Käsillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko celebrity model Jasmin on muokannut jokaikisen kuvan jota hän on ottanut ainakin viimeisen kahden vuoden aikana. Tai sitten hänellä on syntynyt tunnissa valtavat otsauurteet. On selvää että kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta. Nyt me ymmärrämme miksi hän kikkailee snäppifilttereillä, pitää talvella pipoa syvällä otsalla tai hattua kesällä. Tai että miksi hyvän joulun "korttikuva" oli sumennettu.
Eikös tämä ole juuri se muija joka on selittänyt että kun ihmiset muokkaa kuvia niin voimakkaasti ja halveksinut tuota käytäntöä? Olisihan se pitänyt arvata että myös tässä asiassa hän valehteli. Hän on itse suurin kuvanmuokkaaja kaikista suomalaisista julkkiksista.
Jasminin otsan uurteet
31
661
Vastaukset 31
- SoriMuttaKotkaMikäKotka
Tällä tavalla kirjoitti Jasmin viime kesänä ---> Minusta on parasta, kun ihminen uskaltaa näyttää samalta kuvissa kuin luonnossakin. Jos sitä ei pysty tekemään, silloinhan sitä häpeää itseään tai ajattelee, ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisenaan. Itse arvostan itseäni sen verran tarpeeksi, etten ikinä lähtisi muokkaamaan tai muuttamaan itseäni tykkäysten toivossa.
Ai? Mites ne uurteet jotka nyt paljastuivat ja jotka on aiemmin muokattu pois kaikista kuvista? Lipsahtiko nyt tämä läpi vahingossa kun yöllä oli hirveä kiire laittaa kuva "sen rakkaan" kanssa? - Kosmetologihuomauttaa
On todella syvät uurteet. Sitä ne Jasmin huonot elämäntavat tekevät. Oot kyllä rupsahtanut.
- ryppyotsa_
Tuon ikäisellä komeat uurteet otsalla, ohhoijaa. Ite oon 66 ja ei yhtään viirua otsassa. Liekö paremmat geenit, vai jotakin muuta
- olipataas.hyvinkeksitty
Kaunis nainen ja siksi te ette voi sietää sitä. Todella kaunis.
Nyt on edustusparista upea kuva Instagramissa viime yöltä. Alkoholia on nautittu sivistyneesti maltilla, kuten kumpaisenkin ilmeistä voi päätellä.
- lategram
Kuka sitä nyt etkoilla vielä ihan naamat vielä onkaan. Nightclubissa sen verran känässä, ettei ole siellä nähnyt tarkistaa ilmeitä ja muokkaamaan kuvaa, joten postasi yökerhokuvan aamulla herättyä. Just noin insta toimii :-P
- otsatukka.pelastaa
Jaska näköjään heräsi kun täältä alkoi kommentteja poistumaan :)
- huppanahöppänä
Pystyykö se höppänä itse vaikuttamaan, mitkä viestit poistetaan? Ne poistetut ovat yleensä ihan asiallisia, mutta kertovat totuuden rehelliselle Jassulle.
- poistomaatti
Tuossa oikealla on kohta "Ilmianna", siitä kai voi pyytää poistoa. En ole kokeillut miten toimii.
- tottavaan
poistomaatti kirjoitti:
Tuossa oikealla on kohta "Ilmianna", siitä kai voi pyytää poistoa. En ole kokeillut miten toimii.
On se vaan hullua, jos nää tyrkyt saa itse valita, mitä heistä kirjoitetaan. Kohta läpi menee vaan Jassun omat kehumiset ja sadut ja peukutukset.
- ryppyinen
Minun silmiin pisti enemmänkin huulten väsymys ja väkinäinen yritys hymyillä. Onko se romanssi jo tuossa pisteessä? Tulee mieleen, kun Jassu kertoi itse jossain blogissa tms, että joskus hänelle kävi niin Denniksen häiden valmistelun jälkeen, että arki ei ollutkaan enää mukavaa, kun ei ollut enää mitään odotettavaa. Onko tässä sama ilmiö, kun on julkaistu avosuhde viralliseksi (naimisiinhan Jassu ei omien sanojensa mukaan mene, ja miksi menisikään), niin alkaa ikävystyttää se ikuinen romanttinen vouhotus? Tekeminen on yhtä ryyppäämistä vaan.
- Eijaksaenääkauan
Ei noilla oo mitään yhteistä tekemistä ja kun kaikki eksät on haukuttu ja huonot parisuhteet ruodittu, niin ei oo mitään puhumistakaa. Ampumaharrastuskin jäi yhdeksi kokeiluksi, kuten Jassun kohdalla aina. Teinimäistä biletystä, mistä Jassu tykkää ja ainoo asia mistä se on kiinnostunut, ei 50v ukko kauan jaksa eikä viitsi. Eiköhän Jassu kännipäissään oo kohtpuoliin taas hoitelemassa jotakuta "piccoloa". Ja Jamppa onkin paskin tyyppi ikinä, koko kesä, syksy ja talvi ihan pers**stä.
- ennustuksia
Eijaksaenääkauan kirjoitti:
Ei noilla oo mitään yhteistä tekemistä ja kun kaikki eksät on haukuttu ja huonot parisuhteet ruodittu, niin ei oo mitään puhumistakaa. Ampumaharrastuskin jäi yhdeksi kokeiluksi, kuten Jassun kohdalla aina. Teinimäistä biletystä, mistä Jassu tykkää ja ainoo asia mistä se on kiinnostunut, ei 50v ukko kauan jaksa eikä viitsi. Eiköhän Jassu kännipäissään oo kohtpuoliin taas hoitelemassa jotakuta "piccoloa". Ja Jamppa onkin paskin tyyppi ikinä, koko kesä, syksy ja talvi ihan pers**stä.
Sinä se jaksat, vaikka Jarmo ja Jassu ei jaksaisikaan. Moneenkohan kertaan olet Jassun historian jo kertonut uusiksi?
- OtsaRutussa
Semmosta se on kun pitää kulmia nostella, että silmät näyttäisivät suuremmilta. Nuorempana se vielä onnistui, mutta nyt vetää otsan ryppyyn.
- Yökyökyöky
Se rööki. Suotta Jassu näitä pistät poistoon, sä vaan oot röökimamma. Naamasta näkyy.
- Hölömööö
Paljon on menny poistoon kommentteja. Jassu raasu on kiireinen...
Erittäin kiireinen. Ja nyt tälle tulee loppu. Syyläotsan sooloilu palstalla loppuu. Alamme syöttämään niin paljon totuutta ja niin moneen paikkaan että loppuu kädet tuolta isoluiselta romuluiselta ja leveälanteiselta intiaanilta. Eikä siinä silloin auta vaikka helka lopettaa moppaamisen ja kiikkustuolissa kiikkumisen, tavaraa alkaa tulla niin paljon. Tuo jeesustelu ja ihmisten harhauttaminen loppuu nyt! Uurteiset syyläotsat tullaan näyttämään sellaisena kuin ne on. Laitamme kulmille paparazzin joka vetää sellaista lähikuvaa että näkyy vetäytyvät ienrajat ja ryppyyntyvät lärvit. Samalla pistetään lähikuvaa myös Jalmosta jotta hänkin saa osansa roolistaan julkkiksena. Itsepähän ovat julkisuuteen itsensä työntäneet. Paluuta ei ole. Nyt alkaa iso ratas pyöriä! :D
- annamennävaan
jäämme odottamaan :) Sulla iso ratas on pyörinyt omassa päässäsi jo vuosia väärään suuntaan:) Kaikkea höpinää se suuri vitutus saakin aikaa;) Joko kohta pää halkeaa vitutuksesta?:D
- Letkut.vaanii
Varo ettei letku tule ja kahmaise! ,
- melkein.säälittää
Jasminissa näkyy auringossa paahtumisen ja tupakoinnin vaikutukset.
Rupsahtamisen tahti tulee olemaan potentiaalisesti kiihtyvä, sillä vaikka hän lopettaisi auringonoton just nyt, niin ihoon on jo tullut peruuttamattomia vahinkoja ja iho muistaa...
Heklalla on ollut samat harrastukset. Ja sen kyllä huomaa. - Mäntylä.yäk
Noissa Hymyn käsittelemättömissä kuvissa näyttää reippaasti yli 40 vuotiaalta romaninaiselta, rotupiirteet on erittäin silmiin pistävät. Lisäksi posket on pyöreät ja leuasa alkavaa kaksoisleukaa, ei ole ollenkaan sellainen lommoposki ja teräväleukainen naamakuva ollenkaan. Mut Jassuhan se vaan jatkaa omien kuviensa käsittelyä ja naamansa rankkaa meikkaamista, vaikka kovin sanoin tuomitsee kuvankäsittelyt ja kehuu olevansa nii luonnonkaunis ettei meikkiä tartte. Ne sanat ja teot on jälleen niin ristiriidassa. Hölmö akka.
- vanhannäköinen
Tupakka, aurinko, alkoholi ja geenit, siinä se on simpukan kuoressa.
- Partaaaa
Intialaiset vanhenee rumasti. Ja rööki näkyy. Karvan kasvua leuassakin?
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on91251Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041040Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1661014- 65765
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51721Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27719Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.51686- 50648
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee524600Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30597Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32592Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20553- 31541
- 74525
- 6516
- 43513
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14505Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81499- 44491