Onko kokemusta, onko pohjoismaisille markkinoille myytävän Nokia 5:n WLAN b/g/n vai a/b/g/n?
Nokia 5:n WiFi
7
111
Vastaukset
- kuukkelista_löytyy
Miksi et itse googlaa vaan kyselet täällä eri aihealueilla moneen kertaan samaa asiaa?
Tekniikka ja talous- lehdessä kerrottujen tietojen mukaan Wifi on 802.11a/b/g/n.- epäileväinen
Luultavasti toisille on Googlen käyttö ylivoimaisen vaikeaa. Pitävät Suomi24 tiedon tärkeimpänä lähteenä, vaikka toisinaan neuvot ovat jopa totuudenvastaisina. Vaarallista on se, että monet eivät osaa kyseenalaistaa saamiaan vastauksia.
- Uusi_Nokia
epäileväinen kirjoitti:
Luultavasti toisille on Googlen käyttö ylivoimaisen vaikeaa. Pitävät Suomi24 tiedon tärkeimpänä lähteenä, vaikka toisinaan neuvot ovat jopa totuudenvastaisina. Vaarallista on se, että monet eivät osaa kyseenalaistaa saamiaan vastauksia.
Tässä(kin) tapauksessa kuukkelista sai ihan haluamansa vastauksen (varmaankin riippuen siitä, mistä tiedot on copy-pastella haettu). Nokian sivuilla ei asiaa ole kerrottu, eikä kunnollista käyttöohjetta ole ladattavissa. Myöskään myyjien mukaan asiasta ei ole varmuutta, mikä sinänsä on kummallista.
Ajatukseni on, että jospa jollain puhelimen omistavalla (vaikkapa sitten Suomi24:n lukijalla) on ihan omaa kokemusta. - Uusi_Nokia
Joku toinen on voinut hakea samaa, mutta en kysymystä tai vastausta ole huomannut. Minulta tämä oli kuitenkin ihan ainutkertainen kysymys aiheesta julkisella palstalla,
- lortti-
Taidat hakea ac silloin molempien laitteiden oltava ac
- Uusi_Nokia
Minulle pelkkä a (5 GHz) riittäisi. Olen sellaisiakin esittelyitä nähnyt, joissa on myös ac mukana. Vastaavasti joissain jutuissa ei ole mainittu kumpaakaan.
- googlettaja
Miksi et googlaa? No voi hitto tuotakin älypään vastausta. Minä nimenomaan kuuklaan kun Nokia 5 luuriin tulee ongelma. Ja melko usein Google ehdottaa Suomi24 Nokia puhelimet sivuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089