Mitä tekisin tämän tyhjän elämäni kanssa?

Samat fiilikset ollut jo yli kymmenen vuotta mutta eipä ole ratkaisua tähän asiaan löytynyt ja tuskin koskaan löytyykään. Kuolema kyllä lopettaa kärsimykset mutta siihen on pahimmassa tapauksessa aikaa vielä monta kymmentä vuotta.

Hei Rakkautta.onko

Kirjoitat lyhyen viestin elämäsi kaipuusta. NImimerkiksesi olet valinnut kysymyksen, jonka sisältönä on pohdinta, onko rakkautta olemassa?

Ajattelen niin, että kyky rakastaa toista ihmistä ja antautua terveeseen vuorovaikutukseen toisten kanssa edellyttää tervettä itsetuntoa. Se taas rakentuu itsensä hyväksymiselle, omien rajojen tuntemiselle, omien voimavarojen toteuttamiselle ja sille, että 'kantaa' elämänsä itse. Toinen ihminen ei parhaimmillaankaan voi olla kenenkään elämän sisältö ja täyttää tyhjyyttä. Sellainen suhde ei olisi oikea parisuhde vaan riippuvuussuhde, joka ei ole vapaa ja tasaväkinen.

Mitä, jos alkaisit enemmän työstää hyvää suhdetta itseesi ensin? Voisit mahdollisesti hakeutua keskusteluavun pariin tai sitten muulla tavoin löytää omia vahvuuksiasi itseilmaisun kautta: esim. taiteet, musiikki jne. Mitä paremmin voit itsesi kanssa, sitä helpompi myös muiden on tulla lähellesi ja luoda kanssasi vuorovaikutusta. Jos ihminen on kovin tukossa, tarvitseva ja toisiin tukeutuva, se usein karkottaa muita vain kauemmas. Anna sisäisen hehkusi päästä loistoon, karsi esteet sen tieltä. Mitä ajattelt tästä?

Merja, diakoni

Hei!

Itse ehdottaisin, että koetat etsiä todellisia omia mielenkiinnon kohteita, joihin syvennyt (jos niitä ei ole). Sitten samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa on helppo jutustella, kun sattuu semmoisiin törmäämään. Sanoisin myös, ettei kannata mennä juttelemaan sillä odotuksella, että jokainen vastaantuleva ihminen on se sydänystävä tai puoliso. Tämä voi karkottaa ihmiset kauemmas tai ainakin itse petyt. Mene kuitenkin avoimin mielin tutustumaan. Myös tuttavien kanssa on mukava viettää aikaa.
Lyhyesti: yritä löytää elämääsi sisältöä, johon itse voit vaikuttaa! Mieti, mikä tuottaa sinulle hyvää oloa tai mieltä itsessään?

Nää vastaukset ovat surkeita, eikä vastaajilla taida olla mitään tietoa ahdistuneisuudesta.

Ei ahdistunut ihminen ole mikään tavallinen tylsistynyt henkilö, joka ei keksi mitään kivaa tekemistä. Ahdistunut ei kykene edes avaamaan postejaan, eikä myöskään kykene nauttimaan käytännössä mistään. Mikään ei kiinnosta. Kotona yksinolo on parasta, mutta kaipaisi kumppania. Tuttu tunne.

Itse olen syvästi masentynut ja vakava yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Lisänä fyysisiä sairauksia.

Sisäinen hehku, mitä se on?

Kuten olen tänne useasti kirjoittanut, niin ahdistus voi olla elinikäinen eikä siinä mikään auta. Sen kanssa vain eletään, vaikka ottaa päästä.

Toinen ihminen, ystävä tai parisuhde ei ole mikään automaattiratkaisu. Kannattaisi opetella olemaan itsensä kanssa. Ei yksin oleminen ole mitenkään kauhea asia. Nimittäin jos pystyy aika ajoin liittymään toisiin ihmisiin tai vaikkapa vain vaihtamaan yhdentekeviä lauseita kenen tahansa kanssa jossain tilaisuudessa. Suomalaiset vain ovat niin valitettavan mörkkejä, että he eivät luontevasti puhu vieraiden kanssa. Kun näin käy, ajattelen aina, ettei se ole minun, ahdistuneen vika, jos joku terve vieras ihminen on mykkä.

Jos ei ole tottunut ns. läheisiin lapsesta saakka, pärjää ilmankin. Itsensä kanssa pitää myös pärjätä. vaikeinta se on, kun ahdistaa vuosikymmeniä ilman syytä. Vituttaa.