Kajaanilaisnaiselle kahdeksan vuotta vankeutta

https://yle.fi/uutiset/3-9994986

Kainuun käräräoikeus on tuominnut vuonna 1990 syntyneen kajaanilaisen Niina Vikstedtin kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen taposta ja pahoinpitelystä. Hän tappoi samassa asunnossa asuneen vuonna 1988 syntyneen miehen vuoden 2017 syyskuussa.

Tuomittu ja uhri olivat parisuhteessa. Henkirikoksen tekovälineenä oli teräase.

Nainen on ollut vangittuna syyskuusta lähtien. Vankeustuomionsa hän istuu Oulun vankilassa. Lisäksi nainen velvoitettiin korvaamaan muun muassa hautauskuluja ja oikeudenkäyntikustannuksia uhrin omaisille.

Kihlakunnansyyttäjä vaati alunperin kajaanilaisnaiselle 9 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta taposta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Kajaanilaismies kuoli Kajaanin Rajalähiössä yksityisasunnossa myöhään perjantai-iltana 1. syyskuuta. Poliisi otti naisen kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi otti asunnosta kiinni myös kajaanilaisen miehen, mutta hänet vapautettiin kuulusteluiden jälkeen.
174351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Toisten kalakeittoon ei pidä mennä koskemaan, koska saattaa henki lähteä...

Äänestä
  • 2kilon siika uinut sopassa...

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    2kilon siika uinut sopassa...

    Joo ja sun päästä sais tehtyä hyvän biojäteastian.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    2kilon siika uinut sopassa...

    Ei oo tykännyt hajusta..

    Äänestä

Utelias sielu kerroppa nimes ?

Äänestä

En löytänyt mitään mielenkiintoista mainitsemallasi nimellä.

Äänestä

Näyttää oleva pedofiili tuomio poistettuna googlest....

Äänestä

Vanhemmatdotcomissa oli aikonaa

Äänestä

Täähän asui muinoin Kuhmossa sen yhden nykyisen Kajaanilaisen kanssa.

Äänestä

On tällä hetkellä vapaana..Viime vuonna oli ottanut hatkat Kestilän avovankilassa jonku äijän vuoksi..Nykyään majailee lähellä Oulua jonku ihme tyypin kanssa joka kanssa oletettavasti entisiä vanki tyyppejä

Äänestä

Suihin!

Äänestä
  • Jos haluat ottaa suihin, niin kannattaa kysyä joltain muulta sivustolta. Täällä se tuskin onnistuu..

    Äänestä

PALTANIEMELLÄ KALANSILMÄ! PELLEJÄTKÄ!

Äänestä
  • jäi valitettavasti kertomatta olen gay-homo

    Äänestä

Nussittu jo täysin pilalle ei mitään merkitystä enää! Toivottavasti päätyy uudestsaan linnaan lusmimaan kun sinne tuo kuuluisi ei vapaalle.

Äänestä

Siis nimellä

Äänestä

Sinne panemaan.com

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rööperinreikäää kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-9994986

Kainuun käräräoikeus on tuominnut vuonna 1990 syntyneen kajaanilaisen Niina Vikstedtin kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen taposta ja pahoinpitelystä. Hän tappoi samassa asunnossa asuneen vuonna 1988 syntyneen miehen vuoden 2017 syyskuussa.

Tuomittu ja uhri olivat parisuhteessa. Henkirikoksen tekovälineenä oli teräase.

Nainen on ollut vangittuna syyskuusta lähtien. Vankeustuomionsa hän istuu Oulun vankilassa. Lisäksi nainen velvoitettiin korvaamaan muun muassa hautauskuluja ja oikeudenkäyntikustannuksia uhrin omaisille.

Kihlakunnansyyttäjä vaati alunperin kajaanilaisnaiselle 9 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta taposta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Kajaanilaismies kuoli Kajaanin Rajalähiössä yksityisasunnossa myöhään perjantai-iltana 1. syyskuuta. Poliisi otti naisen kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi otti asunnosta kiinni myös kajaanilaisen miehen, mutta hänet vapautettiin kuulusteluiden jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu