Hankikoira.fi toteaa seuraavasti (ilman lähdeviitteitä) : "Kesykoiramme (lat. Canis familiaris tai Canis lupus familiaris) kuuluu koiraeläinten heimoon, jossa on yli 30 lajia, kuten susia, sakaaleja, supikoiria, kettuja ja kojootteja.
Pitkään uskottiin, että ihminen kesytti susia ja näin aktiivisesti kehitti kesykoiran, mutta nykytietämyksen mukaan koirat pikemminkin kesyyntyivät vuosituhansien saatossa elämällä ihmisasutusten lähellä ja toimien eräänlaisena jätehuoltona. Näin kehittyi kantoja, joista sukupolvensa kesyimmät jatkoivat sukua, ja kesykoira sai alkunsa.
Uusimpien tutkimusten mukaan suurin osa nykyisistä koiraroduista polveutuu Lähi-idän susista. Tutkijat kiistelevät yhä siitä, saivatko ensimmäiset kesykoirat alkunsa siellä vai Kiinassa. Eri koiralinjoja on kuitenkin erkaantunut susista eri ajankohtina ja geenienvaihtoa suuntaan ja toiseen on ollut sen jälkeenkin. Esimerkiksi vain Skandinaviassa ja pääosin lappalaisroduissa esiintyvän geenien ryhmän arvellaan saaneen alkunsa melko tuoreesta, korkeintaan muutaman sadan tai tuhannen vuoden takaisesta susiristeymästä. Vaikka koirat ja sudet yhä voivat saada lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä keskenään on kesykoiramme luokiteltu omaksi lajikseen."
Poikkeuksellinen ja kyseenalainenkin lajiluokitus. On epäloogista erottaa koirat ja sudet eri lajeiksi, koska läinkunnassa mitkään eri lajeihin kuuluvat eläimet eivät voi saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä (esim. metso ja teeri voivat saada keskenään jälkeläisiä, mutta jälkeläiset eivät ole lisääntymiskykyisiä). Koirasusi on. Siten on kyseenalaista luokitella koira ja susi eri lajeiksi.
Koira on heimoltaan petoeläin
7
150
Vastaukset
- faktatpuhuvat
Asia on harvinaisen selvä, mutta koirafanaatikoille liian kova pala purtavaksi. He yksinkertaisesti sivuuttavat tosiasiat.
- Minenela
Nyt ei vastata tälle koiravihaajalle! Meidän mussukat ei ole mitään petoja!
- oi-ihanaa
Ihqut mamien pikku vaaviset!
- Koiraleidi
Koirafanaatikko kiistää tosiasiat.
- Petoeläimillepetoja
Jokainen tervejärkinen ymmärtää koiran olevan petoeläin. Suurin osa koiran omistajista on katkeria ihmisvihaajia. He toivovat hiljaa mielessään koiransa purevan jotakuta. Omassa mielessään he haluaisivat itse purra naapureitaan. Useimmille koira on vain uhkailua ja häiriköintiä varten, sekä heikon itsetunnon kohottaja.
- koirahullutrolli
No sinä näytät kiihkoilevan täällä koirapalstalla 24/7, ihan ilman koiraakin.Eli, turha sotkea uhailuja,häiriköintiä koiriin, kun sinä teet niitä ihan koirattakin.
Koiran omistajat ovat sosiaalisia ihmisiä.Se on ihan tutkitusti todistettu.Etsi netistä, voit löytääkkin...saisit ainakin muuta tekemistä, kun tuon....
Et vielläkään ole päässyt eroon pakkomielteestäsi koiriin.Jaksamisia, sairaan harrastuksesi parissa XD))))) - Petopetopedompi
Kirjoitit, "Jokainen tervejärkinen"....tunnetko muka jonkun tervejärkisen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823