Ikkunat Saksasta

IkkunatSaksasta

No niin, viimevuoden viimeisinä arkipäivinä tilasin ikkunat Saksasta. Jo pari vuotta olen kysellyt kuka suomalainen ikkunatehtailija tekisi neli- tai viisi lasisia ikkunoita niin, että se kolmen/neljän lasin elementti olisi sielä ulkopokassa ja 1-2 lasinen elementti sisäpokassa. No ei kukaan. Ja arvatkaas kuinka paljon olen saanut kuunnella sitä selittelyä miten Suomalainen ikkuna on puuta. No, mitä sitten? Painaa kun synti eikä puu eristä juuri lainkaan. Eristyskyky lähes samaa luokkaa betonin kanssa.

Kyselin uusia ikkunoita siis Saksata, kolmelta eri ikkunatehtaalta. Ja kun yksi suostui tekemään haluamani, niin pienen tinkauksen jälkeen tein tilauksen, eli lähetin rahat. Ja mitä sieltä tulee maaliskuun viimeisellä viikolla:

- viisilasisella elementillä varustettu ikkuna
- muoviset ikkunanpokat jotka on täytetty uretaanilla
- alumiinilla päälystetyt ulko-osat
- kahvet mukana koska ikkunat ovat eurooppalaisittain avautuvia/kippaavia.

Ja kaikki 35 ikkunaa keskihintaan 240e/ikkuna. Niitä on toki monen kokoisia aina 60*60cm tuonne 140*140 asti. Mutta itse pidän edullisena hankintana. Suomesta ei olisi saanut samalla hinnalla kuin kolmilasisia, ja niitäkin vain 25% kappalemäärästä. Tämän pystyi vielä hankkimaan ja se oli järkevää.

Jotenkin suomalaisessa kaupankäynnissä hiertää tämä "minä tiedän" asenne. Myydään samaa tavaraa mikä on jo asunnoissa. Ja sen jälkeen selitellään kun energialasku ei pienenekkään. Omani pienenee heti keväästä alkaen. Myös talon jäähdyttämiseen käytetyn energian osalta.

31

2764

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VirostaMyös

      Virosta saa myös ikkunoita sopuhintaan. Itsekkin olen sieltä hakenut. Tuollainen PVC ikkuna, jota juuri viereinen banneri tälläkin sivulla mainostaa maksaa siellä alkaen 50€ (pienimmät).

    • NickNailer

      Saksasta ei ole vielä tullut ikkunoita. Puolasta on tullut ja tyytyväinen olen ollut. Laatu on todellä hyvää tasoa.

      Saksasta olen saanut tarjouksia erikoistuotteista, kuten luodinkestävistä panssarilaseista. Ne ovat siellä yllättävän edullisia. Ei ole sitten vaan tullut ajankohtaiseksi.

      Muuta rakennustavaraa olen sieltä kyllä tilannut. Saksasta tilaamisessa on se ärsyttävä piirre, että saksalaiset eivät keräile kaikkea yhteen lähetykseen, vaan tavaraa tule pieni kolli kerrallaan. Saa yhtenään olla vastaanottamsssa tipoittain tulevia lähetyksiä, jälkilähetyksiä, jälkilähetyksen jälkilähetyksiä, jne jne. Saksassa on pakko olla pienet varastot, koska "varastoivat" tavaraa DHL:n kuljetuksiin.

    • Mistänäitälöy

      Aikamoista liirun laarumia.
      Laita nyt ainakin valmistaja ja ikkunoiden rakenne kuva.

      • NickNailer

        Haluat kai samantein pankkitunnukseni ja salasanat?

        Sattuisko tulemaan mieleen, että hankintalähteet ja omat piirrustukset voisivat olla liikesalaisuuksia?


      • Epäilenjälkimmäistä
        NickNailer kirjoitti:

        Haluat kai samantein pankkitunnukseni ja salasanat?

        Sattuisko tulemaan mieleen, että hankintalähteet ja omat piirrustukset voisivat olla liikesalaisuuksia?

        ... tai sitten bullshittia... Nicnaileri on välistävetäjä grynderi joka koittaa tämän palstan jutuillaan pönkittää välistävetobusinestaan.


    • työmaata

      Nick Nailer on paremminkin tämän palstan OTO-ylläpitäjä joka poistelee asiattomaksi katsomansa viestit ja jonka lisäksi tehtailee suurimman osan tänne tulleista viesteistä!

      • NickNailer

        Niin omnipotentti en ole.

        Omilla työmaillani olen toki päätöksentekijä silloin, kun herttainen vaimoni ei ole kaikkitietävänä muutostöitä ehdottomilla käskyillä määräämässä.

        Vartti sitten meni yhden talon sähköistys osin uusiksi periaatteella eihän tuollaisessa keittiössä voi kukaan ruokaa laittaa. Siinä ei 3 D mallinnuskaan kulkaa paina mitään, kun naisväki uudelleendisainaa valmista rakennusta.


      • Pehmeetäon

        Aloitus teksti on täysin vailla järkeä!
        Ihan kun olisi keksinyt lähes ikiliikkujan!


    • Nosturi

      Olisi kiva saada tietää mikä oli noiden keskustelun avaajan ikkunoiden U-arvo, karmisyvyys sekä miten hyvin eristävät ääntä.

    • Järjenkäyttö

      Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä mikä on U-arvo taikka karmin syvyys!
      Tuon tyyppisiä ikkunoita ei kannata asentaa mihinkään.
      Niiden korjailu ja huolto on lähes täysin mahdotonta, sekä muovi pinnat menevät suhteellisen nopeasti vanhan näköiseksi.

    • DenIkkuna

      5 lasiset ikkunat, olisi kannattanut miettiä vielä.
      Siinä on mukava alkaa lämpölasielementtejä sitten vaihtelemaan kun happea pääsee sisään. Minulla kävi juuri niin saksalaisten ikkunoiden kanssa vaikka oli vain yhdellä lämpölasuelementillä. 11 ikkunaa tilasin ja kolmeen niistä jo vaihdatettu lämpölasuelementti. 3 vuotta vanhat. Ja voitte arvata kuinka hyvin takuu-asiat hoituvat kun toimittaja saksalainen. Ei ole ikinä ollut hermo niin tiukalla kun niiden kanssa vänkäämisessä. Onnea vain, voit siirtyä ensivuonna täysipäiväiseksi takuuasioiden selvittäjäksi.
      Ja ei, argon kaasu siellä elementin välissä ei estä tuota elementin sumentumista. Näin minäkin luulin.

    • Eienempääkuinkolme

      Yli kolmea lasia ei kannata hankkia. Jos ei saa energiatehokkuutta kolmella lasilla aikaan, eli toisin sanoen riittävän laadukasta karmia, ei kannata ikkunaa ostaa... Paskaikkunoissa, kuten vaikka Skaalassa yms. on ne neljä lasia.

    • 3lasinen

      Miksi tarvii 5 lasisen pokan? eihän siinä ole mitään järkeä? kolme lasinen pelaa täysin ja loput on turhaa. Muutenhan 10 lasinen olisi suosittu. Voi vittu mitä huuhiloita.

      • NickNailer

        5-lasiset tulevat nollaenergiataloissa käytännössä pakollisiksi. U-arvon on oltava nollaenergiatalon ikkunoissa tasoa 0,7 W/m².

        5-lasisten U-arvo on luokkaa 0,5 W/m²K.

        4-lasinen voi jäädä tasoon 0,8 W/m²K joten sitä on kompensoitava. Kalliiksi käy, joten mieluummin 5-lasinen.

        3-lasiset ovat U-arvoiltaan yli 1,2 W/m²K. Niiden oikea sijoituskohde on kaatopaikka.


      • Pakkoolla

        Taidat olla vähän yksinkertainen


      • Tuuba2
        NickNailer kirjoitti:

        5-lasiset tulevat nollaenergiataloissa käytännössä pakollisiksi. U-arvon on oltava nollaenergiatalon ikkunoissa tasoa 0,7 W/m².

        5-lasisten U-arvo on luokkaa 0,5 W/m²K.

        4-lasinen voi jäädä tasoon 0,8 W/m²K joten sitä on kompensoitava. Kalliiksi käy, joten mieluummin 5-lasinen.

        3-lasiset ovat U-arvoiltaan yli 1,2 W/m²K. Niiden oikea sijoituskohde on kaatopaikka.

        Hyvä trollaus Nickiltä! Lasien määrät ja niillä saavtuettava U-arvot ihan täyttä tuubaa.


      • Niinsevaanmenee
        NickNailer kirjoitti:

        5-lasiset tulevat nollaenergiataloissa käytännössä pakollisiksi. U-arvon on oltava nollaenergiatalon ikkunoissa tasoa 0,7 W/m².

        5-lasisten U-arvo on luokkaa 0,5 W/m²K.

        4-lasinen voi jäädä tasoon 0,8 W/m²K joten sitä on kompensoitava. Kalliiksi käy, joten mieluummin 5-lasinen.

        3-lasiset ovat U-arvoiltaan yli 1,2 W/m²K. Niiden oikea sijoituskohde on kaatopaikka.

        Jaa. Minulla kyllä on 3-lasiset laatuikkunat tuolla 0,7-0,8 U-arvolla... Mitä laaduttomampi ikkuna, sitä useampi lasi... Niin se vaan menee. Lasi on muuten aina vähän vihreä. Mitä useampi lasi, sitä huonommin näkyy läpi.. niin se vaan menee.


      • NickNailer
        Niinsevaanmenee kirjoitti:

        Jaa. Minulla kyllä on 3-lasiset laatuikkunat tuolla 0,7-0,8 U-arvolla... Mitä laaduttomampi ikkuna, sitä useampi lasi... Niin se vaan menee. Lasi on muuten aina vähän vihreä. Mitä useampi lasi, sitä huonommin näkyy läpi.. niin se vaan menee.

        Tuossa on suurinpiirtein oikeat U-arvot


        Lasi Tyyppi U-arvo/W/m2 2K
        2K 2 kirkasta lasia 2,6-2,9
        3K 3 kirkasta lasia 1,7-1,9
        4K 4kirkasta lasia 1,5-1,6
        2Ksel 1 kirkas 1 selektiivilasi 1,1-1,6
        3Ksel 2 kirkasta 1 selektiivilasi 0,9-1,4
        3Ksel 1 kirkas 2 selektiivilasia 0,5-0.9

        Mikään noista viritelmistä ei mene "heittäen" nollaenergianormeihin. 5 -lasinen menee. Useampikertaiset selektiivilasit kivitalossa ja kotona vallitsee rauha: ei häiritse langaton internet ei puhelin.

        Viimeksi asensin tosin 4-kertaisa laseja. Eivät vääristä värejä. Hyvät U-arvot, nollaenergiatasoa. Käyttö oli pakko, koska piti kompensopida lasifasadeja.


      • Herääjo

        Noi on pelkän lasin arvoja.
        Mitä on koko ikkunan E-arvo, se on tärkeämpi.


      • NickNailer
        Herääjo kirjoitti:

        Noi on pelkän lasin arvoja.
        Mitä on koko ikkunan E-arvo, se on tärkeämpi.

        Ovat ikkunalle tyypillisesti laskettuja arvoja.

        E-lukua ei voi laskea yksittäiselle rakenneosalle, voi vain antaa arvion siitä, missä alueessa E-luku voisi olla. Analogia: vastukselle voidaan antaa resistanssi mutta ei tehoa tuntematta virtaa ja varausta.

        Ikkunoiden G-arvo on useissa tapauksissa tärkeämpi kuin jo valmiiksi pieni U-arvo, mutta se on toinen juttu.


      • Eitarvitauseitalaseja

        Kannattaa nicknailerin tutustua E-luku laskentaan hieman tarkemmin ja aloittaa opiskelu vaikka lähes nollaenergiatalon vaatimuksista. Löytyvät ympäristöministeriön sivuilta.

        Muille tiedoksi että turhaa vouhotusta yllä oleva teksti.


      • Fasad3

        Täyttä skeidaa nuo nicknailerin trollaukset. Voi kun ei tulisi koskaan kotiini "kompensoimaan lasifasadeja" ja kertomaan kuinka kolmilasia ikkunoita ei saisi enää asentaa..


      • NickNailer
        Eitarvitauseitalaseja kirjoitti:

        Kannattaa nicknailerin tutustua E-luku laskentaan hieman tarkemmin ja aloittaa opiskelu vaikka lähes nollaenergiatalon vaatimuksista. Löytyvät ympäristöministeriön sivuilta.

        Muille tiedoksi että turhaa vouhotusta yllä oleva teksti.

        Höpö höpö.

        Ikkunoiden todellinen E-luku riippuu talon sekä ikkunoiden sijainnista, ajasta, ilmastosta, yms.

        Esimerkki: on ihan eri asia energiakulutuksen kannalta sijaitseeko ikkuna tunturin takana Lapissa vai aavan meren rannalla Hangossa.

        MARKKINOINTIA varten lasketaan voimakkaiden oletusten varassa MARKKINOINTITARKOITUKSIIN HUUHAA E-luku per ikkunaneliö.

        Silkkaa huuhaata ja markkinointivouhotusta.

        Todellisuudessa ikkunoista voidaan antaa vain se todennäköinen alue, jossa E-luku liikkuu.


    • Haiuhau

      Nyt on kyllä nicknailerille joku uskotellut täyttyä puppua, kaikkea myyntimiesten tarinoita ei kannata uskoa :D

      • NickNailer

        Tuo arvostelu koskee mitä suurimmassa määrin ikkunoiden synteettistä E-lukua.

        Sillä olisi JOTAIN relevanssia, jos asuisi testitalossa Jyväskylässä, eläisi vuotta 1979 ja tihrustelisi maailmaa neliön ikkunasta. Se taas on tietysti mahdollista vain Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa.

        Myyntimiesten tarinoita ei kannata uskoa


      • Nickonhuonomyyjä
        NickNailer kirjoitti:

        Tuo arvostelu koskee mitä suurimmassa määrin ikkunoiden synteettistä E-lukua.

        Sillä olisi JOTAIN relevanssia, jos asuisi testitalossa Jyväskylässä, eläisi vuotta 1979 ja tihrustelisi maailmaa neliön ikkunasta. Se taas on tietysti mahdollista vain Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa.

        Myyntimiesten tarinoita ei kannata uskoa

        Taitaa nicknailer yrittää tuoda 5-lasisia ikkunoita Suomeen ja markkinoida niitä tällä kanavalla... Huonolla menestyksellä tosin näyttää homma etenevän. Toki tuolla myynti- ja markkinointiosaamisella en ihmettele


      • NickNailer
        Nickonhuonomyyjä kirjoitti:

        Taitaa nicknailer yrittää tuoda 5-lasisia ikkunoita Suomeen ja markkinoida niitä tällä kanavalla... Huonolla menestyksellä tosin näyttää homma etenevän. Toki tuolla myynti- ja markkinointiosaamisella en ihmettele

        En ole tuonut Saksasta yhtään ikkunaa mihinkään käyttöön. Puolasta kylläkin.

        Ikkunoilla on muutama luotettava ja tarkastettavissa oleva arvo, kuten U- ja G-luvut. E-luku ei kuulu joukkoon, koska se on yksinkertaisille ihmisille keinotekoisesti laskemalla luotu arvo, joka lasketaan edellä mainituista arvoista. Ongelma vain on siinä, että joissakin tapauksissa U-arvo on tärkeä, kun taas joissain G.

        Lisäksi Suomi on pitkä maa. Utsjoella on hieman erilaiset olosuhteet kuin Hangossa. E-luvulla voi pyyhkiä takalistoa, muuhun siitä ei ole.


    • Eihkymmärrä

      Tunnen vain g-pisteen, mutta mikä ihme on g-arvo energialaskennassa

    • bestintheworld

      Ihan kohta tulee tyhjiöikkunat yleiseen käyttöön, eli 4 lasia ja 2 tyhjiötä välissä. Ylivoimainen eristävyys.

      • Robotti51

        Entäs sitten kun tyhjiöön pääseekin happea? Tuloksena samea lasi jota ei puhtaaksi saa, elementit vaihtoon. Onhan tuota tehty jo vuosikymmenet. Ennen argonkaasutäytteistä lämpölasielementtiä tehtiin juurikin noita tyhjiöitä. Mutta ongelmia oli.


    • Scpticko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 493
      7348
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      227
      2588
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2561
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      158
      1874
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1748
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      3
      1469
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      0
      1357
    8. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1148
    9. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1145
    10. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1143
    Aihe