12 vuotta sitten tein uudenvuodenlupauksen että seuraava kerran juon Juhannuksena. Sitä seuraavaa kertaa ei ole vielä tullut. Nyt on opinnot suoritettu loppuun, hyvä työpaikka, lyhennetään talolainaa ja lapsia on tullut. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
12 vuotta
Jaap100
92117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minäkin olen pitänyt lupaukseni olla juomatta. Tein päätöksen yhtenä kesänä.
Minä en juo koskaan, valkoista rommia, aamupäivisin, alumiiniastiasta, luulisin.
Hyvin on päätös pitänyt.
Oma lupaukseni oli, etten koskaan juo lavallista enempää vuorokaudessa ja hyvin on pitänyt 16 vuotta.
Sinulla ei ole ystäviä. 12 v tylsää paskaa.
Elämää voi elää muutenkin, kuin toisten ihmisten kautta.
vuonna 2000 päätin etten mene kotikulmien baariin vuoteen.Menikin 8vuotta
käymättä,sitten istuin yhden illan ja sen jälkeen on tullut käväistyä alta 10
kertaa kippolassa ,se show niissä on nähty jo niin monta kertaa ettei vaan
jaksa enää kauaa katsella.
Onnittelut Sinulle, olen päättänyt monta kertaa ja kesken on vieläkin. Aamulla a klinikalle taas pohtimaan syntyjä syviä.
Eniten harmittaa humaliin haaskatut vuodet. Eläminen on paljon helpompaa selvin päin.
Naisen taisi kuitenkin löytää ennenkuin viinanjuonnin lopetit?
Raitis mies ei naista löydä. Jos raitistuu ennekuin nainen on löytynyt, jää yksin.
Syy yksinäisyyteen on pelkuruus ja raittius, nytkin porukat heittää läppää - naurunremakka helähtää kauniisti läheisessä bubissa ja nynnykki istuu kotona. Lasit kilahtavat kauniiti skoolatessa.