Olihan puhe. Ilmastonmuutos on todellinen uhka. No sen me tiedämme, tai emme tiedä mutta olemme kyllä kuulleet siitä jo varmaan 30 vuotta. Yhdysvaltain presidentti ei ota sitä niin vakavasti, koska vitsailee että saisi ilmastot vähän lämmetä kun on odotettavissa taas kylmä talvi.
Yhtenä huolenaiheena puheessa oli nuorten syrjäytyminen? Nyt en ymmärrä. Siitäkin on puhuttu vuosikaudet enkä pidä sitä minkäänlaisena ongelmana. Eihän nykysuomessa saa edes elää ja olla rauhassa, kun kaikkialla on meteliä, kokoontumisia, tapahtumia, velvollisuuksia ihan riesaksi asti. On vaikea edes löytää paikkaa missä olla hetki yksin ilman häiriöitä. Miten siinä sitten voisi syrjäytyä? Mahdotonta. Se on vaan kukkahattutätien propagandaa että palkattaisi lisää kuraattoreita ja muita hyödyttömiä lässyttäviä suojatyöläisiä nuorisotyöhon, lässyttämään kovalla palkalla.
Ongelma on täysin päinvastainen. Nuorten jengiytyminen ja laumakäyttäytyminen on ongelma, nuorisorikollisuus, mikä on yhteiskunnalle kallista ja ihmisille pelkkä riesa.
Kolmantena aiheena presidentti peräänkuuluttaa rehellisyyden merkitystä, no siitä olemme saaneet kuulla koko ikämme, se on raamatussa, ja kuului kotikasvatukseen kuin myös koulukasvatukseen aina 80 luvulle asti, jolloin naisille annettiin tasa- arvon nimissä valta rappioittaa yhteiskuntamme moraali. Sen jälkeen ei ole lapsia kasvatettu, eikä ole ihmiset kasvaneet rehellisyyteen.
Sikäli myös outoa, kun näinä aikoina hallituspuolueet vedättävät kansaa enemmän kuin koskaan, antavat katteettomia vaalilupauksia, valtion virkaihmisiä jää rikollisuuksista kiinni, kansalaisilta riistetään perustuslailliset oikeudet.
Ei oikein lämmittänyt se puhe rehellisyydestä. Että kyllä tuli meikäläisen kohdalla toisesta korvasta ulos samantien.
Presidentin uudenvuodenpuhe
puheetonpuheita
3
<50
Vastaukset
- paavonpuolesta
Mitä opimme tästä? Emme mitään. Mutta älkää äänestäkö kokoomusta. Suomi ei tarvitse enempää tyhjiä puheita vaan tekoja. Nyt on tarjolla ainoastaan yksi pätevä mies siihen , ja se on Paavo Väyrynen. Muistakaa äänestää.
- otatinathakkarainen
Äämestäkää samalla se hakkarainen ulos sieltä kansanedustustosta. Se mies ei edusta kansaa, ja hallitus näyttää noloutensa kun sallii tuollaisen häpäistä koko parlamentin mainetta. Kotiin ryyppäämään ja puristelemaan.
- kokemusonvoimaa
Kohta on se hetki kun saa antaa äänensä paavo väyryselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822