Jormalle jonnekin

Nuku hyvin sinäkin
Rakas
<3

Haikeus iski tuosta vastauksesta.

Näin hänestä unta pitkästä, pitkästä aikaa. Hän näytti juuri samalta kuin hänet muistan. Me vaan juteltiin jotain asiallista, en halunnut tehdä häntä vaivaantuneeksi enää edes unessa.

Ensi yönä voisin kyllä halia vähän. Edes unessa.

Aina, kun ajattelen menneiden olevan menneitä hyökyy ikävä kaksin verroin läpi. Siinä sitä sitten taas on tietäen toisen jättäneen kaiken taakse jo vuosia sitten.

Mulle tulee näistä kirjotuksistasi niin kovin sekalaisia tuntemuksia... ensin sääli, sitten ärtymys, sen jälkeen hämmennys ja lopulta myötätunto.

Alkuun mietin, mikset voi lopettaa perään haikailua ja antaa jollekin uudelle hyvälle tilaa.

Toiseksi ärsyynnyn siitä että haikailet ehkäpä juuri sen ihmisen perään, josta itsekin aikanaan haikein ja kyyneleiden täyttämin silmin haaveilin - ikään kuin oma kaipaukseni olisi arvokkaampaa kuin sinun vaikka tiedän ettei se ole.

Kolmanneksi ajattelen, että ihmeellistä miten yksi ihminen voi saada niin monen sydämen sykkimään todennäköisesti vieläpä keskenään samaan tahtiin - sen ihmisen täytyy olla todella erityinen ja suorastaan maaginen tapaus.

Viimeiseksi ajattelen, että niinhän se on, yksi ihminen on yhdelle erityinen, yksi voi olla monelle ja moni voi olla yhdelle. Itse teen aivan samaa, silloin kun on tylsää, hiljaista tai liian vähän tekemistä - kirjoitan kaipauksestani tänne jotta voin jatkaa muiden asioiden tekemistä hyvillä mielin.

Rauhaa ja rakkautta elämääsi, kulkekoon ilo ja onni kintereilläsi mihin ikinä kuljetkaan
Peace out.

Samaa sullekkin S