Arvostan eniten purjehtijaa, joka...

...rakentaa ja sisustaa oman veneensä.

Uskon, että tämä on myös tulevaisuuden trendi. Rikkaat, joilla on valtavasti rahaa ja mahdollisuus järjestää itselleen vapaa-aikaa, rupeavat rakentamaan veneitä itse sen sijaan että ostaisivat luksusjahteja. Tietysti heillä on mahdollisuus palkata opettajat ja työvoimaakin, mutta kun rahalla ei pysty enää erottautumaan, niin sen jälkeen ruvetaan tunkemaan esiin kätten taidoilla.

Itse tekeminen olisi sillä tavalla hyvä kehityssuunta, että se johtaisi käytännöllisiin ja helposti korjattaviin ratkaisuihin. Nythän venefirmat joutuvat tarjoamaan mielikuvia sen sijaan että tarjoaisivat käytännöllisyyttä ja helppoa korjattavuutta.

Veneiden sisustuksiin käytetään hävyttömiä summia, mutta käytännöllisyys ei lisäänny lainkaan.
25428
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Luultavasti rikkaat myös suosivat vanhoja, loppuunajettuja koneita, jotta saavat kädet rasvaisiksi. Rasvaiset jututkin tulevat sujuvammin, kun on Volvon öljyt kynsien alla.

Äänestä

>>"Uskon, että tämä on myös tulevaisuuden trendi"

Saathan sinä uskoa mitä haluat, mutta veneiden itserakentaminen on vähentynyt koko ajan. Vaikka 70 j a80-luvulla se oli monta kertaa yleisempää kuin nykyään.

Äänestä
  • Purjeveneiden rakentaminen on vähentynyt Suomessa mutta globaalisti suunta on aika varmasti päin vastainen.

    Äänestä

  • seppomattti kirjoitti:

    Purjeveneiden rakentaminen on vähentynyt Suomessa mutta globaalisti suunta on aika varmasti päin vastainen.

    Jotain muutakin perustetta kuin mutu?

    Äänestä

  • Jotain nyt jäi huomaamatta. 70- ja 80-luvuilla veneitä tehtiin itse, koska se tuli halvemmaksi. Aloittaja taas arveli syyksi veneenrakentamisen uuteen tulemiseen juuri päinvastaisen.

    Yhtä venettä olin silloin 70-luvulla rakentamassa, kun halusimme selvästi isomman veneen kuin mihin meillä oli varaa. Isojen veneiden saatavuuskin oli silloin lähes olematonta. Toisaalta se, mikä oli iso vene silloin, on vain keskikokoinen nykyään. Se vene muuten voi hyvin edelleen ja tekee tätä kirjoitettaessakin matkaa. Nyt kun olisi varaa teettää aika paljonkin asioita, olen pikemminkin käyttänyt rahaa työkaluihin, joilla nykyistä venettäni pidän yllä. Tuskin enää uutta venettä rupean rakentamaan, vaikka siinä selvästi oma houkutuksensa olisikin.

    Äänestä

  • RMRM kirjoitti:

    Jotain muutakin perustetta kuin mutu?

    Ei+tarvitse+kuin+Suomen+ulkopuolella+pitää+silmät+auki+ja+katsoa+marinoiden+määrää+ja+laajentamista+Euroopassa,+Välimerellä+ja+Karibialla.+Veneitten+määrää+laitureissa.+Venemessujen+laajuutta.+Venemallien+määrää+ja+tuotantolukuja.+Jos+esim+Puolan,+Saksan++ja+Ranskan+venetuotanto+lasketaan+yhteen+niin+lienee+kymmeniä+tuhansia.+Muutaman+vuosikymmenen+aikana+veneilybisnes+on+kasvanut+sekä+Suomessa,+että+maailmalla.+Kun+ensimmäisessä+kunnon+reissuveneessäni+purjenumero+oli+48+ja+nyt+11663+niin+on+siinä+jokunen+kasvu%.+Eikä+ole+syytä+olettaa,+etteikö+lehitys+edelleen+kehittyisi.

    Äänestä

  • seppomattti kirjoitti:

    Ei+tarvitse+kuin+Suomen+ulkopuolella+pitää+silmät+auki+ja+katsoa+marinoiden+määrää+ja+laajentamista+Euroopassa,+Välimerellä+ja+Karibialla.+Veneitten+määrää+laitureissa.+Venemessujen+laajuutta.+Venemallien+määrää+ja+tuotantolukuja.+Jos+esim+Puolan,+Saksan++ja+Ranskan+venetuotanto+lasketaan+yhteen+niin+lienee+kymmeniä+tuhansia.+Muutaman+vuosikymmenen+aikana+veneilybisnes+on+kasvanut+sekä+Suomessa,+että+maailmalla.+Kun+ensimmäisessä+kunnon+reissuveneessäni+purjenumero+oli+48+ja+nyt+11663+niin+on+siinä+jokunen+kasvu%.+Eikä+ole+syytä+olettaa,+etteikö+lehitys+edelleen+kehittyisi.

    Niin että onko nää niitä rikkaiden rakentamia luksusjahteja?

    Äänestä

Mikään maailmassa ei omasta mielestäni viittaa tuon tyyppisen kehityksen olevan erityisen todennäköistä. Ensinnäkään rikkailla ei ole aikaa, koska aika on varattu varallisuuden kartuttamiseen. Toki rahalla voi palkata sitten työvoimaa vaikkapa suunnittelemaan ja rakentamaan veneitä, jos niikseen tulee. Rikkailla ei myöskään ole aikaa viettää viikkokausia veneellään, joten tiedä sitten voiko heitä kutsua ”purjehtijoiksi”. Omistajiksi ehkä, miehistöhän purjehtii.

Mutta siellä spektrin toisessa päässä, pienituloisten joukossa, on jo jonkin aikaa tapahtunut yhteiskunnan oravanpyörästä vieroittautumista, jota myös downshiftaamiseksi kutsutaan. Vähennetään kulutusta, pyritään omavaraisempaan elämäntapaan. Veneenrakennus ja pienellä budjetilla matkustaminen voivat kyllä siihen filosofiaan sopia paremmin, ihan kuten pientilan hankkiminen ja oman ruokansa viljely.

Äänestä
  • Kipparska puhuu asiaa, kiitos hyvin kirjoitetusta mielipiteestä. Ottakaa muutkin oppia!

    Äänestä

  • kipparikokelas kirjoitti:

    Kipparska puhuu asiaa, kiitos hyvin kirjoitetusta mielipiteestä. Ottakaa muutkin oppia!

    Jep, pientiloilla on tosiaan hurja kysyntä tällä hetkellä ja pienituloiset siirtyvät sankoin joukoin luomuviljelijöiksi. Että sellaista asiaa puhuu.

    Äänestä

  • En käsittääkseni väittänyt, että kyse olisi mistään megatrendistä, pientilojen tai veneenrakennuksen suhteen.

    Äänestä

  • "rikkailla ei ole aikaa, koska aika on varattu varallisuuden kartuttamiseen."

    Tämä ei ole ihan koko totuus. Rikkaiden joukossa on paljon perintönä vaurautensa saaneita tai esim. uransa päättäneitä ammattiurheilutähtiä, joilla voi hyvinkin olla aikaa enemmän kuin tekemistä.

    Äänestä

  • Kipparska kirjoitti:

    En käsittääkseni väittänyt, että kyse olisi mistään megatrendistä, pientilojen tai veneenrakennuksen suhteen.

    Tuulalle terkkuja!

    Äänestä

Arvosta mitä haluat mutta globaaleja megatrendejä et näytä tuntevan lainkaan.

Äänestä

Kaikki mainostaminen perustuu mahdollisimman paljon mielikuviin. Se ei mitenkään tarkoita, etteikö tuote voisi olla käytännöllinen. Hyvän suunnittelijan vene on myös käytännöllinen. Vaikka vene tulee valmiina, ei mikään estä muuttamasta sitä omaa tarvetta paremmin vastaavaksi.
Venettä, joka on koottu isoista kokonaisuuksista voi olla vaikea korjata täysin samanlaiseksi, jos sitä on jouduttu purkamaan. Se ei silti usein ole kuin pieni hidaste. Peitelistoilla ja kaikenlaisilla peitemateriaaleilla homma hoituu. Lopputulos voi olla jopa huomattavasti näyttävämpi kuin alkuperäinen. Että itse tekemällä korjattavuus olisi automaattisesti helpompaa ei välttämättä pidä paikkaansa.

Äänestä
Aloittaja
  • "Osallistuminen" on niin väljä määre, että sehän toteutuu jo sillä, että esittää vähän toivomuksia tekijälle lopputuloksesta. Vaikka en silti usko, että superrikkaidenkaan keskuudessa mistään perinneveneistä koskaan tulee trendiä.

    Äänestä

  • Alussa uskoit trendiin jossa rikkaat rakentavat ja sisustavat veneensä itse. Nyt ne rakentavatkin identiteettiä ja osallistuvat vähän tekemiseen. On sulla jutut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin, se on rikkaiden trendi, mutta ei siitä mitään yleistä huvia tule.

    Äänestä

  • Jos olisin rikas, voisin maksaa veneentekijälle hieman ylimääräistä siitä, että olen itse mukana hidastamassa hänen työtään. Mutta ehdottomasti haluaisin mukana olla. Tällaisena ei ole varaa kuin tehtaan linjalla tehtyyn sieluttomaan.

    Äänestä

Kun nyt ilmastomuutos on peruttu Trumpin toimesta, taidan laittaa arkin rakennuksen hetkeksi tauolle. Sehän on ollut megatrendi tuo arkin rakennus.

Äänestä
  • En ihan uskoisi Trumpin juttuja. Jatka vaan ilmastomuutokseen valmistautumista.

    Yhdysvaltojen presidentin aatesuunnat saati nimi ei ole maailmaa määräävä tekijä. Niitä tulee ja menee kuten muitakin poliitikkoja. Ilmastonmuutos tai paremminkin äkillinen ilmastonmuutos näyttää kylläkin olevan.

    Äänestä

Arvostan eniten purjehtijaa, joka.......
1) kerää lokiinsa vähintään 30 purjehduspäivää kauden aikana.
2) ei kerskaile purjeveneensä koosta tai hinnasta.

Äänestä

Arvostan omaa venettäni ja itseäni, suvaitsen muut veneestä ja malista riippumatta, jos se on siistissä kunnossa.

Taas jos kyseessä on pitkänmatkan purjehtija rähjäisemmässäkin kunnossa olevan ymmärtää, koska reissussa rähjääntyy ja vene on samalla koti ja varusteita on pakko pitää osin näkyvissä...

Se onko vene itserakennettu, ostettu, peritty tai pankin/rahoitusyhtiön, miksi sen pitäisi herättää minussa mitään tunteita, koska ei ole minulta pois tai lisää mitään...

Äänestä

jaa, rikkaat ostavat veneensä siis Ikeasta?!?!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahanilimanlintu kirjoitti:

...rakentaa ja sisustaa oman veneensä.

Uskon, että tämä on myös tulevaisuuden trendi. Rikkaat, joilla on valtavasti rahaa ja mahdollisuus järjestää itselleen vapaa-aikaa, rupeavat rakentamaan veneitä itse sen sijaan että ostaisivat luksusjahteja. Tietysti heillä on mahdollisuus palkata opettajat ja työvoimaakin, mutta kun rahalla ei pysty enää erottautumaan, niin sen jälkeen ruvetaan tunkemaan esiin kätten taidoilla.

Itse tekeminen olisi sillä tavalla hyvä kehityssuunta, että se johtaisi käytännöllisiin ja helposti korjattaviin ratkaisuihin. Nythän venefirmat joutuvat tarjoamaan mielikuvia sen sijaan että tarjoaisivat käytännöllisyyttä ja helppoa korjattavuutta.

Veneiden sisustuksiin käytetään hävyttömiä summia, mutta käytännöllisyys ei lisäänny lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu