Thaimaalainen parempi vuosi 2561.

FyffeNussu

Nyt alkoi humanitäärisen toimintani yhdeksäs vuosi täällä Pattayalla ja olen jo näin vuoden ensimmäisenäkin päivänä heti antanut kahvaa myöden kaikkeni.

Olen huolissani tämän kotimaakseni valitsemani kehitysmaan vähäosaisista, jonka johdosta olen päättänyt käyttää heidän hyväkseen osakaslainani tähän mennessä noin satasen verran.

Moni kävelee peltikopissa asuvan kerjäläisen ohi, mutta minä teen parhaani auttaakseen häntä.

Vien hänet hotelliin yöksi, pääsee suihkuun, ostan hänelle T-paidan ja sortsit, että saa leikkiä ihmistä vähän aikaa.

Minä olen halunnut useita kertoja, että tytölle tulee hyvä mieli ja hän saa olla ylpeä itsestään, kun sponsori tykkää hänestä niin paljon että haluaa tukea tätä taloudellisestikin.

Kaupan päällisiksi hän saa seuraa, hyviä ruokia ja juomia sekä tasokkaan majoituksen.

Ei tarvi missään peltikopissa makoilla.

Minä saan vastapalvelukseksi mitä haluan ja avustukseni menee suoraan avun tarvitsijalle lyhentämättömänä.

Ilokseni olen huomannut, että on muitakin jotka ovat oivaltaneet tämän ihmisoikeuksien kunnioittamisen.

15

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 35NumBall

      Tulee mieleen nylon beatin satasen laina, eilen oli upea ilotulitus täällä, en törmännyt resuun, mikä hyvä... Kaveri soitti aamulla bangkokista siellä oli ollut aivan käsittämätön show siam aseman lähistöllä, ensi vuonna menen sinne...

      Muuten hyvin kuvaa resun elämän asennetta, todellinen sponsori perseenmyyjille.

      • FyffeNussu

        Olen antanut kavereiden minulle kertoa ja sitten olen antanut itseni ymmärtää, että ei ole lainvastaista prostituutiota, kun pantava ja panija ovat samaa mieltä asiasta.
        Myös olen antanut itseni kertoa itselleni, että ei ole narsismia se että minulla on pätäkkää plakkarissa enemmän kuin minun nääs taas vakiintunut kerjäläiseni on koskaan edes nähnyt.
        Monta kertaa on myös kaverini tullut samanaikaisesti avustamaan kerjäläistäni ja aina on tykännyt saadessaan enemmän humanitääristä avustusta.
        Aiheesta myös kuvia sekä videoita, mutta en voi aijata, koska kasvot näkyy.


      • Lerpan-ilo-tuli

        Lerpan tulitus tuli takapuolesta. Olit täällä palstalla vielä puolen yön aikaa Thaimaan aikaa. Sorry.


      • NarssuNussunen
        FyffeNussu kirjoitti:

        Olen antanut kavereiden minulle kertoa ja sitten olen antanut itseni ymmärtää, että ei ole lainvastaista prostituutiota, kun pantava ja panija ovat samaa mieltä asiasta.
        Myös olen antanut itseni kertoa itselleni, että ei ole narsismia se että minulla on pätäkkää plakkarissa enemmän kuin minun nääs taas vakiintunut kerjäläiseni on koskaan edes nähnyt.
        Monta kertaa on myös kaverini tullut samanaikaisesti avustamaan kerjäläistäni ja aina on tykännyt saadessaan enemmän humanitääristä avustusta.
        Aiheesta myös kuvia sekä videoita, mutta en voi aijata, koska kasvot näkyy.

        Minulla oli hyvä uusivuosi, vietin sen peltikopissa asuvan kanssa yöpyen itsekin siellä.
        Sain mitä tahdoin.


    • LennuPressaksi

      Niinistö puhui Suomen kansalle ja kiinnitti huomiota vain kehitysmaiden naisiin (ileisesti Jenni on jo niin raskaana).

      Kyllä tämä on vakava asia, uhkasi kansainvaelluksillakin eli kaikki pontevat pojat Pattayan paratiisiin ja tukemaan thainaisten hyvinvointia, maailma pelastuu !

      • Sortavalatyttöilöi

        NIIN, sellainen yhteenveto tuosta puheesta on vedettävissä että pitäkää pojat hyvää huolta Pattayan naisista tai 200 milj näkryä valuu Suomeen, siinä ei edes Venäjä pysty auttamaan.


    • KuhinaaKempeleelle

      NÄKRYÄ, ja vielä 200 000 000 pulloa, saa tuoda heti, jos kyse on siis Rhum Negrita Dark Signaturesta, Sippilän karvalapset jääköön Kempeleelle

    • kuinkaTuoMeni

      Vihdoin Väinölle tilipäivä koitti
      Ja vielä hän tonnin lotossa voitti
      Väinö osti pienet Fete Ascat
      Ja maksasta välitti hän hevon paskat
      Väinö on varakas mies (hei, hei, hei)
      Väinö on varakas mies (hei, hei, hei)
      Väinö on varakas mies (hei, hei, hei)
      aa-aa-aaa

      Väinö vaan raksalle trukkia ohjaa
      Ja taivaalle kohottelee pullon pohjaa
      Tämän jo huomasi duunariremmi
      Mutta Väinö tuumi, että enää en mä emmi
      Väinö on tajuton mies (hei, hei, hei)
      Väinö on tajuton mies (hei, hei, hei)
      Väinö on tajuton mies (hei, hei, hei)
      aa-aa-aaa

      Väinöllä maksa oli siis puhki
      Ja maksan paikalla oli hopea putki
      Mut' putki se NÄKRYÄ kestänyt ei
      Ja tämä homma Väinöltä hengen vei
      Väinö on hengetön mies (hei, hei, hei)

      Fete Asca on romanialainen punaviini eli ostiko Väinö myös Negriittaa ?

      • 35NumBall

        Eikös alkuperäinen värssy mennyt joten niin että Väinö oli duunari raksalla, tämä hyvä koska valtaosa rottakaupungin pojuista on Väinön kohtalo tovereita, minä en ole koskaan ollut raksahommissa ja sen näkee vaikkapa käsistä, ei mitään työn jälkiä vastoin kuin meidän kaikkein tuntema rottakaupungissa kertomansa mukaan lainalla elävä resuperse.

        Eikä tuo viinikään mennyt oikein, Fetească neagră, tuo Fetească on valmistaja samoin tietty viinirypalelajike.


      • lerpanlorut
        35NumBall kirjoitti:

        Eikös alkuperäinen värssy mennyt joten niin että Väinö oli duunari raksalla, tämä hyvä koska valtaosa rottakaupungin pojuista on Väinön kohtalo tovereita, minä en ole koskaan ollut raksahommissa ja sen näkee vaikkapa käsistä, ei mitään työn jälkiä vastoin kuin meidän kaikkein tuntema rottakaupungissa kertomansa mukaan lainalla elävä resuperse.

        Eikä tuo viinikään mennyt oikein, Fetească neagră, tuo Fetească on valmistaja samoin tietty viinirypalelajike.

        Pullakätinen ja naismainen koelentäjä? Ei sellaisia ole. Ne on kovakuntoisia sällejä. Pitää kestää G-voimia ja se vaatii myös lihaksia. Hävittäjälentäjiltä vaaditaan enemmän fysiikkaa kuin formulakuskeilta.
        Lerppa koettaa päteä tällä kertaa googlaamalla viinejä. Ei ole eka kerta sekään.
        On se kumma että viitsit edelleen puhua "rottakaupungin pojuista", vaikka vasta kerroit olleesi siellä uudenvuoden ja kuusi kertaa viime vuonna sitä aiemmin. Eikös se tee sinusta rottakaupungin pojujen kuninkaan? En tunne ketään joka olisi 7 kertaa käynyt vuodessa Pattayalla ja sanoo että Hua Hinissa on hänelle kaikki tarvittava.
        Raksamiehille nostan hattua, mutta suojatyöpaikasta sairaseläkkeelle joutuvalle veivikaulalle en nosta.


    • Eepeenmiäs

      Tällä kertaa aloitin iltani jälleen kerran pikaisilla soi kutosella, tästä on tullut jo tapa.

      Tällä kertaa bongasin gootin näköisen tytön, huulet maalattu mustaksi, nenälävistys ja kaulaketju ja musta mekko. Oli sen verran eri näköinen että kiinnostuin ja pian jo käytiin baarin yläkerrassa.

      Näin tämä avustus jatkuu, tyttö kerrallaan ja lähes joka ilta olen kahta paikallista tyttöä avustanut. Olen todellinen hyväntekijä ja avarasydäminen mies.

      • PuhastaNäkryä

        Ota välleen Näkryä eli Samsunkia ettei heitä vetämättömäksi !


    • JalotAinehet

      Vetäkää näkrynne siellä hangessa ja sammukaa sinne

    • kumppaninkanssa

      Missäs Mätisäkki, syömään heti !

    • tytöttyytyväisenä

      jos maailmassa on olemassa suuria sanoja ja totuuksia, niin tässäpä ne kiteytyy:

      "

      Kyllä tämä on vakava asia, Niinistö uhkasi kansainvaelluksillakin eli kaikki pontevat pojat Pattayan paratiisiin ja tukemaan thainaisten hyvinvointia, maailma pelastuu !

      "

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1668
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1590
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1496
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      893
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      420
      857
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      826
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      812
    Aihe