Tulkaa taas ja pitkästä aikaa vierailulle. Te tiedätte, että minä viihdyn seurassanne ja elämänkumppaninikin pitää teistä. Minusta on syytä puhua suhteessamme molemminpuolisesta rakkaudesta. Ihmismaailma on kurja ja olen tuskissani maapallolla rehottavan pahuuden ja mielivallan vuoksi. Minä tiedän, että kaikkeus on vain mentaalinen, vailla fyysistä toteutumista. Kosminen rakkaus toteutukoon ... tulkaa pian.
Rakkaat humanoidit
nomorewars
123356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä he kohta tulevat koska kanavoijat ovat näin luvanneet.Ainakin jo vuodesta 1996 lähtien.Mutta heillä on varmaan niin paljon hommia kosmisen rakkauden sanoman levittämisestä koko maailmankaikkeuteen etteivät he vielä ole ennättäneet Tellukselle.
Minä puolestani olen kertonut Siriuksen humanoideille miten helposti täällä joutuu karmalliseen kierteeseen. Että olkaa varovaisia tänne tulonne kanssa, täältä nimittäin ei pääse helposti takaisin. Täällä olevien humanoidien on tehtävä vain se työ minkä vuoksi tänne ovat tulleet. Kaikki kynnelle kykenevät ovat jo tänne tulleet, sillä muitakin autettavia planeettoja on runsaasti. Meidän tiedostavien on toimittava itse.
Mä haluun samaa kamaa mitä tääkin jamppa vetää.
Tuollaista ei kirjoita kukaan muu kuin viinahappojen polttama valtion virkamies ;)
Mä oon nähny noita valoja aika paljon jo. Hienoin oli semmoinen täysin äänetön matalalla lentävä sininen n. 3-5 metrii halkasijalta oleva tsydeemi. Siin menee sininen ja valkonen plasma ympäriinsä joka "elää" et muotoja on vaikee nähdä. Näky pilvien läpi hienosti se valo ja häippäs mun kohdalla täysin näkymättömiin. Keskel stadii yöaikaan. Ei sitä tiiä missä noita on. Perhetilalla käyvät pöristelee kans. Ei teidän tartte ku kirjottaa nettiin jotain, niin voivat tulla näytille, jos tietävät ettette ihan paskahalvausta saa.
Mä oon funtsinu et netti on jotain "niiden" keksintöjä. Ethernet-liittimet jne. internetin rakenne kuvastaa eetteriä ja tajunnan rakennetta aika hyvin. Täl pystyy manipuloimaan aikaa ja paikkaa jollain perustasolla. Jos lunastettu noita "tyhjästä" pomppivia löytöjä ja mysteerejä mitkä on kasaantunut tähän aikaan. Niitä pistetään pikkuhiljaa näytille. Menneisyys ja tulevaisuus "kaareutuu" silleen ovelalla tavalla.
Raamattu on kartta. Jos tiedätte "mandela efektin" mis asiat muuttuu sitä mukaa kun paikkaa ajassa muuttaa niin noi syyseuraussuhteet kans muuttuu. Nois raamatullisista paikoissa alkaa olee lisää johtolankoja, sikse netti ja kamerakännykät on pirun hyviä, jengi kuvaa paikan päältä matskua ympäri maapalloa. Tämmöistä sohvaperuna Indiana Joneseilua, jos diggaa historiasta, mytologioista, filosofiasta jne. jne.
Siitä tiedonpuusta on se Applen kännykkä siinä kädessä. Melko yksinkertaista.
Ettekös te tiedä sitä,että alienit ovat olleet maapallolla jo pitkään ja me olemme kuulemma samaa sukupuuta?
Nyt te varmaan olette huuli pyöreänä joten selitys lienee paikallaan joten palaamme 1970-luvulle.
Varhain 1970-luvulla pseudotieteilijä Zecharia Sitchin keksi ensin sen mielikuvitusplaneetta Nibirun,ja myöhemmin Annunakit-nimisen avaruusrodun.
Nämä Annunakit Sitchin keksi vanhabalylonialaisesta Atharasis-eepoksesta,joka Gilgamesh-eepoksen lisäksi on vanhimpia tunnettuja eepoksia.
Tässä Atharasis-eepoksessa on luomiskertomus.
Siinä jumalten yläluokka (annuakut) teettää raskaita töitä jumalten aliluokalla (Igigit).Lopulta Igigit kyllästyvät raskaaseen raadantaan,menevät lakkoon ja valittavat asiasta Jumalten kuninkaalle Enlilille.
Niinpä Enlil päättää luoda ihmisen jonka tehtäviin kuuluu tehdä ne työt,jotka ennen kuuluivat jumalille.Ihminen luodaan savesta,ja ihmisiin lisätään myös pisara jumalten verta jotta ihmisillä olisi myös jumalallisia ominaisuuksia.
Aluksi kaikki menee hyvin.Ihmiset tekevät työtä,juhlivat,lisääntyvät ja elävät tuhansia vuosia.Lopulta Enlil kyllästyy jatkuvaan meteliin ja päättää tuhota ihmiskunnan.
Sitä ennen hän antaa uskolliselle palvelijalleen Atharasikselle käskyn rakentaa suuri vene,ottaa mukaansa puolisonsa,sukulaisensa ja muutamia eläimiä.
Alkoi viikon kestänyt etelämyrsky,joidenkin käännösten mukaan jokitulva,josta vain Atharasis ja muut veneessä olleet pelastuivat.
Tämän jälkeen Enlil asettaa ihmisten keski-iän nykyiselleen ja määrittelee myös lapsikuolleisuuden määrän.
Ja kuten hyvin tiedetään (hörhöt tosin eivät halua tietää) niin Sitchin keksi Annunakit-nimisen avaruusrodun Atharasis-eepoksen ylijumalista eli Annuakuista.
Annunakit-nimiseen avaruusrotuun,ja Nibiruun myös,muutama hörhö uskoi ihan kybällä aikoinaan jo SUTIn keskustelufoorumilla.
Nyt kun SUTIn keskustelufoorumia ei enää ole,niin Annunakit-nimiseen avaruusrotuun,jonka uskotaan tulleen maan päälle Mars-planeetalta, uskotaan ihan kybällä Paranormaalilla keskustelufoorumilla.
Pyydätköd demoneja luoksesi,, Tiesitkö,
Sillä
Niitä ne on
Demonit,tai paholaisen enkelit,ovat joidenkin uskisten kuvitelmia siinä mielessä,että heidän mukaansa ufot ovat paholaisen enkeleitä ja tulossa hakemaan meitä.
Kun puhutaan "rakkaista humanoideista" niin hörhöjen uskomusten mukaan Lyran tähtikuvion eräältä planeetalta asukkaat ottivat hatkat ja siirtyivät asumaan Plejadien (Seulasten) avoimeen tähtijoukkoon.
Plejadit eli Seulaset,japaniksi Subaru,on pohjoisella tähtitaivaalla sijaitseva avoin tähtijoukko.Se on noin 100 miljoonaa vuotta vanha,ja se tunnettiin jo antiikin aikana.
Siinä on noin 500 tähteä.Suurin osa on nuoria ja kuumia sinisiä tähtiä,joukossa on jonkine verran myös ruskeita kääpiötähtiä.Yhtään eksoplaneettaa sieltä ei ole löydetty joten siellä ei ole elämää.
Ja kuten hyvin tiedätään,niin ufohuijari Billy Meier kuvasi varhain 1970-luvulla TV;n kuvaruudulta Dean Martin's shown aikana amerikkalaisen laulajan ja tanssijan Michelle DellaFawen.
Tämän blondin mustavalkoisen valokuvan väitti olevan Semjase,Seulasten eli Plejadien kaunotar.Michelle DellaFawen kahdesta kumppanista tulikin Asket ja Nera-nimiset Seulasten kaunottaret.
Ja kuinka ollakaan,eräät hörhöt uskovat edelleenkin vakaasti siihen,että meissäkin on Plejadilainen olemuspuoli vaikka Plejadien eli Seulasten avoimessa tähtijoukossa ei ole elämää.
Eteläisellä tähtitaivaalla sijaitsee pieni ja melko himmeävaloinen Verkon (Reticuli) tähdistö noin 49 valovuoden etäisyydellä maasta.Siinä tähdistössä on kaksoistähti jonka muodostavat tähdet Zeta Reticuli A ja Zeta Reticuli B.
Fiktioissa Verkon tähdistöä pidetään harmaiden avaruusolioiden asuinpaikkana ja heidät yhdistetään myös Betty ja Barney Hillin abduktioon.
Heitä pitkään tutkinut lääkäri päätyi siihen lopputulokseen,että Betty Hill vain kertoi omista unistaan,ja Barney Hill täydensi niitä omilla unillaan.
Verkon (Reticuli)-tähditöstä ei ole löydetty eksoplaneettoja joten sielläkään ei ole elämää.
Sirius A on pohjoisen tähtitaivaan kirkain maahan näkyvä sen seuralainen,Sirius B,joka löydetiin 1800-luvun lopulla,on valkoinen kääpiötähti.
Tämä kaksoistähti sijaitsee Ison Koiran (Canis majoris)-tähdistössä.Sieltäkään ei ole löydetty yhtään eksoplaneettaa joten sieltäkin on turha odotella vieraita.
Eräs kanavoija saa viestejä Arcturuslaiselta ryhmältä.
Tämä Arcturus on pohjoisella tähtitaivaalla sijaitsevan Karhunvartijan (Bootes)-tähdistön päätähti ja neljänneksi kirkkain maahan näkyvä tähti.
Se on punainen ylijättiläinen ja sen valovoima on yli 100x suurempi kuin oman aurinkomme.
Tästäkään tähtikuviosta ei ole löydetty yhtään eksoplaneettaa joten sieltä on aika hankala lähetellä viestejä.
Nyt tietysti hörhöt ja eksopoliitikot vetävät herneet nenäänsä ja keksivät sen normaali hätäselityksen eli kyllä niissä tähdistöissä elämää on,mutta se on eteerisessä muodossa.
Näissä suhteissa kannattaa aina muistaa eksopoliitikkojen ja hörhöjen eräs ikiaikainen nyrkkisääntö.
Tämä nyrkkisääntö on sellainen,että humanoideja saapuu Tellukselle vain niistä tähdistöistä,jotka näkyvät hyvin maahan sekä pohjoisella että eteläisellä tähtitaivaalla.
Tämähän on itsestään selvä juttu koska jos Tellus näkyy hyvin,niin niistä tähdistöistä saapuu humiksia.
Sellaista tähdistöistä jotka eivät näy maahan,niin niistä ei humiksia saavu Tellukselle koska he eivät näe maapalloa.
Näin yksinkertainen on eksopoliitikkojen ja hörhöjen nyrkkisääntö.