Nyt kausityöntekijällä löydettävä kolmen kuukauden välein pätkä duunia, mistä ?
Mitenkähän paljakan huippuduunari, hiihto ope esimerkiksi työllistyy kesällä ?
Maanrakennusalan ammattilainen talvella kun maa jäässä ?
Rakennusalan ammattilainen talvella kun mitään ei rakenneta ?
Kausi opettaja koulussa siis työtön kesäajan???? Puolangalle kuin mihinkään muuhunkaan pikkukuntaan ei tule enää yhtäkään ammattilaista kausi opettajaa.
Asia nyt saletti ja vilpitön, Puolangalta pakko nostaa kytkintä ja moni muukin lisäkseni jää sille tielleen perheineen jättäen lähdettyään kaiken entisen, kun kuntakaan ei pysty työllistämisvelvoitettaan täyttämään etes tulevaisuudessakaan.
Kausi yrittäjät menettää kaikki ammatti työntekijät ja kaikki paska kaatuu yrittäjien niskaan konkursseja tulee ja yrittäjät katoaa pikkukyliltä.
Puolangalla kuin muuallakin naulattava lautat tönön laseihin kuin -60,tä luvulla pakkomuuton edessä Ruotsiin.
Homma on nyt täysin menetetty kylän kultapojun vuoksi ?????
Äänestämään kepuleita ja paska hallitus puolueita jatkossakin.
Terveisin entinen sininen.
Nyt se alkoi Sipilän työttömien kyykytys/nöyryytys
14
127
Vastaukset
- Ihteraktivisti
Köyhät kyykkyyn Sipilän iskulause. Sähköpostiin tuli ukaasi aktiivimallista.
- urbanisoituminen
Aktiivimallin tarkoitus on tyhjentää syrjäseudut asukkaista.
- Pakkoon
Pohjanmaalla on töitö, voisikko muuttaa sinne kun täällä töitä löydy. Ennen ainakin muutettiin täältä pakoon työttömyyttä.
- kusesollaan
Aivan ja kepu Kekkosen aikaan muutettiin ruotsiin vain 400 000 tuhatta........
- pohojanmaaensin
Pohojanmaalle ei oteta puolankalaisia pakohlaisia. Nehän RAISKAA meittin naiset.
- paksupoikako
Eikö sitä voisi palkata rällinmäkeläisten suvusta kuntaan karkottajaksi jonkin pojan tai tytön niin kun kuusikymmen luvulla. Se olisi helppo homma kun pakolla karkoitettavia olisi ennää vain toistasattaa. Aikoinaan oli useanpi tuhat ei kepulainen.
- paksukepujenlutka
Onko se paksupoika joka käy lukiota ja on samalla muka wannabe- sivistyslautakunnan varapj. näitä rällinmäkeläisiä?
On muuten poika istunut munkkikahveilla.
- raakareino
Juhana Vartiainen, työttömien pääkyykyttäjä ja ulkomaisen orjatyövoiman haalija, omistaa niin pienet lapsen kädet, että niillä tuskin on koskaan tehty oikeaa työtä ?
- kyrpähän
juu, pienet kädet kertoo että että on täysi kyrpä
- Turhaa-valitusta
https://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/kela-varoittaa-heti-aktiivimallin-uutena-valvojana-jos-aktiivisuutta-ei-kerry-tarpeeksi-6694736
Aika mitätön tuo rahan vähennys, saisi olla mieluummin vaikka 25% niin rupeaisi perse nousemaan sohvalta.- noinkoajattelet
Totuus on se, että kaikille ei yksinkertaisesti riitä töitä. Ei, vaikka työhaluja on. Aktiivimalli ei lisää työpaikkoja. Se eriarvoistaa eri puolilla maata asuvat ihmiset. Ei kaikki voi asua Kehä kolmosen eteläpuolella. Se voi pienentää jonkin verran työttömyyslukuja, mikä taas on hallituksen silmän lumetta työllisten määrän suhteen. 👊
- kepelikko
Nyt on kepulaisten aika näyttää esimerkkiä töihin lähtemisessä. Kaikille kepulaisille ei Puolangalla riitä töitä. Heidän työuransa on ollut kuntouttavaa työtoimintaa muutaman vuoden ja sitten sairasloomma sen jälkeen hullunpaperit . Ja sitten työkyvyyttömyys eläkkeelle . Hullujen järjestössä sitten pääsee johtotehtäviin. Nyt kyullä pitäisi kokeilla työn tekoa ja muuttaa työn perässä ja ansaitsemaan itelle ihan rehellisesti. Muutenkin kaikki puolankalaiset ovat etelän elätettävinä.
- Jorma.Y
Töitä en tie vaekka jeätysin.
- 4568fg
sipuli täysin tunteeton moukka
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818