Ylipirteä asenne muistiongelmiin

Mitä pidemmälle muistamattomuus etenee, sen huonommin asianomainen sen itse tunnistaa.

Dementikko satuilee, ettei itse huomaisi sairauttaan.

Olen alle kuusikymppinen, ja jo jonkin aikaa muistini on reistannut aika pahasti, ajan myötä huonontuen.

Itse kyllä tunnistan muistini häiriöt, mutta koen aika järkyttävänä sen, kuinka asiaa vähätellään, " eihän sulla nyt voi olla, ku oot niin nuorikin ", ym.

Eli ei taida olla mitään järkeä mennä valittelemaan minnekkään, kun ei kukaan usko kertoessani asiasta.
En itse yritä vähätellä, enkä muutenkaan piilotella asiaa. Vaikka ei todellakaan tunnu hyvältä, kun itse huomaan miten unohtelen jos vaikka mitä.

Olen itsekin pirteä, ehkä joskus jopa yli, mutta pirteys menee alaspäin siinä vaiheessa, kun muistin kanssa törmää aina johonkin.
Varmastikin jotkut kanssaihmiset ovat jotain huomanneetkin, mutta eivät välttämättä kehtaa huomauttaa asiasta. Ja sitten kun itse sanon, niin muilta tulee juurikin sitä vähättelyä.

Huumoria ei välttämättä tarvitse ottaa vähättelynä, vaan tapana käsitellä asiaa ja tulla sen kanssa toimeen. Minulla on läheinen ystävä, jolla on diagnosoitu muistisairaus ja me ainakin vitsailemme asiasta puolin ja toisin. Monesti sitten kyllä varmistan, että ystävä ymmärsi, etten tarkoittanut pahaa. Toisilla on huumori pimeämpää, että ne parhaat läpät on niistä vakavista asioista.