EU hajoaa ennakoitua nopeammin

rexciybnåom

The Telegraph: EU hajoaa ennakoitua nopeammin
Taloustoimittaja Allister Heath kirjoittaa The Telegraph Business-osaston premium-kirjoituksessaan 23.2.2017: ”Meidän täytyy lähteä EU:sta nopeasti – se on hajoamassa nopeammin kuin luulin”.

Allister Heath (s. 1978) on brittiläinen tunnettu taloustoimittaja, The Daily Telegraphin varapäätoimittaja. Hän opiskeli taloustieteitä Lontoon kansantaloustieteellisessä korkeakoulussa (London School of Economics) ja jatkoi taloustieteen opintojaan Hertfordissa Oxfordissa.

EU pyyhkäistään pois katastrofaalisessa populistisessa kapinassa

The Telegraphin artikkeli sanoo avoimesti julki sen, minkä ilmeisesti useat hysteeriset suomalaiset poliitikot myös tietävät, mutta pinnistelevät epätoivoisesti ja paniikissa kaikkia vähäisiäkin kriittisiä narahduksia vastaan:

”EU on heikoimmillaan, haavoittuvaisempi kuin koskaan sen perustamisensa jälkeen. Epäselvää on, että selviääkö EU vuoden 2017 jälkeen vai pyyhkäistäänkö se pois katastrofaalisessa populistisessa kapinassa”.

The Telegraphin mukaan EU on hyvin heikko, joka vain teeskentelee olevansa erittäin vahva. EU yrittää bluffata. Todellisuudessa EU voi olla pian kerjäämässä Iso-Britannian kanssa kauppasopimusta, eikä toisinpäin.

”Tosiasiassa EU on yhä lähempänä kuilun reunaa: se on heikommillaan ja haavoittuvaisempi kuin koskaan sen perustamisensa jälkeen”.

The Telegraph-lehden talousanalyysin mukaan EU hajoaa oletettua nopeammin ja siksi EU:sta eroamista tulisi nopeuttaa Britanniassa.

Allister Health tarkentaa, että ongelmana ei ole vain myllerrys Ranskassa, kun Marine Le Pen saa menestystä, vaan myös myllerrykset Alankomaissa, Kreikassa, Italiassa ja Itä-Euroopassa.

”Vaikka nämä toisinajattelijat epäonnistuisivat, EU on pian rampautunut Britannian poislähdön jälkeen, kun EU:lta on kadonnut sen taloudellinen keskus ja miljardien puntien nettomaksaja.”

”EU:n toimintatapana on ollut aina ostaa tukea Saksan ja Britannian rahoilla, etenkin köyhiltä alueilta ja Ranskan maatalouden ydinalueelta. Kun käteinen loppuu, jännitteet syttyvät uudelleen.”

The Telegraphin artikkelissa arvostellaan nykyään usein esitettyjä huolia siitä, miten Brexit vaikuttaisi Britanniaan, vaikka

”todellinen kysymys on, miten Brexit heikentää Brysseliä, kun voimatasapaino ja ideologia siirtyy mantereelle. Tämä laukaisee kiistoja, raivoja ja vihaa. Silti Brysselin eurokraatit puhuvat jossain määrin ikään kuin mikään ei muuttuisi. Todellisuudessa status quo on mennyt ikuisesti.”

Henki on vapautettu pullosta Ranskassa

Tietysti suuri uhka EU:n säilymiselle on Ranskassa.

”Marine Le Penin vaalit voivat räjäyttää neutronipommin kaikissa sodanjälkeisissä instituutioissa ja globaalissa talousjärjestyksessä.”

Heath kirjoittaa, että EU:n järjestelmän kiireisin uhka on Le Pen. Hänen nousunsa ja suosion laajuus on yllättänyt kaikki. Hänen kovat vasemmistolaiset näkemykset suuryritysten pääomasta ja kaupasta ovat ristiriidassa EU-jäsenyyden kanssa, kuten myös hänen näkemyksensä maahanmuutosta ja halustaan lopettaa euro.

Ranskan vetäytymistä eurosta seuraisi myös Italia seuraavana perässä. Tämä pyyhkäisisi biljoonia pois omaisuuksien arvosta ja laukaisi toisen globaalin finanssikriisin.

Viimeisten tietojen mukaan Le Pen saisi noin 27 prosenttia ensimmäisellä kierroksella. Vaikka hän häviäisi toisella, hän nappaisi kuitenkin ennennäkemättömät 42 prosenttia äänestäjistä. Tässä on tapahtunut noin viiden prosenttiyksikön nousu vain muutamassa viikossa, The Telegraph huomauttaa.

”Kaikki jää siksi mahdolliseksi. Tässä heijastuu äärimmäinen räjähtävä pettymys ranskalaisten keskuudessa siihen, miten vuosikymmenen ajan on hoidettu taloutta, sosiaalisia asioita, maahanmuuttoa ja rikollisuutta. Vaikka hän häviäisi, henki olisi vapautettu pullosta.”

EU:n tilinteonpäivä yhä lähempänä

Brexitin avulla Iso-Britannia voi näyttää maailmalle, että suvereenilla valtiolla on parempi ja kestävämpi tapa todellisessa globalisaatiossa, kuin joutua luovuttamaan valtansa korruptoituneelle, ei vaaleilla valituille teknokraateille.

Näyttää todennäköiseltä, että EU horjahtelee vakavasti seuraan muutaman vuoden aikana. EU selvisi aiemmissa kriiseissä, mutta tilinteonpäivä on tulossa yhä lähemmäksi.

”Meidän täytyy lähteä pikaisesti, suojautua parhaalla tavalla itsemme tuhoutumista ennen. Britannian ylähuoneen olisi keskusteltava Ranskan tilanteen vakavuuden johdosta, miten voidaan nopeuttaa vetäytymistä EU:sta.”

”Hallituksen pitäisi toivoa parasta, mutta suunnitella yhä vaikeampaa pahinta varten.”

Lähde: The Telegraph

24

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EU-murskaa-vastarinnan

      Kun EU poistaa käteisden rahan, noin 5..7 vuoden sisään, niin sen jälkeen kaikki kansalaiset ovat täydellisesti EU-pankkiirien peukalon alla.

      Taskussasi voi olla älypuhelin ja kasa luottokortteja, mutta niillä ei tee mitään, jos mielipiteiltäsi olet kyykyttävän ja alistavan EU-Liittovaltion kriitikko.

      Sinulta suljetaan kaikilla maksuvälineillä maksaminen pois, et saa ruokaa, et lämpöä et kattoa pääsi päälle. Käteinen raha ei kelpaa enää missään.

      Vasta kun osallistut EU-uudelleenkoulutusohjelmaan, jossa mielipiteesi ohjelmoidaan uudelleen, niin silloin maksukorttisi voidaan taas aktivoida, ja pääset takaisin pilttuuseesi ruokailulle.

      • EUn_hajoamisen

        vääjäämätöntä on mahdotonta enää pysäyttää, virheitä on tehty liikaa?

        EU oli luonnoton projekti; se ei huomioi kansakuntien ominaispiirteitä. Maat yritetään luonnottomasti hitsata yhteen.
        Professori Kari Hokkanen on tuonut esiin tätä.


    • gxxbhg

      Tämä ennustettiin jo syksyllä!
      Englantihan on päättänyt irtaanua EU:sta josta tehtiin kansanäänestys 3.5.2016.
      Seuraavaa EU valtiota jota ennustetaan irtaantuvan on Ranska.
      Mikä vaikutus on Suomelle Ranskan irtaantuminen EU:sta?

      Englannin irtaantuminen vaikutti Suomelle 5% tappiota kaupankäynnistä. Eli 3 Miljardia Euroa...

      1. Taloudellinen epävarmuus. Pörssikurssit ovat pudonneet ympäri maailmaa ja Britannian punnan kurssi on laskenut. Brexit jatkaisi epävarmuutta ja veisi 4–10 prosenttia pois Britannian bruttokansantuotteesta.

      2. Vaikutus yrityksiin on loikka tuntemattomaan. Jos Brexit toteutuu, Britannia joutuu neuvottelemaan uudet sopimukset EU:n kanssa.

      Vaikutukset Suomen viennille melko pienet. Suomen viennistä noin viisi prosenttia menee Britanniaan. Vienti on pääosin perusteollisuutta. Metsäteollisuus on suurin viejä, kemianteollisuus ja öljyjalosteet toiseksi suurin vientiartikkeli. Vienti Britanniaan on noin kolme miljardia euroa vuodessa.

      4. Edulliset lomat Britanniaan. Jos Brexitin myötä punta jatkaisi laskuaan, suomalaisten olisi edullista käydä lomailemassa ja shoppailemassa Britanniassa, ainakin aluksi. Pitemmän ajan kuluttua matkustaminen voisi hankaloitua, koska EU:n vapaa liikkuminen ei olisi enää itsestäänselvyys.

      5. Opiskelu ja työnteko Britanniassa vaikeutuisivat. Kun Britannia on ollut EU:n jäsen, suomalaiset ovat voineet mennä vapaasti töihin ja opiskelemaan Brittein saarille. Brexitin jälkeen tämä olisi vaikeampaa.

      Puheet Fixitistä alkaisivat, myrsky EU:ssa. Liki jokaisessa EU-maissa on euroskeptisiä liikkeitä. Moni maa voisi alkaa suunnitella omaa eroaan unionista. Myös Suomessa alettaisiin puhua vakavammin EU-erosta. Koko EU joutuisi epätietoisuuden ja myllerryksen tilaan. Monet jäsenmaat olisivat vaatimassa itselleen EU:lta parempia sopimusehtoja, jotta oman maan eropyrkimykset eivät saisi tuulta purjeisiin.

      Tiedustelutietojen saanti vaikeutuisi. Britannia on poliisitiedustelussa EU:ssa suurvalta. Jos brittien poliisitiedustelu lähtisi pois EU:n poliisityön yhteisestä käytöstä, se olisi iso menetys terrorismintorjunnassa.

      • Ennustettujosyksyllä2016

        Toisaalta, tämä suuntaus on ollut nähtävissä jo useamman vuoden ajan, ja viimeinen niitti oli varmastikin Frau Merkelin liberaali maahanmuuttopolitiikka, jopa niinkin liberaalissa yhteiskunnassa kuin Ranska.

        Saksa suurimpana hyötyjänä pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduistaan, ja siten myös EUsta.

        Tulossa on siis yhden lajin vallankumous. Onhan niitä historian saatossa ollut muitakin, ja ihmiskunta on selvinnyt. Jälki saattaa kuitenkin olla rumaa.

        Viime vuonna EUn päättäjät olivat kovasti huolissaan siitä, että EUssa harjoitettu politiikka on unohtanut tavalliset ihmiset, ja että siihen pitää tulla muutos.

        Tietääkö joku, tehtiinkö asialle jotakin? Itse en muista sellaista lukeneeni tai kuulleeni. Taisi olla vain pehmeää puhetta, jolla rauhoiteltiin ihmisten mielialoja ja saatiin ehkä annettua tekohengitystä potilaalle. Sehän on jo tuossa artikkelissa ilmaistu: "Silti Brysselin eurokraatit puhuvat jossain määrin ikään kuin mikään ei muuttuisi. Todellisuudessa status quo on mennyt ikuisesti.”

        Toivottavasti säästymme EUn hajoamisen myötä monokulttuurilta, joka uhkaa koko Eurooppaa, ja pystymme säilyttämään kansalliset erityispiirteemme. Sen tiettyjen piirien vihaaman "impivaaralaisuuden".

        Vähän jo hymyilyttääkin tuo artikkeli, kun itse olen ollut alusta asti EUn vastustaja ja ihmetellyt, eikö mitään opittu 70 vuotta kestäneestä kokeilusta tuossa naapurissa.

        Rojahtihan sekin, ja aika vikkelästi rojahtikin alkuun päästyään.

        Naapurin tapahtumista romahduksen jälkeen kannattaisi ottaa ainakin sen verran oppia, että ei päästettäisi "oligarkkeja" rohmuamaan sitä vähää kansallisomaisuutta, jota ei kaikenmaailman "korruptoituneet teknokraatit" ole ehtineet vielä rohmuta.


    • Se_on_hyvä

      No sehän hyvä jos se tapahtuu. Jo tässä on kärvisteltykin siinä kolhoosissa.


      EU on demokratian irvikuva.
      Näitä keskushallinnon johtamia suuria valtioliittoja on ollut ennenkin,ja kaikki ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.
      Oikeassa demokratiassa päätökset tehdään lähellä ihmisiä.joita ne päätökset koskee.
      EU on kuin Nikolai Gogolin kuolleet sielut kirjasta kopioitu luonnoton byrokraattinen yhteisö.Liikaa kuolleita sieluja EU:ssa myös.

      • DieFahneHoch

        DieFahneHoch

        Viimeiset EU:maat ovat Saksa,Ruotsi ja Suomi :D


    • Näin.se.menee

      Kunhan mollaat, ei eu ole hajoamassa suomi on eu myönteinen kyselyjen mukaan, jokunen prosentti vastustaa sitä.
      Jos britnniassa tehtäisiin uusinta äänestys eu pysymisestä niin kyllä äänet voittaisivat.

      • Rahat.suojattava

        Itse en kannata EU:ta.
        Pankissa oleva rahani pitäisi saada turvaan vakaamman järjestelmän maahan. Olisiko Vietnam sellainen? Kuulemma Itäeuroopan maat olivat ainakin ennen velattomia, pankkijärjestelmät terveempiä kuin lännessä.
        Australiassa on kuulemma kauhean kallista, joten siellä on hintakuplaa monessa hyödykkeessä. En luottaisi senkään valuuttaan.


    • Käyrät-kurkut-ei-pahoja

      No sehän hyvä jos se tapahtuu. Jo tässä on kärvisteltykin siinä kolhoosissa.

      EU on demokratian irvikuva.
      Näitä keskushallinnon johtamia suuria valtioliittoja on ollut ennenkin,ja kaikki ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa.
      Oikeassa demokratiassa päätökset tehdään lähellä ihmisiä.joita ne päätökset koskee.
      EU on kuin Nikolai Gogolin kuolleet sielut kirjasta kopioitu luonnoton byrokraattinen yhteisö.Liikaa kuolleita sieluja EU:ssa myös.

    • Mitäkä.mies

      Viisaita arvailuja. Kaikkihan loppuu joskus.

      • EUn_hajoamisen

        The Telegraph: EU hajoaa ennakoitua nopeammin
        Taloustoimittaja Allister Heath kirjoittaa The Telegraph Business-osaston premium-kirjoituksessaan ”Meidän täytyy lähteä EU:sta nopeasti – se on hajoamassa nopeammin kuin luulin”.


      • Mitäkä.mies
        EUn_hajoamisen kirjoitti:

        The Telegraph: EU hajoaa ennakoitua nopeammin
        Taloustoimittaja Allister Heath kirjoittaa The Telegraph Business-osaston premium-kirjoituksessaan ”Meidän täytyy lähteä EU:sta nopeasti – se on hajoamassa nopeammin kuin luulin”.

        Miten hakoaminen vaikuttaa suomen kansalaisien oloihin, rahaan, toimeentuloon tai säästöihin?
        Ainakin rahapajalla on töitä ja uuden-vanhan valuutan kurssivakaus olisi kuin markka aikana.
        Aina puhutaan suurista muutoksista ja se tarkoittaa vain rikkaiden osaa väestöstä ja rikkaat eivät halua EU:n hajoamista. En näe muuta syytä sinnitellä unionissa.


      • DieFahneHoch

        Viimeiset EU:maat ovat Saksa,Ruotsi ja Suomi :D


    • EUn_hajoamisen

      vääjäämätöntä on mahdotonta enää pysäyttää, virheitä on tehty liikaa?

      EU oli luonnoton projekti; se ei huomioi kansakuntien ominaispiirteitä. Maat yritetään luonnottomasti hitsata yhteen.
      Professori Kari Hokkanen on tuonut esiin tätä.

    • Se.siitä

      Sixten Korkman kolumissaan näkee eu:un tulevaisuuden positiivisena ja että Britannian brexit perutaan, ihmiset tajuavat lopulta populistien höynäytykset pelkäksi kuplaksi.

      • xxyyzz--

        Ei varmasti, saat sanoa minun sanoneen. Ei kansakuntia voi yhdenmukaistaa.

        Englannin Brexit toteutuu ja tulee pysymään!


      • Seurannu.tilannetta

        Britannia tulee häviämään rahassa, milloinka ero tulisi tapahtumaan lopullisesti ehkä parinvuoden päästä jos ja kun neuvottelut onnistuvat tai alkavat katumaan koko prosessia nytkin gallupit näyttävät siellä eu myönteiseltä.


    • teretule

      Euron arvo kasvaa!

    • Maksut_VIELÄ_kasvavat

      ja Suomi on nettomaksaja, tunnettu tymyydestään.
      Siksi sumalaisia rokotetaan muita enemmän.

      Ja sitten EU hajoaa!

      • Mietippäs.uudestaan

        Ei hajoa lähitulevaisuudessa.
        Emme voi olla EU:sa pelkästään saavana osapuolena, hyödymme siellä olosta monella tavoin.


      • Suomi-on-NETTOMAKSAJA

        ollut koko EU-aikansa.

        Tymyydestä sakotetaan!

        Muut pohjoismaat ei vät liittyneet euroon,
        ne ovat EUOON ulkopuolella ja niillä on sen vuoksi mennyt hyvin taloudessakin..


      • Ovat-siis

        EURON ulkopuolella!!


    • Eipä.hätäillä

      Milloin eu olisi hajoamassa, kun britanniakaan ei ole vielä eronnut, jos järjestetään uusinta äänestys josta on ollut puhetta niin mikään ei ole vielä varmaa.

      • EUn_hajoaminen_on

        vääjäämätöntä , sitä on mahdotonta enää pysäyttää, virheitä on tehty liikaa?

        EU oli luonnoton projekti; se ei huomioi kansakuntien ominaispiirteitä. Maat yritetään luonnottomasti hitsata yhteen.
        Professori Kari Hokkanen on tuonut esiin tätä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3720
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1823
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1384
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      923
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      840
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe