on kieltämättä paras asia elämässäni. En kokenut mitään yliluonnollista muutosta, salama ei iskenyt minuun kirkkaalta taivaalta ja muuttanut minua automaattikseksi paremmaksi ihmiseksi. Elän tässä prosessissa ja koitan kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Olen edelleen syntinen ihminen, joka tekee syntiä vaikka tiedostaa sen olevan väärin. Mikä sitten muuttui? Oikea vastaus on y-m-m-ä-r-r-äy-s. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedostan mikä on oikein ja mikä on väärin. Tiedostan ja kadun suunnattomasti kaikkia vääriä asioita mitä olen tehnyt elämäni aikana itselleni ja muille (enemmän muille). Ja näitä vääryyksiä riittää vino pino, ymmärrän asioita mitä elämässäni on tapahtunut ja minkä takia, ymmärrän niiden syvemmän merkityksen ja ennaltaehkäisevän vaikutuksen. Ymmärrän muutoksen mahdollisuuden, koska olen itse saanut sen kokea ja sitä todistaa.
Kaiken muuttaisin ja tekisin tekemättömäksi jos se olisi mahdollista. Olen saanut vastauksia ja apua kun olen sitä rukoillut, on tapahtunut asioita, joita ei voi selittää kuin Jumalan olemassaololla. Olen löytänyt onnen elämästä, olen tajunnut monien asioiden järjettömyyden, olen nähnyt maailman pahuuden ja sen miten se tarttuu meihin jokaiseen (tahtoen tai tahtomattaan). Ja vaikka elämäni saattaa jonkun ulkopuolisen silmiin näyttää epäonnistuneelta ja huonolta, niin itselläni on ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinlainen syvempi ymmärrys ja rauha. Usko ja toivo paremmasta.
Suosittelen kokeilemaan rukoilemista, ei maksa mitään, saattaa jopa muuttaa elämän.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla toimii alkoholi. Näen pikku-ukkojakin välillä, jos on pidempi putki.
Ihminen ei tarvitse uskontoa omistaakseen moraalin.
Hienoa, että olet löytänyt Jeesuksen. Uudestisyntyminen tekee ihmiselle uuden luonnon, joka tahtoo palvella Jumalaa ja tehdä kaikkinaista hyvää. Vanha luontokin on edelleen olemassa ja nämä kaksi taistelevat keskenään koko ihmiselämän ajan. Siunausta sinulle, olen tosi iloinen uskoontulostasi, jihuu!
Taivaassa on varmasti ihanaa, toivottavasti mahdollisimman moni tekee saman ratkaisun ja pääsee ikuiseen iloon ja rakkauden läsnäoloon.