Mites se on?

Meinaan tän Matti Kootan kanssa. Olisi mun mielestä ottelutyyliltään aika kovakin sana ammattinyrkkeily puolella, mutta jotenkin jämähti ura heti alkuunsa.

Ei se vaan mene niin, että Suomalaiset ammattilaiset kun ovat yleensä iältään jo ehtoopuolella, kun aloittelevat, niin sitten otellaan 1-2 matsia vuodessa. Matseja pitäisi heti alussa hakea joka puolelta, vähintään joka toinen kuukausi matsi. Sitten kun homma alkaa toimimaan ja tulee nimeä, niin harvempi tahtikin riittää. Vai kaatuuko tässä taas yhden lupaavan ottelijan ura onnettomaan managerointiin. Kuka yleensä on Matin manageri, vai itekö se niitä matsejaan yrittää saada aikaiseksi?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuri niin naulankantaan kirjoitettu aloitus kun olla ja voi.
Matilla tulee reilu kuukauden päästä vuosi depyytistä ja otteluja tosiaan vain 3 takana. Esim. Floyd Mayweather ja Manny Paqcuaio ottelivat jopa 10 matsia kumpainenkin omilla urillaan ekana vuotena, eli melkein joka kuukausi oli matsi.

Vaikka Floydilla oli myös amatööriura menestyksekäs, niin ei se sitä Mannylla ollut, sekä ilmeisen köyhistä oloista vielä ponnisti, joten kumpikaan tie ei menestystä katsoessa ole ollut väärä.

Eli taitaa se suurin syy Suomalaisten ammattinyrkkeilijöiden suht. huonossa menestyksessä olla vain ja ainoastaan laiskuus ja toki se asenne, että ammattilaiseksi lähdetään "jäähdyttelemään", eli lopettelemaan uraa, kun tuossa vaiheessa pitäisi olla elämänsä kunnossa.

Se on aivan sama, mistä perähikiästä sä olet kotoisin, mutta jos pohjat on tehty jo nuorena ja treenataan 24/6 ja ollaan vielä lahjakkaita, niin menestystä tulee vaikka suomipojalle.

Ihan vain esimerkkinä vaikka Joni Nyman. Voittaa 22-vuotiaana olympiapronssia, mitä tekee mies sen jälkeen? No jatkaa amatöörien SM-kisoissa tahkoamista vielä useamman vuoden, ainakin kolme, -84 oli losin olympialaiset ja -87 joni pokkasi vielä amatöörien SM-mitalin.
Eihän se tietysti pelkästään näiden nyrkkeilijöiden vika ole, Suomelta on puuttunut kokonaan ammattinyrkkeily kulttuuri suuremmassa mittakaavassa, -80 - -90 luvulla se oli jopa epäurheilijamaista siirtyä ammattilaiseksi, jos olit edes jonkunlainen amatööri, tiedän sen itse, koska olen -80 - -90 luvuilla itse ollut aktiivi.

Nythän sieltä lähdetään hieman nuorempina, mutta kylmä totuus heistä on, että oikein yhdestäkään ei suurempiin kehiin ole, ei ole sen luontaisia kavereita kovin paljoa. Kait me ollaan sitten täällä pohjolassa kaikenpäälle liian "kilttejä" ja "kohteliaita" kavereita, jää ns. se amatöörimoodi päälle, vaikka ollaan jo ammattilaisia ja kujeet pitäisi olla aivan toiset.

Äänestä

Mitäs uutta tässä oli?

Ihan normaalia suomalaista ammattinyrkkeilyä.

Koota nostaa ehkä tahtiaan 1-2 vuodeksi nyt, pääsee ehkä johonkin 12-0 listaan. Sitten tulee käsivamma tai eka tappio. Molemmat symbolisoivat suomalaisessa ammattinyrkkeilyssä lopun alkua. Tappioita pelätään ja vammoja ei osata kuntouttaa.

Koota lopettaa vuonna 2021 listalla 15-2, 14-1 tai 16-3.

Saavuttaa max. EU-tittelin. Sillä varauksella että vastaan saadaan sopivan huono kaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitestääoikeinmenee kirjoitti:

Meinaan tän Matti Kootan kanssa. Olisi mun mielestä ottelutyyliltään aika kovakin sana ammattinyrkkeily puolella, mutta jotenkin jämähti ura heti alkuunsa.

Ei se vaan mene niin, että Suomalaiset ammattilaiset kun ovat yleensä iältään jo ehtoopuolella, kun aloittelevat, niin sitten otellaan 1-2 matsia vuodessa. Matseja pitäisi heti alussa hakea joka puolelta, vähintään joka toinen kuukausi matsi. Sitten kun homma alkaa toimimaan ja tulee nimeä, niin harvempi tahtikin riittää. Vai kaatuuko tässä taas yhden lupaavan ottelijan ura onnettomaan managerointiin. Kuka yleensä on Matin manageri, vai itekö se niitä matsejaan yrittää saada aikaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu