Jasmin pitää joulun välipäivät vapaata

Jasminin syksy ja alkutalvi ovat olleet kiireistä aikaa. Nyt joulun välipäivinä on hyvä aika vähän levätä ennenkuin uusi vuosi ja työt taas alkavat. Työrintamalla on ilmeisesti tulossa jotakin uutta josta kuulemme vähän myöhemmin.
16431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

hyvä huilata välillä niin jaksaa paremmin:)

Äänestä

Jassulla taitaa olla kohta uusi metsästyskausi aluillaan. Epäilen, että "kevätpörriäinen" on puraissut siitä kohtaan.

Äänestä

Salaperäisiä "kuvauspäiviä" on varmaankin ensi vuonna useita ja uusia tuulia puhaltelee työrintamilla ja politiikkaankin pitäisi ehtiä palaamaan. Ihan kaikkea ei varmaankaan millään ehdi, ainakaan ilman rentouttavia lomia.
Maanantaisin on tapana toivotella superihanaa viikonalkua, tiistaina ja keskiviikkona hoidetaan kynsiä ja pestään tukkaa, keskiviikkona suunnitellaan ihanaa viikonloppua ja leivotaan maanisesti peltileipää ja piirakkaa.
Näitä ihania huolettomia aikoja onkin mukavaa muistella vanhana, varsinkin eläkkeenmaksupäivinä.

Äänestä

Itselläni on vähän sellainen kutina, että Jasmin tekee ensi vuonna paluun laulukeikoille isolla bändillä jossa on perkussio -ja puhallinsoittajat myös mukana. Keikkapaikkoina isommat laivat, yökerhot sekä firmojen juhlat, ehkä myös Pori Jazz. Nyt olisi tilausta kauniille naisartistille joka esittäisi laadukasta lattarivaikutteista poppia vähän niinkuin Sade tai Rihanna.

Äänestä
  • Kosonen kaljakaupat on jo auki.

    1Äänestä

  • Sinähän Jasmin ne kaljakauppojen aukiolot tiedätkin. 😂

    Äänestä

  • SalatutElämät kirjoitti:

    Kosonen kaljakaupat on jo auki.

    Sinähän sen tiedät kun olet lastisi jo hakenut......nousu humala?

    Äänestä

  • jassupeukuttitaas kirjoitti:

    Sinähän Jasmin ne kaljakauppojen aukiolot tiedätkin. 😂

    On minua moneksi muuksikin LUULTU.

    Äänestä

  • suuresti.naurattaa kirjoitti:

    On minua moneksi muuksikin LUULTU.

    HÖNÖ on herännyt krapulastaan, onneksi sinulla ei ole töitä tänään(kään).

    Äänestä

  • tuhkaluukkuääntelee kirjoitti:

    HÖNÖ on herännyt krapulastaan, onneksi sinulla ei ole töitä tänään(kään).

    Jasmin hei, seliseli. Läpinäkyvää...

    Äänestä

  • tuhkaluukkuääntelee kirjoitti:

    HÖNÖ on herännyt krapulastaan, onneksi sinulla ei ole töitä tänään(kään).

    Vanha luulo tuokin.

    Äänestä

Jasso on paniikissa ku sitä pilkataan täällä ja muualla niin paljon :D

Äänestä
  • Minä en ole pilkannut häntä koskaan. Arvostan Jasminia paljon enemmän kuin teitä selkärangattomia luusereita.

    1Äänestä

  • Jasminlove kirjoitti:

    Minä en ole pilkannut häntä koskaan. Arvostan Jasminia paljon enemmän kuin teitä selkärangattomia luusereita.

    Jooopa, Jassuhan ei ole luuseri ja on niin ahkera ja napakka ja fiksu ja nuori ja taitava ja viisas ja hyvä ihan kaikessa! Go, Jassu, go!!

    Äänestä

  • gogogogowau kirjoitti:

    Jooopa, Jassuhan ei ole luuseri ja on niin ahkera ja napakka ja fiksu ja nuori ja taitava ja viisas ja hyvä ihan kaikessa! Go, Jassu, go!!

    Juuri noin, joskus on hyvä myöntää tosiasiat vaikka se kipeää tekisikin.

    Äänestä

No mut kohta on taas viikonloppu. Saa jaska huilia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ReijoPee kirjoitti:

Jasminin syksy ja alkutalvi ovat olleet kiireistä aikaa. Nyt joulun välipäivinä on hyvä aika vähän levätä ennenkuin uusi vuosi ja työt taas alkavat. Työrintamalla on ilmeisesti tulossa jotakin uutta josta kuulemme vähän myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu