Muonion kunta on aikanaan tehnyt porakaivot makean veden saamiseksi. Veden ottamiseksi porakaivot Yli Muonion Utkujärven perälle Kalliosalmeen. Sieltä on pitkään tullut makeavesi Muonion talouksille noin 15 kilometrin päästä. Nyt puhutaan, että erittäin kovien vesisateiden seuraamana on veden laatu huonontunut, sekä on etsitty lähempää tehden porakaivoja saaden uudet vedenottamot ja on osittain kylän tuntumassa käytössä.
Herää huomio, että kun Kalliosalmesta on otettu vesi. Miksi riittävän suurta aluetta ei ole aidattu vedenottamon ympärille saaste ongelmien estämiseksi. Nyt vaikka 100 poron tokka olisi pitempään verenottamon kohdalla. Mitä voisi tapahtua veden laadulle?
Muoniossa on jätevesien allas puhdistamo, Lahdenrannan tien yhdistyessä Valtatie 21. Siitä itämaahan noin 400 metriä ja mitkä hajut voivat aiheuttaa haittaa lähialueen asukkaille. Tulisiko avoallas purkamo puhdistusaltaineen siirtää kauemmaksi. Kansanterveystyön, ent. päällikkö.
Muonio vesi, viemäri haitat.
Turvallisuusmuutokset
1
85
Vastaukset
- soita_112
Aloituksessa oleva kysymys on tullut ihan väärään paikkaan joten voimme todeta veden laadussa olevan todella jotain vialla !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818