Lapsena leikimme paljon hautausmailla. Uudemman hautausmaan vieressä oli metsä. Metsän ja hautausmaan rajalla oli aidattu avokompostorin tyyppinen roskis, johon heitettiin uusista hautoista jääneet kukkalaitteet koristeineen.
Teimme metsään majoja ja haimme kyseisiä koristeita koristeeksi.
Wanhalla hautausmaalla, joka oli poistunut käytöstä jo 1800 luvulla kasvoi tuuheita isoja mäntyjä, jotka tekivät hämärän ja rauhallisen tunnelman.
Toinen pää hautuumaata oli käyttämätön, siellä kasvoi kesäisin valtavasti kieloja, joita kävimme poimimassa. Kielot eivät vielä tuolloin olleet rauhoitettuja.
Wanhan kirkon venäläiset polttivat isonvihan aikaan.
Sankarihaudoilla leikimme myös. Sijaitsee uuden kirkon kupeessa. Siellä oli sotilasta muistuttava patsas. Leikimme kotista ja tuo patsas oli aina isä.
Viimeksi kotipaikkakunnallani käydessäni kiinnitin erityistä huomiota Wanhan hautuumaan ns. Kunnostamis yritykseen
Korkea kivimuuri, joka erotti hautuumaan tiestä, oli purettu alas.
Puita oli kaadettu niin, että hautuumaa näytti paljaalta. Maata tasoitettu.
Vanhat hautamerkit töröttivät pystyssä. Osa rautaisia, osa kivisiä.
Mietin, menikö tämä nyt tällä kunnostamisella paremmaksi?
Olisin antanut mennä enemmän Tunteella tai oliko tuo kunnostaminen järjen teko?
Wanhojen kunnostaminen
4
<50
Vastaukset
- WanhaOnKaunista
Ei kuulosta järkevältä tuommoinen sabotaasi. Vanhan hautausmaan kuuluukin olla Wanhan näköinen, ainakin minun mielestäni. Surettaa aina kun kohtaa näitä historiallisten paikkojen raiskauksia.
- KirjoitanNyt
Niin minuakin. Vihastuttaa suorastaan. Tekisi mieli kirjoittaa lehteen mielipidepalstalle kannanotto.
Oli tuokin hautausmaa kynitty puille paljaille.
Voi että järkytyin, kun näin sen kauniin kivimuurin, siis pitkän kivimuurin rautaportteineen puretuksi.
Tilalla oli pelkkää paljautta, niin ettei pyörätien ja hautausmaan välissä ollut mitään.
Kielotkaan ei kuulemma ole kasvaneet sen ruoppauksen jälkeen.
Hautamerkit vaan oli jätetty törröttämään yksikseen.
Puutkin saakeli jyrätty maan tasalle.
Siinä menee joki vieressä. Perimätiedon mukaan kirkonkellot olisivat pelastettu ennen kirkon polttamista piilottamalla ne jokeen.
Venäläisillä oli se kirkkojen tuhoamista vimma, kun pitivät pakanauskontona.. - WanhaOnKaunista
Missä on tuo repeloimalla tuhottu hautausmaa? Kyllähän tuosta olisi syytäkin nostaa julkista metakkaa, muuten repeloitsijat kuvittelevat tekevänsä suurenkin urotyön.
Itku on itsellenikin tullut monta kertaa, kun on menty kajoamaan johonkin historialliseen, tai muutoin säilyttämisenarvoiseen paikkaan, tuhoten jotain ainutlaatuista, mikä on mennyt iäksi. - KirjoitanNyt
WanhaOnKaunista kirjoitti:
Missä on tuo repeloimalla tuhottu hautausmaa? Kyllähän tuosta olisi syytäkin nostaa julkista metakkaa, muuten repeloitsijat kuvittelevat tekevänsä suurenkin urotyön.
Itku on itsellenikin tullut monta kertaa, kun on menty kajoamaan johonkin historialliseen, tai muutoin säilyttämisenarvoiseen paikkaan, tuhoten jotain ainutlaatuista, mikä on mennyt iäksi.Tyrnävällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807