Työväen presidentti Sauli Niinistö ei käyttänyt veto-oikeutta vaan allekirjoitti lakiesityksen.
Hänellä olisi ollut ns. "veto-oikeus" ja asia olisi palautunut uudestaan eduskunnan käsittelyyn.
Työväen presidentti Sauli Niinistö on allekirjoittanut lakiesityksen HE 124/2017 vp (Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730
Perustuslaki:
"Lainsäädäntövalta
Tasavallan presidentti vahvistaa lait ja hänellä on käytössään lykkäävä veto-oikeus. Perustuslain mukaan laki palautuu eduskunnalle, ellei presidentti vahvista sitä kolmessa kuukaudessa. Jos eduskunta hyväksyy saman lain uudelleen ilman muutoksia, se tulee voimaan ilman presidentin vahvistusta. Presidentti voi pyytää lakiesityksestä lausunnon korkeimmalta oikeudelta tai korkeimmalta hallinto-oikeudelta"
Perustuslaki, lainsäädäntö:
"77 §
Lain vahvistaminen
Eduskunnan hyväksymä laki on esiteltävä tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Presidentin on päätettävä lain vahvistamisesta kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun laki on toimitettu vahvistettavaksi. Presidentti voi hankkia laista lausunnon korkeimmalta oikeudelta tai korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Jollei presidentti vahvista lakia, se palautuu eduskunnan käsiteltäväksi. Jos eduskunta hyväksyy lain uudelleen asiasisällöltään muuttamattomana, se tulee voimaan ilman vahvistusta. Lain katsotaan rauenneen, jos eduskunta ei ole sitä uudestaan hyväksynyt."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#a731-1999
Työväen presidentti muisti työväkeä allekirjoituksellaan
Työväen presidentti Sauli Niinistö kyykytti...
56
514
Vastaukset
- JoopaJooSanoRengitHäissä
Valtamedia vaikenee... vaan ei viisaasti
- YönYli
POJAAT JA TYTÖÖT. LEVITTÄKÄÄ ETEENPÄIN.
Tästä voitte vielä lukea miten idiootit junailivat meidät euroon ja aiheuttivat meille kärsimyksiä: JA RIKKOIVAT LAKIA
Perustuslakivaliokunnan kokouksen, jonka puheenjohtajana toimi Sauli Niinistö (PeVL 14/1994) pöytäkirjassa sivulla 4 sanotaan näin...
"Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."
..ja sivulla 4 sanotaan näin..."(h)allitusmuodon muuttamista voitaisiin...pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden vuoksi" .
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_14 1994.pdf
Perustuslakivaliokunnan (PeVL 18/1997) päätöksessä (sivu 6) puolestaan todetaan, että "tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkö Suomen liityyttä euroalueeseen, vaikka 72 §:ää ei olisikaan muutettu." Valiokunta lisäksi toteaa, että asianmukaista on että 72§ pitää muuttaa perustuslain turvaamiseksi ja että perustuslain 72§ on säädettävä uudestaan valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla. Tämän jälkeen perustuslakivaliokunta toteaa, että asia hoituu siten, että vaikka Suomi ottaa Euron käyttöön, niin perustuslaki voidaan saada asianmukaiseen kuntoon jossain myöhemmässä vaiheessa (1.3.2000)
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_18 1997.pdf
Ville Itälä palkittin Euroon liittymispäätöksestä sisäministerin pestillä 2000-2003.
Johannes Koskinen palkittiin oikeusministerin pestillä 1999-2003.
Paavo Nikula palkittiin oikeuskanslerin pestillä 1998-2007.
Itälä, Koskinen ja Nikula eivät ymmärtäneet, mitä tarkoittaa perustuslaki-1919:n 95§:n sanamuoto: Tämä hallitusmuoto on kaikilta osiltaan oleva peruuttamattomana perustuslakina, eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota taikka poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaista yleensä on säädetty- SuurkapitalistienAsialla
Näkökulma:
”Koko kansan Niinistön” tukijat: rikkaita vuorineuvoksia, monimiljonäärejä, sote-firmoja, Panama- veroparatiisisijoittaja ja talousrikoksista syytetty
Torstai 28.12.2017 klo 20.42
Sauli Niinistön vaalirahailmoitus paljastaa, millainen pienen piirin talouseliitti tukee Niinistöä ”koko kansan presidentiksi”, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen. - gewhqetjtjjj
sote on pelkkä rahansiirto isoille sotebisneksille-
?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15130697/ykkosehdokas-pressaksi-paavo-vayrynen-voittamassa - Epäjohdonmukaista
SuurkapitalistienAsialla kirjoitti:
Näkökulma:
”Koko kansan Niinistön” tukijat: rikkaita vuorineuvoksia, monimiljonäärejä, sote-firmoja, Panama- veroparatiisisijoittaja ja talousrikoksista syytetty
Torstai 28.12.2017 klo 20.42
Sauli Niinistön vaalirahailmoitus paljastaa, millainen pienen piirin talouseliitti tukee Niinistöä ”koko kansan presidentiksi”, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.Poliisi sanoo, että 1 km ylityksistä sakotetaan, jos niin halutaan => Poliisin päätös tilantesta.
Niinistö sanoo, että aktiivisuusmallia noudatetaan, jos työntekijä voi aktivoitua => Ristiriitaista ja epäjohdonmukaista, koska aktiivimallissa on vain yksi päätös: Joko noudatat tai saat rangaistuksen
- 60v.työtön
Kiitos aloittajalle infosta.
Enpä äänestäkkään nyt Niinistöä.- frenditjatieto
Kiitos tuesta, ystävä.
- Tolkkua
Niimpä niin. "Työväen presidentti" ja "tolkun mies" on itseasiassa Kokoomuksen puheenjohtaja... Ja Orpo on jo näyttänyt mitä Kokoomus ajattelee työväestä.
- Kiukkuinen
Onko Sauli "tolkun mies" vai "mul.....", no jaa,,, jääköön sanomatta
- Totuus-kääpästä
saulin arvot jos sillä edes on niitä
https://suomimedia.wordpress.com/2016/10/22/sauli-niiniston-vaiettu-salaisuus/- yöks.yöks
Johan pomppas. Sairasta.
Ei jatkoon uudelle kaudelle.
- OtemporaOmores
Vaikka tässä ei mitään juridisesti laitonta ei ole, niin... onhan tämä hieman moraalisesti erikoista. Jenni haukio vauvana tulevan aviomiehensä sylissä.
"Sauli Niinistö lähentyi kummityttönsä Jenni Haukion kanssa jo vuonna 1994. Kirkko on vahvistanut asian virallisesti Sauli Niinistö on Jenni Haukion kummisetä. Kirkon papereissa asia on näin merkitty virallisesti.
https://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2017/11/sauli-niinisto-lahentyi-kummityttonsa.html"- hyväsipilä
Hui kamala, moraalinvartijat liikkeellä :D Mitä tuossa nyt on niin ihmeellistä?
Eivät he ole sukua keskenään ja serkutkin voivat mennä naimisiin keskenään, tunnen sellaisiakin aviopareja.
Onnellisia pareja vielä, vaikka eivät lapsia tehneetkään.
Saulilla ja Jennillä ei ole edes näitä verisukulaisuusongelmia, siinä mielessä voivat huoletti lapsia tehdä.
Sairasta mollaamista tuollainen vain.
Sauli on ykkönen! - Eigummilikkaasaa
Niin, Kokoomuspuolueessa tämänkaltainen käyttäytymismalli lienee laajasti hyväksyttyä.
- sontaatuutistavain
hyväsipilä kirjoitti:
Hui kamala, moraalinvartijat liikkeellä :D Mitä tuossa nyt on niin ihmeellistä?
Eivät he ole sukua keskenään ja serkutkin voivat mennä naimisiin keskenään, tunnen sellaisiakin aviopareja.
Onnellisia pareja vielä, vaikka eivät lapsia tehneetkään.
Saulilla ja Jennillä ei ole edes näitä verisukulaisuusongelmia, siinä mielessä voivat huoletti lapsia tehdä.
Sairasta mollaamista tuollainen vain.
Sauli on ykkönen!Niin eikä Jenni ole mikään kummityttö, ei pidä uskoa kaikkea paskaa mitä valemuutis-trollit suoltaa.
- hyväsipilä
Eigummilikkaasaa kirjoitti:
Niin, Kokoomuspuolueessa tämänkaltainen käyttäytymismalli lienee laajasti hyväksyttyä.
Eiköhän tuo ole täysin hyväksyttyä puoluekantaa katsomatta, ei siinä mitään väärää ja laitonta ole.
Hieno pari ja ihanaa, kun heille tulee vauva!
Kateus varmaan myllää onnettomilla. - totta.on
sontaatuutistavain kirjoitti:
Niin eikä Jenni ole mikään kummityttö, ei pidä uskoa kaikkea paskaa mitä valemuutis-trollit suoltaa.
on totta että ex-vaimo ja uusi vaimo ovat lähisukulaisia äitiensä puolelta, karjalan evakoita ovat. . Kummityttö on.
- Äänestän2018
Siksi Sauni Niinistö on presidentti, koska hänellä ei ole sielussaan moraalia ja lakimiehenä Sauli Niinistöllä ei ole sydäntä.
Moraali ja sydän tuli näkyviin, kun "työläisten presidentti" allekirjoituksellaan vahvisti kyykyyttämislain...- hohhoijakkaa
Huomaa työläisten presidentti, kyllä presidentti tykkää työtätekevästä kansasta, oli työ mitä tahansa, mutta tuskin työtä karsastavista yhteiskunnan eläteistä.
En tykkää noista loisista minäkään, olen itsekin ollut työtön, mutta kurssit ym. ovat kelvanneet mainiosti. Samoin monenlaiset työt kelpasivat, siivoukset, taimenistutukset yms.
Samoin toisen ammatin hankkiminen työllistämiskurssin kautta 50-kymppisenä (1½v. kurssi kesti) ja työtä riitti enemmän kuin pystyi tekemään, samoin olisi ollut eka ammatissa, mutta allergian puhkeaminen esti kokonaisvaltaisen työn siinä ammatissa.
Niinistö on paras ja teki oikein allekirjoittaessaan lain!
Nirsoilut pois ja koulutuksiin ja sitä kautta helpommin työllistyy.
Nuoret ainakaan eivät näy osaavan kirjoittaa työhakemuksia, työnhakukoulutusta lisää heille. Voi olla vanhempiakin, joitten hakemuksen käsittely tyssää eka lauseisiin. - RitariÄssä123
Saulin tukka on harmaantunut nykyisin vaalijulisteeseen verrattuna. Kiharat on edelleen.
- Henkilökuvaa
Syyttely on tahallista vääristelyä ja tietämättömyyttä siitä millainen ihminen Sauli Niinistö on.
Itse olen ollut tyytyväinen kuin myös laaja lähipiiri eikä nähdä mitään syytä vaihtamiseen.
Eteen sattui vahingossa jotain juttia etsiessä joltain muulta palstalta ( kaks plus) kirjoittelua kuuden vuoden vaalien ajalta. Siinä joku epäilee että Saulista on tullut kovettunut, kun on kokenut kovia elämässään. Noin vastaa Niinistön tuntema henkikö:
" No, ei ole kovettunut. Voin sanoa sen, koska tunnen hänet. Hän myös huolehtii lähimmäisistä ja vieraammistakin. Esim isoäidistäni joka kauan sitten asui hänen naapurissa.
Hän ei vaan ole sellainen " kansanlipoja".
Tuo viimeinen pointti on mielestäni osuva. Niinistö ei mielistele eikä ole lipova luonteeltaan. Normaali suomalainen mies.
Toinen kirjoittaa ja sanoo että.Niinistö jätti nostamatta jo paljon ennen vaaleja 7000 eläkkeensä ja on lahjoittanut paljon hyväntekevöisyyteen. Niistä ei ole tehnyt numeroa koska ei ole " kansanlipoja".
Kuka muu noista ehdokkaista luopuisi eurostakaan jos se otettaisiin omasta pussista? Ei ainakaan ahne Väyrynen. - Turvaa.ja.vakautta
Henkilökuvaa kirjoitti:
Syyttely on tahallista vääristelyä ja tietämättömyyttä siitä millainen ihminen Sauli Niinistö on.
Itse olen ollut tyytyväinen kuin myös laaja lähipiiri eikä nähdä mitään syytä vaihtamiseen.
Eteen sattui vahingossa jotain juttia etsiessä joltain muulta palstalta ( kaks plus) kirjoittelua kuuden vuoden vaalien ajalta. Siinä joku epäilee että Saulista on tullut kovettunut, kun on kokenut kovia elämässään. Noin vastaa Niinistön tuntema henkikö:
" No, ei ole kovettunut. Voin sanoa sen, koska tunnen hänet. Hän myös huolehtii lähimmäisistä ja vieraammistakin. Esim isoäidistäni joka kauan sitten asui hänen naapurissa.
Hän ei vaan ole sellainen " kansanlipoja".
Tuo viimeinen pointti on mielestäni osuva. Niinistö ei mielistele eikä ole lipova luonteeltaan. Normaali suomalainen mies.
Toinen kirjoittaa ja sanoo että.Niinistö jätti nostamatta jo paljon ennen vaaleja 7000 eläkkeensä ja on lahjoittanut paljon hyväntekevöisyyteen. Niistä ei ole tehnyt numeroa koska ei ole " kansanlipoja".
Kuka muu noista ehdokkaista luopuisi eurostakaan jos se otettaisiin omasta pussista? Ei ainakaan ahne Väyrynen.Hyvä Sauli! Äänestämme Saulin jatkoon. Näinä levottomina aikoina Sauli Niinistö tuo vakautta ja turvallisuutta. T. Joukko eläkeläisiä
- Vakautta.jatkoon
Turvaa.ja.vakautta kirjoitti:
Hyvä Sauli! Äänestämme Saulin jatkoon. Näinä levottomina aikoina Sauli Niinistö tuo vakautta ja turvallisuutta. T. Joukko eläkeläisiä
Suomalainen ei lähde epävakauden epävarmalle tielle. Siksi valintamme on Sauli Niinistö. On ollut ja pysyy vakaasti .
- sikajukka
Vartiaisen kummilapsiko sielä ihanuutta julistaa?
- Duunari2018
Kukaan toinen presidenttiehdokas ei ole ollut samaa mieltä "työläisten presidentti" Sauli Niinistön kanssa. Kaikki muut presidenttiehdokkaat ovat olleet erimieltä lakiesityksen HE 124/2017 vp lakiesityksen sisällöstä.
Tarkoittaako se sitä, että muut presidenttiehdokkaat eivät ole työläisten presidenttejä?
Vaikka kuinka mieltä kirvelee, niin Sauli Niinistö on Kokoomuksen presidentti ja henkisesti lähempänä Petteri Orpoa kuin Suomen duunareita. - Totuus-kääpästä
näin ne arvot saulilla
https://suomimedia.wordpress.com/2016/10/22/sauli-niiniston-vaiettu-salaisuus/ - hapeä.hallitusjaniinistö
Laki joka ei kohtele ihmisä tasa-arvoisesti ei voi olla laki.
Vuosi 1918 opetti lainlaatijat ymmärtämään, mitä seuraa kun ihmisille ei anneta oikeutta inhimilliseen elämään ja kohteluun eikä heidän ihmisarvooaan turvata.
Kansa voi uudestaan nousta kapinaan.- enhaluakokoomustaenään
Minusta tämä kapina voi olla jopa todellista joka voi toistua,historialla on tapana toistaa itseään.
Minusta tuntuu nyt että köyhiä on kyykytetty nyt liikaa,en voi missään tapauksessa asettua Niinistön tukijaksi,haluan vanhan suomen takaisin,jopa markat ja eurot käyttöön yhtäaikaan.
- ay.aktiivi
Suomi seisoo kohta, satamat kiinni.
- koulutusjatyötön
Miten työtöntä voidaan rankaista siitä, että työpaikkoja ei ole?!? Eikö pitäisi rankaista niitä yrityksiä, jotka vähentävät väkeä vain tehdäkseen entistä isompia voittoja !Työkokeilijoita annetaan auliisti palkattomaksi työvoimaksi yrityksiin, mutta kenenkään ei tarvitse pelätä virkavaltaa. Työkokeilu on laillista palkattoman työn teettämistä, ja kuntouttavan työtoiminnan suhteen kaikki viranomaiset sulkevat silmänsä.
- Äänikunigas
Olet bonjannut asian. Äänestä vakaumuksen ja aatten älä kokoomuspropagandan mukaan.
- Vakautta.jatkoon
Sauli jatkoon ekalla kierroksella. Ei aleta mitään vouhkamaan eikä ole parempaa tarjolla. Sale on ollut erinomainen presidentti ja maamme tarvitsee vakautta. Istuva presidentti on lyömätön ja se nähdään 28.1.2018 iltana. Hyvä Sale!
- sale.kierrätykseen
Vai vakautta lahtarin mielestä. Olisi sitten se sinun salesi käyttänyt veto oikeuttaan tässä aktiivityömallissa.
- Arddee
Kyykky-Sakke :)
- silmänsäavannut
Kokoomus voi syyttää itseään kun Niinistön kannatus laskee. Lapsentekouutisilla ei kannatusta enää nosteta.
- Kannatus.riittää
Totta maar kannatus laskee kun on useita ehdokkaita jolloin äänet jakaantuvat ja hajaantuvat.
Siltikin Sauli Niinistö saa yli puolet äänistä eka kierroksella. Kansa on järkevää. - Kannatus.riittää
Totta maar kannatus laskee kun on useita ehdokkaita jolloin äänet jakaantuvat ja hajaantuvat.
Siltikin Sauli Niinistö saa yli puolet äänistä eka kierroksella. Kansa on järkevää.- MissäJohdonmukaisuus
Niinistö sanoi julkisuudessa, että kannattaa aktiivimallia, että hyväksyy sen, jos työllistäminen on mahdollista.
Mutta kun se ei ole mahdollista... Aika ristiriitainen lausunto eikä johdonmukainen aktiivimallin toimintamallin kanssa.
- kylläropisee
Mahtavvaa toimintaa
- jaannoinkin
Otin
- Eisaulipaha
Eihän Sauli mitään ole tehnyt. Se oli Eduskunta, joka hallituksen päätöksen ajoi läpi. Hah Hah Haa.
- Ristijariita
Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kannattaa niin sanottua aktiivimallia, jos jokaisella työttömällä on mahdollisuus täyttää aktiivisuusvelvoite.
https://www.is.fi/tyoelama/art-2000005519363.html
Työttömällä ei ole mahdollisuutta ole kieltäytyä, tai tulee rangaistus.
Miksi Niinistö sitten allekirjoitti lakiesityksen? - sitäsaamitätilaa_
Kallis lasku kokoomukselle edessä,1.5 milj palaa vaalihumpuukkiin ,kun Niinistö kerran oli niin suosittu ja varma voitostaan,niin miksi hän tai puolue tuhlaa varoja ilmaan?
Nuokin rahat olisi kansanpresidentti lahjoittanut köyhille,mutta mitä tekee Niinistö,ajaa omia etujaan massivisella rahasummalla,jossa media on mukana täysin.
Osalla kuten Väyrysellä on muutamia kymmeniä tuhansia pelissä,ai jai noita rikkaiten puolueita.
No köyhiä tai vähävaraisia on suomessa kuitenkin enemmistö,jotka näyttävät nyt vaaleissa Niinistön hyvyyden. - Ahnekiero
Väyry ei edes alentaisi palkkaansa kuten Sauli on tehnyt.
Väykkä ei ole pyynnöistä huolimatta ilmoittanut omaisuuksistaan eikä sijoituksistaan kuten kaikki muut ehdokkaat ovat tehneet.
Mitä se kertoo? Koitapa analysoida jos osaat.- sitäsaamitätilaa_
No kaikkihan tietää väyrysen osa sijoituksista.
Nuo muuthan on ilmeisesti piilotellut sijoiutuksiaan tai sitten ovat niin törppöjä olleet ettei niitä ole kertynyt.
Väyrysen kuvio jonka kaikki tietää on tälläinen pääpiirteittäin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080920153436_uu.shtml
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000551873.html
Paavo ja hänen Vuokko-vaimonsa muuttivat yllättäen Helsinkiin helmikuussa 2017.
Pari on hankkinut Kaisaniemen puiston kupeesta 57 neliön kaupunkiasunnon, jonka arvo on noin 400 000 euroa.
Helsinkiin muuton myötä Paavo ei suinkaan ole luopunut rakkaasta kodistaan Keminmaalla.
Paavo Väyrysen isännöimä Keminmaan Pohjanrannan hotelli saa kylkeensä kylpylän nopealla aikataululla. Kylpylä rakennetaan pääosin maan alle ja sieltä on suora pääsy myös Kemijokeen.
Keminmaan Pohjanrannan hotellin ruokasalin ikkunoista on suora näkymä Kemijoelle.
Vaikka kylpylä rakennetaan hotellin yhteyteen, myös paikalliset ovat tervetulleita kylpemään.
– Talvella on mahdollisuus mennä uimaan avantoon ja mahdollisesti rantaan tulee myös sauna, Väyrynen sanoo.
Pohjanrantaan on investoitu kylpylän lisäksi muutenkin. Hotelliin on rakennettu uusi, läpi talon menevä hissi ja yläkerran kokoustiloja tullaan parantamaan.
– Yhteensä kustannukset ovat noin miljoona euroa. Olemme myös kohentaneet juhlatiloja tuossa pihan tallissa, Väyrynen toteaa.
Väyrysen kirkko siunattiin käyttöönsä
Paavo Väyrysen kirkko Keminmaan Pohjanrannan tilalla siunattiin käyttöön lauantaina. Siunaamisen toimitti Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi.
Avajaisissa esiteltiin myös taiteilija Juhani Palmun paanukirkkoon maalaama alttaritaulu. Toistasataaneliöisen rakennuksen kokonaiskustannukset nousevat yli 250 000 euroon.
Paavo Väyrynen osti Vuokko-vaimonsa kanssa hotellin Virosta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000973783.html
Hotelli pohjanranta
http://www.pohjanranta.fi/fi/etusivu/
Väyrynen osti äskettäin helsingin kaisanimestä kaksion hintaan 400000 e jossa asuvat vaimonsa kanssa.
Väyrysen investoinit on näkyviä koko suomelle,kun taas eräät joko piilottavat tai ovat pahoin sössineet koko elämänsä hankkeet.
Pohjanrannan tanssikeskuksessa (entinen Tähtiranta) on maalaistunnelmaa. Vanhan navetan ylisille on rakennettu Pohjois-Suomen suurin tanssilattia. Tanssia voi myös alakerran karaokeravintolan parketilla.
Esiintymässä nähdään huippuartisteja kesälauantaisin. Tanssikeskuksessa palvelee A-oikeuksin varustettu ravintola ja ulkoterassilta löytyy makkaranmyyntipiste suolaisen nälkään.
http://www.pohjanranta.fi/fi/tanssikeskus/
- sitäsaamitätilaa_
Paavo väyrynen tukee nuoria ja mielenterveysongelmaisia.
mm:Loistavat puitteet nuorille.
Hoito- ja kuntoutuskoti Sateenkaari on tarkoitettu psykiatrisesti oireileville lapsille ja nuorille, joista nuorimmat voivat olla 10-vuotiaita. Lapset ja nuoret tulevat hoitokotiin lääkärin lähetteellä pääasiassa Pohjois-Suomesta.
- Voidaan ajatella, että tämä paikka on pysäytys- tai hengähdysjakso nuorelle ja kotitilanteelle, sillä myös perhe voi olla hyvin väsynyt nuoren oireiluun, kertoo hoito- ja kuntoutuskodin johtaja Seija Suopajärvi.
Hänen mukaansa tavoitteena ovat mahdollisimman lyhytaikaiset hoitojaksot.
- Jos on kyse vaikeasta masennuksesta, ahdistuksesta tai nuori on kovin itsetuhoinen, niin tilannetta voidaan joutua rauhoittamaan ja kartoittamaan hieman pidempään.
Suopajärven mukaan lasten ja nuorten hoito on hyvin lääkkeetöntä, mutta joskus lääkeapua voidaan joutua antamaan tilapäisesti.
- Pääsääntöisesti pyritään hoitamaan ilman lääkkeitä, mutta joskus lääkeapua annetaan ikään kuin kävelykepiksi, jotta tilanteesta selvitään.
Keminmaan nuorisokoti sekä hoito- ja kuntoutuskoti Sateenkaari ovat osa ministeri Paavo Väyrysen ja hänen vaimonsa Vuokon omistamaa Saava Oy:tä.
Lastensuojelu- ja terveydenhuollon yksiköt toimivat Pohjanrannan tilalla, jossa Väyrysellä on muun muassa majoitus- ja ravintolatoimintaa, tanssilava sekä Pohjantähti-opisto. - sitäsaamitätilaa_
Elikkä mitä näkyvää muuta nämä muut on saaneet aikaan?
Onko Niinistö pannut kaikki peliin? ja hankkinut tiloja ihmisten käyttöön????????
Ei ei ,eipä ole.
Paavo Väyrynen omistukset on näkyviä ja hankeet lyöty pitkälti näihin.
MITEN MUUT KÄYTTIVÄT ELÄMÄNSÄ? - sitäsaamitätilaa_
Suora kopio väyrysestä.
Lastensuojeluun investoiva Paavo Väyrynen: ”Se on arvokasta työtä”
– Meillä on hyvät koulupalvelut. Pohjantähtiopisto tarjoaa kansanopistokoulutusta. Peruskoulun pienopetusryhmä on tässä pihapiirissä.
Kun nuorten ongelmat liittyvät usein koulunkäyntiin, niin Väyrysen mielestä on hyvä, että he voivat käydä tuetusti koulua Pohjanrannassa.
JOS olisin elokuvasankari, olisin tähtiasianajaja, joka puolustaa lapsia ja nuoria vääryyksiä vastaan.
KOLME vuotta sitten Väyryset hankkivat lastensuojeluyritys Tema-kodit Keski-Uudeltamaalta.
Tema-kodeilla oli Järvenpäässä lastenkoti ja Tuusulassa perhekoti.
– Olemme laajentaneet Järvenpään toimintaa niin, että siellä on lastenkodissa myös nuorten yksikkö. Keski-Uudellamaalla on kaikkiaan 21 kasvatus- ja hoitopaikkaa.
Viimeisin askel toiminnassa oli kuukausi sitten ostettu hotelli Viron Pärnusta.
– Lastensuojelunkin nuoret käyvät ulkomailla lomamatkoilla ja niin totesimme, että olisi monin tavoin järkevää, että meillä olisi oma paikka.
– Se on vanhassa hienossa kylpyläkaupungissa, jossa on lapsille ja nuorille paljon nähtävää ja koettavaa. He käyvät tietysti koulua ja kun eivät voi kovin pitkiä aikoja siellä oleskella, niin muina aikoina sitä tarjotaan ryhmämatkailijoille.
MITÄ NÄMÄ MUUT ON TEHNEET?
Väyrysen hankkeet ovat luettavissa mediasta. - sitäsaamitätilaa_
Onko Niinistö edelleen koko kansan presidentti????onko?
Nämä muut vaikuttaa Väyrysen rinnalla oppipojilta. - töihin_siitä
Älkää valittako. Rahaa tulee tekemättä mitään. Saan yrittäjä'nä paiskia töitä toden teolla, että saan kokoon saman verran rahaa, kuin keskikaljakuppilassa päivänsä viettävä.
Tämäkö on hyvinvointiyhteiskunta? Toisilta otetaan ja toiset vaativat vastikkeetonta lisää.
Hyvä, että tänne tulee mamuja, että työvoimaa riittää. - isollarahallaniksautti
Tarina kertoo Helsingin suunnasta Saulin leskenä olosta. Arvatkaappa missä hän kävi. Tee itse loppuarviot.
- ei.nato-niinistöä
järkyttää jos köyhät eläkeläisetkin tukevat niinistöä, joka sanoo että suuret tuloerot ovat hyvä asia.
järkyttää sekin jos eläkeläiset haluaa että Suomi pitää liittää sotilasmahti Natoon, niinkuin Niinistö haluaa.
Pitääkö meidän verorahoilla ostaa Natolle lisää aseita, jotta se voi tapattaa siviileitä Afganistanissa tms?? Nato haluaa suureksi sotilasmahdiksi maailmassa, miksi meidän pitäisi sitä rahoittaa? Miksi tänne pitäisi tuoda saksalaisten ohjustukikohtia ja palkkasotureita ja hävittäjäkoneita?
Miksi Suomen itärajan pitäisi olla kahden suuren sotilasmahdin raja, sotatanner?
saksalaiset tuhosivat Rovaniemen ja Lapin, ja niiden saksalaisten syliin Niinistö meitä ajaa.
Omassa presidentinvaali- sivullaan hän sanoo että hänellä on päämääränä saada Suomi liitetyksi Natoon, ja siihen tarvitaan presidenttiyttä.
https://sites.google.com/site/presidentinvaali/ - Ihan-sama
Sale,Laura tai vaikka Väyrysen Pate se on ihan sama.
Kunhan vain seuraava presidentti EI OLE Pekka of Finland. - beethooven
Toiseksi surkein vaalikoneen mukaan minulle on tuo sätkis vikaa tekevä. Huonoin on piiskaa heiluttava tekotissinen uskon ope. Heh,heh,heh,heee.-
- kirjoittaanimensä
Hän osaa vielä
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32215641Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16210778Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369211Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307213Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2396811Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463