onko pakko?

Siis onko todellakin pakko mennä sokerirasitustestiin? Minulla oli jo jonkinverran ylipainoa ennen raskautta ja nyt raskauden aikana ei ole painoa tullut kuin n.4kg ja viikkoja on kasassa 30!Neuvolasta antoivat ohjeen soittaa laboratorioon ja varata aika testiin,mutta en ole vielä soittanut,koska testi tuntuu minusta turhalta.Meidän suvussa ei ole diabetestä ja tähänkin asti sokeriarvoni ovat aina olleet kohdallaan!

Mitä siitä voi seurata,jos jätän testin väliin?Ja mitä merkitystä sillä testillä on vauvaan,jos arvot olisi kohdallaan?? Ei vaan nyt kiinnosta mennä juomaan sellaista litkua ja pötköttämään sinne pariksi tunniksi...
7783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ketään ei tietenkään voi pakottaa, mutta "turhia" tutkimuksia tällä säästämisen aikakaudella harvemmin tehdään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että odottavilla äideillä, joiden BMI on yli 27, voi raskauden aikana esiintyä sokeritasapainon häiriöitä, vaikka niitä muuten ei olisikaan. Tästä johtuen voi lapsi kasvaa makrosomiseksi eli siis isoksi, jolloin synnytyskin saattaa vaikeutua. Lisäksi Sinun odotuksen aikaiset sokeritasapainonhäiriöt etenkin loppuraskaudessa voivat vaikuttaa lapsen verensokereihin syntymän jälkeen. Suosittelen, että käyt testissä, jos et itsesi, niin lapsesi vuoksi. Hyvää loppuraskautta!

Äänestä
  • Itse jouduin rasitukseen kohonneiden sokereiden perusteella, joten olin vaan tyytyväinen että asia tutkittiin tarkemmin. Jännitin kovasti, koska olin kuulut vain ikäviä juttuja tahmaisista sokeriliemistä ja verikokeista jota en voi sietää. Loppujenlopuksi homma oli ihan jees. Sokerijuoma maistui huonolle kokikselle ja vertakin otettiin vai pikkutippa putken pohjalle. Kahdentunnin odottelua varten minulla oli kutimet mukana ja odotustilassa oli telkku päällä. Voihan sitä kirjankin ottaa mukaan. Kaikista ikävintä oli kova jano aamulla ennen rasitukseen menoa. Tee miten parhaaksi näät, minusta se ei ollut turha keikka.

    Äänestä

itselläkin lievästi ylipainoa ja joka kerta käynyt sokerirasituksessa. ei mullakaan muuten ongelmia ole,mut raskaus ajan diabetes on aina vaarana.
parempi katsoa kuin katua :)

Äänestä

mulla taasen nousi paino niin että sok.ras.testiin halusivat mut laittaa.. Ite tiesin voivani hyvin ja tiesin että turha sinne on mennä kiusattavaks, ja sanoin neuvolan tätille etttä en mene. Siihen ei neuvolan täti mitään voinut, mutta ei se nyt niin huolestunutkaan.. ja kaikki oli hyvin ja on edelleen.. ei sinne voi pakottaa ja ihan muutenkin tuolla neuvolass ovat liika huolehtivaisia joissakin asioissa, enkä tietty moiti heitä.. mut teeihan miltä itestäs tuntuu ;o) vointeja!

Äänestä

noita sokerirasitustestejä kaikille odottaville? Mulla on seuraava neuvola rv 32 ja mitään ei ole ainakaan vielä puhuttu tosta testistä..Onko tossa joku viikko määrä milloin ne tehdään, jos tehdään?

Äänestä
  • Sokerirasitustestiin lähetetään esim silloin, kun paino nousee raskauden aikana kovasti tai ylipainoa on paljon jo valmiiksi ( muita kriteerejä, en tiedä?). Eli ei kaikkia. Lähetysherkkyys vaihtelee toki neuvoloittain!

    Äänestä

Jouduin myös sokerirasitustestiin koska ylipainoa on (171cm ja 87kg). Testiin laittoivat vaikka tähän mennessä ei ole tullut kuin 2 kiloa lisää alkupainosta. Yksi sokeriarvoista oli hieman yli sallitun arvon ja siksi joudun kokeeseen uudestaan (Mullakin on ollut paastoarvot kohillaan, mutta se viimeinen arvo, joka kertoo kuinka nopeasti sokeripitoisuus laskee, oli koholla). Tylsää. Toiset 2 tuntia siellä istumassa. Nyt otan kyllä kirjan mukaan... Toivottavasti tulos olisi normaali koska olen muuttunut suklaasyöpöksi tässä raskauden aikana. Jos kotona on yhtään suklaata, niin ei ole kauaa. Joulunakin kun tuli konvehteja lahjaksi, niin ei siinä kauan mennyt kun oli suklaat syöty. Nyt tuotiin juuri laivareissulta suklaata... Normaalisti kun käyn kaupassa niin kierrän kaukaa suklaahyllyt ettei mitään tartu mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluton kirjoitti:

Siis onko todellakin pakko mennä sokerirasitustestiin? Minulla oli jo jonkinverran ylipainoa ennen raskautta ja nyt raskauden aikana ei ole painoa tullut kuin n.4kg ja viikkoja on kasassa 30!Neuvolasta antoivat ohjeen soittaa laboratorioon ja varata aika testiin,mutta en ole vielä soittanut,koska testi tuntuu minusta turhalta.Meidän suvussa ei ole diabetestä ja tähänkin asti sokeriarvoni ovat aina olleet kohdallaan!

Mitä siitä voi seurata,jos jätän testin väliin?Ja mitä merkitystä sillä testillä on vauvaan,jos arvot olisi kohdallaan?? Ei vaan nyt kiinnosta mennä juomaan sellaista litkua ja pötköttämään sinne pariksi tunniksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu