Haluaisin vinkkejä miten saisin poniini luottamuksen. Kerron nyt ensin ponistani eli on siis iso poni senttiä vaille hevonen, on ruuna mutta on ruunattu myöhään jonka takia pikkuisen orimaisia piirteitä. On laiska kentällä mutta maastossa ihan erilainen. Aika lihavassa kunnossa.
Miten saisin nämä asiat loppumaan=
1.Ryöstää talutuksessa ja pysyy käsissä vain jos on ketju turvan alla. Haluaisin pystyä taluttamaan ilman ketjua.
2. Poni on vihainen eli on todella usein korvat luimussa. Johtuu siis siitä koska on ollut ratsastuskoulussa ja oppinut että jos luimistelee niin sillon kaikki pelkäävät sitä.
3. Ryöstää maastossa eli kääntyy ja lähtee kotiin päin hirmuista kiitolaukkaa. Kaveriakin on kokeiltu mutta tekee silti niin. Ja kuolaimina on olymppiat ja on myös alaturparemmi.
Haluaisin myös luottamusta poniin ettei aina tarvitsisi ajatella että voikohan tähän luottaa. Edelliset omistajat sanoivat että ei voi juoksuttaa koska poni ei toimi siinä mutta minä yritin ja pari ensimmäistä kertaa oli aivan hirveitä mutta sitten kun saatiin yhteis ymmärrys niin ponia voi nykyään juoksuttaa moitteettomasti:)
Haluaisin luottaa poniin näissä edellä mainituissa asioissa ja haluaisin myös ratsastaa pelkällä kaulanarulla.
Mutta ongelmana on se voinko luottaa joten luottoa pitäisi saada enemmän ja onko teillä siihen jotain ideoita?
Ja haluaisin opettaa myös ponille jotain temppuja sen jälkeen kun olen saanut siihen luottamuksen. Temppuja saa ehdotella ja jos vielä kertoisit miten se opetetaan:)
Ponilla on satulat,suitset ja suojat sopivat. Ei ole jaloissa vikaa eikä muitakaan vikoja. (Eläinlääkäri tutkinut) Ruokinta on kunnossa.
Olisin todella kiitollinen jos jaksaisitte vastata:)
Luottamus poniin
14
1524
Vastaukset
- Mörrinkäinen
Okei, katsotaan mitä voidaan tehdä.
Toivottavasti tunnet ponisi tarpeeksi hyvin osataksesi arvioida mikä keino toimisi parhaiten turvallisuuden näkökulmasta.
1. Taluta toistaiseksi joko ketjulla turvan alla tai suitsilla. Ota raippa mukaan ja pidä sitä pystyssä ponin nenän edessä niin että se näkee sen. Usein hevoset alkavat käyttäytyä jo siitä että niille näyttää raippaa. Jos hevonen silti yrittää lähteä lipettiin, ihan kylmästä räväytä sitä raipalla etujaloille, suunnilleen polvien korkeudelle. Ei tietenkään täydellä voimalla, mutta tarpeeksi terävästi, että poni varmasti sen huomaa. Sitten pysähdytte hetkeksi, ja jos poni pysyy paikallaan, kehu sitä, ja lähdette liikkeelle vasta kun sinä haluat.
Tässä kohtaa tulee ensimmäinen "mutta": Kaikki hevoset eivät siedä raippaa vaan saattavat käydä entistä vihaisemmaksi. Ole siis varovainen jos kokeilet raippaa.
Toinen vaihtoehto olisi lahjominen. Pidä nameja taskussa ja tarjoa niitä ponille epäsäännöllisin välimatkoin, kun se kulkee nätisti. Silloin poni oppii että kanssasi onkin kiva kulkea, ja alkaa jossain vaiheessa kulkea mukanasi ilman temppuilua.
Nyt tulee toinen "mutta": jotkut hevoset alkavat näykkiä todella helposti jos niille antaa makupaloja kädestä, joten tarkkaile ponisi käytöstä jos kokeilet lahjontaa. Jos se alkaa osoittaa vähänkään merkkejä siitä että käyttäytyminen alkaa mennä huonompaan, lakkaa heti antamasta nameja.
2. Tee ponisi kanssa mahdollisimman paljon kaikkea mikä olisi ponille kivaa. Jos olisi kesä, sanoisin, että hae sitä tarhasta/laitumelta mahdollisimman usein ja vie sitä syömään jonnekin toisaalle, mutta näin talvisin se ei onnistu. Joten improvisoi. Käy sen luona mahdollisimman usein ja vie sille vaikka kourallinen heinää, rapsuttele hetki ja jätä se sitten rauhaan. Älä aina hae sitä töihin kun menet sen luokse, vaan käy vain tervehtimässä, anna sille jotakin (maasta, juuri sen vuosi ettei ala näykkiä) ja mene pois. Yleensä hevoset lakkaavat kiukuttelemasta ihmisille joiden kanssa ne viihtyvät. Aikaa tähän voi mennä paljonkin, mutta uskaltaisin silti sanoa, että toimii kuitenkin. Toki liikutuskin on hoidettava, mutta se ei saa olla ainoa syy siihen miksi menet sen luokse.
3. Hmm... Vaikea sanoa näkemättä, mutta onko ponilla joitakin tiettyjä paikkoja tai tilanteita missä se lähtee käsistä? Mitä se tarkalleen ottaen syö ja paljonko, ja kuinka paljon ja kuinka raskasta liikuntaa se saa, ja millaista liikuntaa? Tulee vain tässä mieleen se mitä Lampinajadi joskus on sanonut vastaavissa tilanteissa, että onko poni mahdollisesti pitkästynyt ja siksi temppuilee maastossa? Huvitteletko sen kanssa koskaan, vai onko liikutus aina koulua/esteitä/säntillistä, hillittyä maastoilua/juoksutusta liinassa tai irtona? Leikitkö ponin kanssa koskaan? - Mörrinkäinen
Niin ja tuosta kohdasta 3 vielä sen verran, että kokeile ensin ratsastaa se kunnolla kentällä ja lähde sitten vasta maastoon. Mistä tulikin mieleen, että miten se käyttäytyy kentällä, kun ratsastat? Temppuileeko sielläkin vai ainoastaan maastossa?
- Hevoseenluottamus
Ponilla ei ole tiettyjä paikkoja maastossa jossa lähtisi käsistä. Poni syö semmosta "yskintä" rehua en nyt muista mikä sen oikea nimi on koska hänellä on pölyallergia ja sitä hän saa noin puoli litraa ja sitten saa puoli desiä sokeritonta kivennäistä. Ja saa heinää,vettä ja on suolakivi. Liikuntaa se saa melkein joka päivä paitsi kerran viikossa saattaa olla vapaa päivä kun ei voi pitää kun yhden koska muuten ponista tulee "häirikkö" eli rupeaa esim tallissa tulemaan karsinasta pois ja tekee kaikkea mitä ei saisi tehdä. Saattaa olla viikossa 2 kertaa tosi raskasta liikuntaa ja sitten maastoilen noin 2 kertaa viikossa ja siinä tulee hikeen koska lähtee viemään. Saatan hypätä 2 kertaa viikossa ja mennä koulua. Ja myös joskus menen ilmansatulaa vain kentällä. Ponilla menen jotain 2-3 kertaa viikosssa koulua koska on ollut siis kouluratsu mutta ei tykännyt siitä ollenkaan ja esteitä se sen sijaan rakastaa mutta ei ole niilläkään mikään erityisen kuuma. En uskon että poni on pitkästynyt koska joskus maastossa se haluaisi vaan mennä eikä lähteä viemään. En oikeastaan voi leikkiä hirveästi ponin kanssa:( koska se ei ole humoristinen enkä usko että siitä tulisi mitään mutta ainahan voi kokeilla. Onko sinulla antaa jotain vinkkejä noihin leikkeihin? Ja siis kentällä poni ei temppuile on vaan hirveän laiska.
Kiitos vastauksesta:)
- Mörrinkäinen
Poni ei siis saa väkirehuja. Hyvä juttu, ei se niitä tarvitsekaan kun virtaa kuuluu riittävän muutenkin.
Ei se pitkästyminen välttämättä tarkoita sitä että hevonen aina lähtisi (tai yrittäisi lähteä) käsistä maastossa. Hevosilla on kuten ihmisilläkin hyviä ja huonoja päiviä ja käyttäytyminen vaihtelee sen mukaan.
Sen perusteella mitä kerroit, alan olla entistä enemmän sitä mieltä, että ponisi voi olla pitkästynyt. Sekin, että se on kentällä laiska, saattaa olla merkki juuri siitä. Se tietää että kentällä ei tehdä "mitään kivaa" vaan kaikki on aina säntillistä ja suunniteltua, joten se ei viitsi oikein mitään tehdäkään. Sanoit, että poni tykkää esteistä ja käsittääkseni silloin toimiikin hienosti, mutta muutoin on laiskanlainen. Maastoon lähtiessä se sitten käyttää tilaisuuden hyväkseen kun aidat eivät ole ympärillä ja sillä on tilaa juosta täyttä vauhtia ja oikoa kunnolla koipiaan. Vaikka sitten ilman ratsastajan lupaa.
Sanoit myös, että poni saa kahdesti viikossa raskasta liikuntaa. Muutoin on siis kevyessä käytössä? Käännäpä asiat toisin päin niin että se on pari kertaa viikossa kevyessä työssä ja muutoin sitten raskaassa/tosi raskaassa työssä. Ratsasta se kunnolla hikeen aina kun ratsastat ja varmista, että se todella saa tarpeeksi liikuntaa. En tiedä missä kunnossa maastot ovat teillä päin, mutta jos mahdollista, yritä päästä sen kanssa jonnekin missä voisit antaa sen juosta pitkää matkaa sellaisella vauhdilla kuin poni itse haluaa, suunnilleen niin pitkään kuin se haluaa. Pidät vain silmällä sitä, että jos ja kun se alkaa hengästyä, joudut ehkä itse hidastamaan vauhtia jos poni itse ei ymmärrä sitä tehdä vauhdin huumassaan. Anna sen tasata hengitystään jonkin aikaa, ja sitten voitte ottaa uuden laukan. Sinun tahtosi mukaan, ei hevosen.
Jos ponisi pitää vauhdista, kuten maastokäyttäytymisen perusteella vaikuttaisi pohjimmiltaan pitävän, voisit kokeilla sen kanssa sellaista "sokkiratsastusta", mikä myös on Lampinajadin yleinen neuvo ikävystyneiden hevosten liikuttamiseen. Tee täysin mielivaltaisesti äkillisiä suunnan ja nopeuden muutoksia, äkillisiä pysähdyksiä, peruutuksia ja äkkilähtöjä liikkeelle. Tämä tosin vaatii kunnollisen pohjan, joten jos teillä on jäinen ulkokenttä, älä kokeile tätä. Mutta jos kokeilet, saattaa kestää vähän aikaa ennen kuin hevonen hoksaa mistä tässä "sähläämisessä" on kyse. Se ei ehkä innostu siitä heti paikalla, ihmettelee vain, että mitähän tämä nyt on olevinaan, mutta kunhan se tajuaa ajatuksen, niin sitten näkee paremmin mitä mieltä se tällaisesta leikkimisestä on.
Jos sitten ei tunnu natsaavan, voisit kokeilla vaikka puomeja, edelleen matkien Lampinajadin neuvoja. Laita puomeja eri etäisyyksille toisistaan ja enemmän tai vähemmän vinoon toisiinsa nähden niin että ne ovat kaikkea muuta kuin tasaisessa jonossa kuten yleensä. Silloin hevonen joutuu tosissaan katsomaan mihin koipensa asettelee ettei se kompastu puomeihin, ja pientä lisähaastetta saisi sillä, että laittaisi osan puomeista kavaleteiksi, nostamalla joko toisen pään tai molemmat pienelle korokkeelle. Omat hevoseni olivat aivan pihalla kun ensimmäistä kertaa kokeilin näitä siksakkipuomeja, mutta sitten kun ne pääsivät jyvälle ideasta, tuntuivat tykkäävän. Vähän erilaista aivojumppaa. Samoin puomeista voi tehdä kapeita "polkuja" niin että niiden välistä mennäänkin pituussuunnassa eikä poikittain yli kuten tavallisesti. Riippuen siitä miten tarkkaan hevonen osaa koipensa setella, polkujen ei välttämättä tarvitse olla paljon kavion leveyttä leveämpiä, mutta ainakin ensimmäisillä kerroilla kannattaa laittaa sen verran leveälle, että hevonen tajuaa että tarkoitus on pitää jalat puomien sisäpuolella.
Jotkut hevoset pitävät jonkinlaisista temppuradoista, mutta toisille se on melkein sama asia kuin vain lönkötellä sinne tänne ilman että sillä olisi sen kummempaa vaikutusta mihinkään. Mutta voihan sitäkin kokeilla, ei siitä haittaakaan ole.
Edelleen, jos tallissa on muitakin ratsukoita ja hevoset sopivat hyvin yhteen, voisitte leikkiä vaikka hippaa, jos vain kentän pohja sallii. Jotkut hevoset saavat mielenvirkeyttä siitäkin, ja hippaleikki olisi hauskaa myös ratsastajille.
Tässä nyt muutama juttu mitä näin äkkiä tuli mieleen. Kokeile nyt jokunen päivä, ehkä viikon verran, miltä alkaa tuntua, ja kerro miltä alkaa vaikuttaa.
Asiasta kuudenteen, kuinka hyvin ponisi on koulutettu? Kääntyykö pelkällä istunnalla vai tarvitseeko käyttää ohjiakin? Ihan vain siksi, että jos se toimii pelkällä istunnalla, se helpottaa myöhemmin asiaa, jos alat jossain vaihessa aikanaan kokeilla sitä kaulanarulla ratsastusta.- Hevoseenluottamus
Täytyy kokeilla noita sinun vinkkejäsi:) ja poni kääntyy hyvin istunnalla joten siitä on hyötyä:)
Ja kiitos todella paljon vastauksestasi! - namis3tä
Oli paljon vinkkejä, tärkein on kuitenkin se että vietä aikaa ponin kanssa vaatimatta mitään vastapalvelusta, mutta älä anna elikon määrätä tahtia.
Tuosta namien antamisesta... jos TUTTU hevonen alkaa näykkimään, eli vaatimaan nameja, silloin sille täytyy tehdä selväksi kuka määrää... eli, tehdään ele (mikä tahansa, kädet ylös, lippiksellä otsaan tms. kunhan hepo perääntyy mutta EI peläsyty), sen jälkeen voi koittaa heti uudestaan menikö perille... tuo namien maahan heittely on "pilipalipuuhaa". Tuossa totta toinen puoli, ei ole väärin kieltää hevosta tekemästä jotakin mitä sen ei haluta tekevän, mutta, kuten Mörri jo ehti huomauttaa, kaikki hevoset eivät siedä komentamista, ja sellaiset hevoset saattavat suuttua tosissaan, jos niille ensin tarjoaa makupalaa kädestä, ja sitten kun ne vaativat lisää, niitä kielletään siitä. Toki tämäkin on koulutuskysymys, mutta vaatii joidenkin hevosten kohdalla taitoa jota ei välttämättä kaikilla ihmisillä ole.
Makupalojen antaminen maasta ei ole mitään "pilipalipuuhaa" vaan hyväksi havaittu keino lahjoa hevosta ilman että se alkaa näykkiä alunperinkään. Vihaisen hevosen kohdalla tämä on puhdas turvallisuuskysymys. Se kuitenkin oppii että ihmiseltä voi saada jotakin syötävää, joten tulos on tavallisesti hyvä, ja säästää aikaa kun hevoselle ei tarvitse opettaa muuta ylimääräistä siinä vaiheessa kun muutenkin on ns. kädet täynnä työtä. Makupaloista luopumista ym voi opettaa hevoselle sitten myöhemmin, kun sen käsittely on jo turvallista, mutta tässä vaiheessa, kun siihen ei vielä voi kunnolla luottaa, on minustakin parempi antaa makupalat maasta silloin kun on kyse järjestelmällisestä lahjonnasta.
Voihan olla ettei aloittajan hevonen edes kuulu siihen ryhmään jolla on taipumusta näykkimiseen, mutta edelleen, kun kerran kyseessä on vihainen hevonen, olisi hölmöä ruveta leikkimään ja kokeilemaan onneaan. Luultavasti hevonen vain uhkailee luimiessaan, mutta siihenkään ei kannata luottaa.
Jos olisi minun hevoseni, tekisin kuten Mörrikin.- Kasiro
Myös minä tekisin kuin Mörri, maahan laittaminen ei ole pilipalipuuhaa kun on mahdollisesti vihainen hevonen.
Meillä ainakin ruuna ( vielä ollessaan ori ) ei pitänyt käsien huiskaisuista vaikka muuten olikin säyseä luonteeltaan. Nuoremmalla oriilla en ole edes kokeillut.
- Hevoseenluottamus
Ja täytyy myös sanoa että voin vain kotiin päin laukata lujaa koska jos en laukkaa kotiin päin niin poni päättää joskus aina hypätä naapurin pellolle ojan yli.
- Mörrinkäinen
Eipä kestä!Katsotaan nyt onko näistä neuvoista hyötyä vai pitääkö kehitellä jotakin muuta.
Mitä laukkaamiseen tulee, eihän sinun ole pakko painella täyttä laukkaa, vaan voit myös antaa hevosen laukata rauhallisemmin, sellaista rullaavaa, tasaista matkalaukkaa jota voi antaa mennä maaston salliessa pitkiäkin matkoja. Hyvä se on hevosen oppia laukkaamaan myös pois päin kotoa. Mene rauhallista laukkaa pois päin kotoa, niin ehdit reagoida ja estää, jos hevonen yrittää loikata ojaan. Jos se lähtee tunkemaan lapa edellä ojaa kohti, voit huoletta räväyttää sitä raipalla lavalle siltä puolen mihin se itseään tunkee, niin luulisi sen muutaman kerran jälkeen ymmärtävän yskän. Vai tekeekö se niin jollain odottamattomalla äkkiloikalla?
Et tosin sanonut loikkiiko se pellolle vain laukassa vai tekeekö sitä muutenkin kun suunta on kauemmaksi kotoa, mutta sama lääke joka tapauksessa. Läväytä raipalla lavalle jos muut avut eivät mene perille.- Hevoseenluottamus
Poni tekee äkkiloikan. Kerran laukkasin ihan normi vauhtia pois päin kotia ja poni yllättäen loikkasi ojan yli mutta en tippunut ja sen jälkeen lähti viemään ja tein kaikkeni pysäyttääkseni ponin mutta ei siitä tullut mitään. Lopulta oltiinkin jo kotona. Ja poni myös sattaa tehdä sen käynnissä ja ravissa.
- Hevoseenluottamus
Kiitos kaikille vastanneille!
- Suklaaponi
Itse suosittelen talutaan jonkun aikaan ponia maastossa ennen kun nousee selkään mulla on autanu tai sit joku talutaa ettei lähde ryntään tallia kohti
- Anonyymi
Mä olen käynyt ratsasyus koulussa ja mulla on siellä hoitoponi joka oli mulle alkuun aivan hirvee se puri ja ei antanu edes harjata ja kaikki vaan siksi koska näytin pelkoni ponille ja nyt kun oon opetellut olematta pälkäämään niin meijän yhteis työ sujuu hyvin ja oon opettanu sitä esim seuraamaan mua kentällä ilman että talutan
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124430MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862270Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5591744Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011471Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167- 71121
Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908