikävä ja muut tunteet tuppaa kasaantumaan. varmastikin sinä ajattelit lastesi parasta; he saivat jäädä entiseen kotiin, kouluun jne. Uskon että on vaikea olla yksin siis ilman parisuhdetta,
varmasti teillä on yhdessä ihan mukavaakin vai. Kuitenkaan pidemmän päälle ajattelisin suhde ei tule toimimaan koska sinulla kuitenkin on lapset ja he tarvitsevat sinua äitinä vaikka harvemmin näkisittekin. Olet heille tärkeä ihminen ja varmastikin lapsesikin ikävöivät sinua kovasti. Kun vihdoin tapaatte on se sekä sinulle että lapsillesi raskasta jos avopuolisosi on "ilmaa" kaikille läsnäoleville. Uskon että ajan myötä kun olet käynyt eroprosessin, sekä tehnyt myös sen surutyön ettei lapset olekaan sinun luonasi arkea viettämässä -löydät vahvuudet itsestäsi ja uskallat antaa ajan kulua -löydät varmasti ihmisen
joka antaa tilaa sinulle ja lapsillesi ja arvostaa sinua paitsi naisena myös äitinä jolla on lapset vaikka asuvatkin isänsä luona. On niin helppo tuomita ja arvostella tekemisiä ja tekemättömiä tekoja. Toivon sinulle voimia jaksaa eteenpäin