Jormalle jonnekin

Hyvää yötä.

Rakastan sinua.
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nuku hyvin sinäkin
Rakas
<3

Äänestä

Haikeus iski tuosta vastauksesta.

Näin hänestä unta pitkästä, pitkästä aikaa. Hän näytti juuri samalta kuin hänet muistan. Me vaan juteltiin jotain asiallista, en halunnut tehdä häntä vaivaantuneeksi enää edes unessa.

Ensi yönä voisin kyllä halia vähän. Edes unessa.

Aina, kun ajattelen menneiden olevan menneitä hyökyy ikävä kaksin verroin läpi. Siinä sitä sitten taas on tietäen toisen jättäneen kaiken taakse jo vuosia sitten.

Äänestä

Mulle tulee näistä kirjotuksistasi niin kovin sekalaisia tuntemuksia... ensin sääli, sitten ärtymys, sen jälkeen hämmennys ja lopulta myötätunto.

Alkuun mietin, mikset voi lopettaa perään haikailua ja antaa jollekin uudelle hyvälle tilaa.

Toiseksi ärsyynnyn siitä että haikailet ehkäpä juuri sen ihmisen perään, josta itsekin aikanaan haikein ja kyyneleiden täyttämin silmin haaveilin - ikään kuin oma kaipaukseni olisi arvokkaampaa kuin sinun vaikka tiedän ettei se ole.

Kolmanneksi ajattelen, että ihmeellistä miten yksi ihminen voi saada niin monen sydämen sykkimään todennäköisesti vieläpä keskenään samaan tahtiin - sen ihmisen täytyy olla todella erityinen ja suorastaan maaginen tapaus.

Viimeiseksi ajattelen, että niinhän se on, yksi ihminen on yhdelle erityinen, yksi voi olla monelle ja moni voi olla yhdelle. Itse teen aivan samaa, silloin kun on tylsää, hiljaista tai liian vähän tekemistä - kirjoitan kaipauksestani tänne jotta voin jatkaa muiden asioiden tekemistä hyvillä mielin.

Rauhaa ja rakkautta elämääsi, kulkekoon ilo ja onni kintereilläsi mihin ikinä kuljetkaan
Peace out.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Ei ole sama mies. Get real!

    Mutta samat toivotukset sullekin. No hard feelings.

    Äänestä

  • Enkä sano siksi, etteikö hänen taikansa voisi rakastuttaa muitakin vaan koska.. kuinka monta Jormaa on kastettu esim. 50-luvulla tai 60 entä yhteensä?. Hieman suhteellisuudentajua.

    Äänestä

Samaa sullekkin S

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nukuhyvin kirjoitti:

Hyvää yötä.

Rakastan sinua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu