Hei!Olen murkku-ikäisen pojan yh-äiti,olen ollut yksin jo muutaman vuoden ja nyt haluaisin löytää jonkun mukavan yh-isin,mutta pelkään aloittaa suhdetta,muutin kaupungista maaseudun rauhaan ja aloiti uuden elämän.Nyt on yksinäisyys alkanut ahdistaa ja sitä kaipaa toista ihmistä,mutta jotenkin ei uskalla,onko kellään vastaavaa tilannetta?kertokaa kokemuksistanne!
Miten uskaltaa uuten suht.
yksin
101138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä kaipaus on suuri, ja onhan noita jonkinlaisia suhteita ollut, mutta kai se on se onnistumisen pakko, mikä jarruttaa.
Me vähintään toisella kierroksella olevat, ollaan kai vähän tarkempia, mikä nostaa ihastumisen kynnystä. Toisaalta, jos rakkaus tulee, niin se tulee, ei sille mitään voi:))
Minulla ehkä luottamus on etusijalla ja tietysti myös onnistuminen, aina ajattelee mitä on kokenut että ei halua sitä uudestaan,eikä usko että omalle kohdalle sattuisi joku jonka kanssa olisi onnellinen,niistä ajatuksista pitäisi päästä ja oppia luottamaan.
vaan rohkeasti mutta pikkuhiljaa ...tutustu ..tunnustele..kuuntele mitä sydämmesi sanoo..nauti vapaudestasi..eihän heti pakko aloittaa vakava seurustelu..leikitellen aluksi..kyllä se siitä.
Tutustumalla rauhassa ei mitään kiirettä,nauttimalla siitä kivasta tunteesta että on tärkee ja haluttu .Näytän tunteeni mut yritän olla hullaantumatta...saapa nähdä miten käy.Olen tavannut mukavan miehen,luulin että en pysty uuteen suhteeseen .Askel kerrallaan etiäpäin :))
olen myös kolme vuotta ollut yksin ja lapseni ovat jo aikuisia joten yksinäisyys on todella konkreettista....samalla tavalla pelottaa seurustelun aloittaminen ja kiintyminen kehenkään koska avioero oli niin kova koettelemus että ei haluaisi enää niitä sielun tuskia uudestaan läpikäydä siksi ikäänkuin suojelee itseään rakastumasta ja kiintymästä enää kehenkään.....ja näin se elämä sitten kuluu, yksin ja kaivaten :(
käteni ja jalkani voivat muut sitoa
mutta mieleni minä sidon itse
...minä - ihmiseläin häkissä,
avaimet taskussa.....
Meitä on varmaan useita joilla sama tilanne.Minusta on pikku hiljaa alkanut tuntua siltä että on tarkoitettu olemaan yksin,haluaisin löytää ihmisen jonka kanssa voisi aloittaa aluksi ystävänä ja katsoa pikku hiljaa mitä tuleman pitää,en vaan tiedä mistä löytyisi ei ainakaan kuppiloista.
on just siinä, että uskaltaa nousta ja kaatua uudestaan. Toki se väsyttää ja polvet on ruvella, sillä elämä on elämistä varten ei turhaa matkaa onnetarten.
Itselläni on sama juttu, etten uskalla pitkiin suhteisiin ja en enään haluakkaan, yksin on niin paljon helpompaa.
Suhdetta ei kannata väkisin hakea, se tulee jos on tullakseen ja sitäpaitsi liika yrittäminen haisee kauas ja karkoittaa nekin viimeiset jotka yrittää lähestyä.
Ollaan vaan ja kellutaan, eiköhän sieltä elämä jotain anna, jos osaa oikein silmät ja mieli avoinna kulkee.
jaksamista
ettei kannattaisi syöksyä uuteen suhteeseen suoraan vanhasta. Minulla on pitkä päättymässä oleva liitto, joka kuollut jo vuosia sitten. Tapa ja tottumus piti kiinni kahta toisistaan vieraanunutta ihmistä. Petetyksikin tulin pahemman kerran, se oli viimeinen niitti. Tosin siitäkin on jo vuosia.
Lopulta päätin alkaa elää elämääni.Kauaa ei tarvinnut maailmaa katsella yksin.Kuin tuhkimotarinassa, eteeni pompsahti ihminen jonka kanssa elämä jälleen hymyilee.Aikuisia ollaan molemmat, paljon kokeneita joten ruusutarhaa ei odotetakaan,riskit tiedetään, virheistä ollaan toivottavasti opittu.Sekin mahdollisuus on huomioitu,ettei tämä ehkä kestäkään.Mutta toivotaan kovasti ja ollaan valmiita tekemään asioiden eteen töitä.
siispä neuvoni on tämä: Älä jää yksin, suuntaa katseesi "maailmalle", joka on täynnä iloisia ihmisiä. Ota riskejäkin, joskus se kannattaa.Kun tapaat mukavan kaverin, niin puhukaa, puhukaa ja puhukaa...siitä se lähtee.oppii tuntemaan toisen "sielunelämää"... voi, tulipa henkeviä ohjeita.Onnea jokatapauksessa.
ja katsoa vähän aikaa ennen kuin sukeltaa kovin syvälle uuteen ihmissuhteeseen, koska joskus käy niin, että on täydessä liisterissä ennen kuin huomaakaan.
Toisin sanoen tunnetasolla niin kiinni jossakin ihmisessä, ettei irti meinaa päästä millään, vaikka kuinka yrittää itselleen järjellä selittää suhteen mahdottomuutta.
Minä ehdin elellä aivan rauhassa yksikseni noin puolitoista vuotta ilman minkäänlaista suhteen poikastakaan, kun käteeni tarttui mies, jonka tarkoitus oli vain harrastaa kevyttä yhden illan hupailua kanssani.
Minä itse luulin olevani jo niin kypsä ihminen, että en tällaisista hupailuista olisi moksiskaan, mutta toisin kävi. Kyseinen henkilö tarttui ajatuksiini ja tunteisiini niin tiukkaan kiinni, että olin pitkän aikaa aivan hämmennyksissä siitä, minkälainen vaikutus joillakin ihmisillä voi toisiinsa olla.
Nyt olen yrittänyt päästä eroon tästä liisteristä puhumalla hämmennyksen aikaansaajan kanssa, urheilemalla hullun lailla, hankkimalla uusia harrastuksia jne.
Vielä en ole saanut häntä mielestäni, mutta kovasti yritän.
Vaikka tämä nykyinen tilanne ei ole toivottava, niin kyllä se yhtenä oppiaineena kuuluu elämänkouluun. Ja toivon, että jonain päivänä olen taitavampi näissä ihmissuhdekoukeroissa.
Olen itse eronnut kaks vuotta sitten tai ex-lähti ja muutti heti toisen naisen kannsa.
Se oli minulle aika kova kolahdus ja hengissähän siitäkin selvisi!!
Nyt olen tavannut tai vuos sitten tutustuimme eka kerran ja olemme tässä hiljakseen tavanneet..
ei mitään kiirettä mutta kyllä ikävä välillä vaivaa kun tavataan niin harvoin..
Mutta luulen että kyllä se meidän aika tulee!!
Lastenkin takia olen pitänyt jalat tukevasti maassa...
Vaikka kuinka tekis mieli ajatella vaan itseä
mutta kun on tehnyt ton jälkikasvunkin niin
täytyy vaan ajatella miten meidän on paras elää!!
Vaikka niinhän sitä sanotaan että kerranhan me täällä eletään ja ollaan mutta kuitenkin...