Kansalaisaloite ok, lakoissa ei ole voittajia

Kansalaisaloite aktiivimallin muuttamiseksi on oikea tapa hoitaa asioita. Poliittinen lakkoilu tai niillä uhkailu ovat kansanvallan perusteita, perustuslakia musertava tapa. Eduskunta sätää lait. Ay-liike ei saa painostuksella vaikuttaa lainsäädäntöön. Lakon nimellä ei ole väliä, laiton lakko on laiton. On olemassa myös laillisia lakkoja, Poliittinen lakko on laiton.

Lakkoilun tai sillä uhkaamisella on ollut kauheat vaikutukset 1990-luvun alun tapahtumissa, johon presidenttiehdokas Huhtasaari viittasi Uudenvuoden puheessaan. Ay-liike uhkaili silloin hallitusta yleislakoilla, ellei se peräänny sisäisestä devalvaatiosta (kiky). Tämä johti pakon ja kiristyksen edessä valuutan devalvaatioon ja talouskriisiin, jossa kymmenet tuhannet yritykset menivät konkurssiin, tuhannet yrittäjät tekivät itsemurhan ja sadat tuhannet ihmiset joutuivat työttömäksi. Jäljet näkyvät yhteiskunnassamme vieläkin tuhansien yksittäisten ihmisten ja heidän jälkeläistensä arjessa.

Kansalaisaloite on laillinen hyvä tapa vaikuttaa asioihin. Lakoissa ei ole voittajia.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lakkoilu on punakapinaa. Sata vuotta vanha tapa. Lakoissa ei todellakaan ole voittajia.

Äänestä

Miten jäsen voisi painostaa ay-neuvottelijoita neuvottelemaan paremmin? Nyt Teollisuusliiton porukoilla on loppunut taidot kesken, kun kiristävät lakolla. Mitä sopimista on uhkailu ja kiristäminen?

Lakkoilu tulee lisäämään paikallista sopimista. Ihmiset haluavat tehdä töitä. Työt eivät ole lakossa. Ihmiset voivat olla lakossa tiettyjen sääntöjen mukaan, muutoin lakko on laiton. Lakkoilu on perustuslain mukaan vapaaehtoista. Töitä voi tehdä, vaikka jotkut olisi lakossa. Töitä ei voi tehdä silloin, kun työnantaja laittaa työt työsulkuun. Kummassakin tapauksessa lakossa tai työsulussa ei makseta palkkaa.

Aktiivimalli ei sisällä karenssiautomaattia, vaikka Eloranta niin väittää. Hän vain yrittää provosoida väkeä lakkoiluun. Lakkoilu on punakapinaa, Samaa, mitä tapahtui 1917 ja 1918. Ei tämän päivän juttu.

Ay-liikkeen sotkeentuminen Eduskunnan lainsäädäntätyöhön on Suomen yhteiskuntajärjestyksen ja kansanvallan vastaista toimintaa.

Lakot ja niillä uhkailu lisäävät työttömyyttä. Lakot eivät ole tätä päivää.

Äänestä

SAK:n kiristystoimet 1990-luvun alussa aiheuttivat tuhansille ihmisille hätää ja työttömyys nousi satoihin tuhansiin. Tuon ajan tapahtumat olivat verrattavissa järjettömyydessään 1917-1918 tapahtumiin, missä myös aseveli kuoli ja kärsi. Lakkoilu on punakapinaa. Se ei maata rakenna. On uudelleen ajattelemisen paikka.

Forssan manifesti 2017 sisältää viisi kohtaa:
1, Työ
2. Itse
3. Yritykset
4, Yhdessä
5. Uusiutuminen

1. TYÖ
Vain työ luo vaurautta yhteiskuntaan. Tavoitteena on kahdeksan tunnin työpäivä, Laiskottelemalla ei synny hyvinvointia. Työ on ihmisen perusoikeus. Työnteko on sosiaalinen tapahtuma ja paras keino ansaintaan ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

2. ITSE
Ansaittu kymppi on kympin arvoinen. Sosiaalitoimiston kymppi on euron arvoinen. Ei ole oikein heittäytyä toisten elätiksi. On kouluttauduttava, kehityttävä ja kehitettävä jatkuvan oppimisen periaatteella.

3. YRITYKSET
Lisäarvoa ei synny, jos rahaa siirretään taskusta toiseen tai vaihdetaan hyötyä keskenään, palveluja oravannahkoihin. Suomen vauraus tulee ulkomailta, yritysten tavaroiden ja palveluiden vientituloina.

Yrityksen kannattavuus on parasta työsuhdeturvaa. Vain elinvoimainen yritys voi tarjota työpaikkoja. Tuottavuuden paranemisen kautta syntyy oikeutus palkankorotuksiin. Yritysten kilpailukykyä vientimarkkinoilla ei voida hoitaa devalvaatiolla. Yrityksen tuottavuuden paraneminen syntyy yrityksen sisältä käsin. Se on jokaisen tehtävä ja velvollisuus.

Palkankorotuksista ei ole hyötyä, jos se johtaa inflaatioon, ruoan ja muiden kulutustavaroiden hintojen korotuksiin. Tämä on lopputulos yleisistä palkankorotuksista. Tuottavuus syntyy yrityksissä. Palkankorotusvara on yrityskohtainen. Julkisen puolen palkankorotukset johtavat useimmiten verojen korotuksiin. Julkisen sektorin liikalihavuus ei ole hyvä asia. Tarpeellinen on tarpeellista, Byrokratia on kustannettava ja se johtaa korkeisiin veroihin. Verot pitää maksaa. Vain käteen jäävä euro on merkityksellinen. Veronkorotus syö ruokakunnan leipää. Verotus on oltava kaikkia tasapuolisesti kohtelevaa ja kunnioittavaa.

4. YHDESSÄ
Suomi on rakennettu yhdessä. On huonoa retoriikkaa omia hyvinvoinnin rakentaminen ja vähäosaisten tukeminen vain yhden ryhmän etuoikeudeksi. Jokainen ihminen on velvollinen auttamaan heikompiosaista. Auttaminen on ihmisen sisintä. Auttaminen on jokaisen tekemistä rakkaus sydämessä. Kun yksi voi paremmin, kaikki voivat paremmin,

Joukkuepelissä osa joukkueesta on kentällä, toiset istuvat odottamassa tai huoltavat ja antavat ohjeita pelaajille. On omituista, jos vaihtoaitiossa oleva kiroaa, kun oma joukkue tekee maalin, Palkintojenjaossa ei kysellä peliaikaa. Kaikille joukkueen jäsenille pujotetaan mitali kaulaan ja Maammelaulu soi.

Tulevaisuuden hyvinvointi-Suomi rakennetaan yhdessä, rakkaus sydämessä.

5. UUSIUTUMINEN
Aika tuo uusia haasteita, joihin pitää vastata. Vain luonnonlait pätevät, muut muuttuvat ajan myötä. Muutos on vaikeaa. Muutos on mahdollisuus. Uusiutuminen vaatii luopumisen. Vanhasta on päästettävä irti, että uusi pääsee tilalle. Tärkeintä on liike.

Ei copyraittia. Saa jakaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjenääni kirjoitti:

Kansalaisaloite aktiivimallin muuttamiseksi on oikea tapa hoitaa asioita. Poliittinen lakkoilu tai niillä uhkailu ovat kansanvallan perusteita, perustuslakia musertava tapa. Eduskunta sätää lait. Ay-liike ei saa painostuksella vaikuttaa lainsäädäntöön. Lakon nimellä ei ole väliä, laiton lakko on laiton. On olemassa myös laillisia lakkoja, Poliittinen lakko on laiton.

Lakkoilun tai sillä uhkaamisella on ollut kauheat vaikutukset 1990-luvun alun tapahtumissa, johon presidenttiehdokas Huhtasaari viittasi Uudenvuoden puheessaan. Ay-liike uhkaili silloin hallitusta yleislakoilla, ellei se peräänny sisäisestä devalvaatiosta (kiky). Tämä johti pakon ja kiristyksen edessä valuutan devalvaatioon ja talouskriisiin, jossa kymmenet tuhannet yritykset menivät konkurssiin, tuhannet yrittäjät tekivät itsemurhan ja sadat tuhannet ihmiset joutuivat työttömäksi. Jäljet näkyvät yhteiskunnassamme vieläkin tuhansien yksittäisten ihmisten ja heidän jälkeläistensä arjessa.

Kansalaisaloite on laillinen hyvä tapa vaikuttaa asioihin. Lakoissa ei ole voittajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu