"– Olen seurannut lähipiirin nuorten aikuisten työnhakua. Jatkuvasti pitää täydentää tietoja, lähettää dokumentteja ja ilmoitella kaikenlaista, ja kotiin tulee karenssilla uhkailevia kirjeitä, kertoo Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Sirpa Syvänen."
"– Nykyinen toiminta on kauhean käskyttävää ja kielteistä. Sellaisen pitää loppua, että et saa tulla tänne, me soitamme sinulle milloin tahansa, ja jos et pysty kaupan kassalla tai lasta hoitaessasi vastaamaan, sinulle paukahtaa karenssi."
TE-toimisto
21
182
Vastaukset
- TEe.ite-toimisto
Pitkälti juuri näin. Työttömäksi joutuessasi sinusta tulee nykysuomessa rikollinen jota valvotaan ja rangaistaan joka mutkassa. Asioista tehdään niin vaikeita ettei kaikki niitä pysty enää hoitamaan vaan putoavat kelkasta. Tai sanoin kyllä nyt väärin. Työttömästä tulee suomessa paljon halveksitumpi kuin rikollinen, sillä rikollisiakin täällä kohdellaan paremmin. Kyllä Juhana Vartiainen pitäisi ihan niskasta pitäen taluttaa tutustumaan suomalaisen työttömän arkeen!
- fdsk
Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Kun ulkoistat vastuun elättämisestäsi yhteiskunnalle, on pelkästään oikein, että menettää hieman vapaudestaankin. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on homman nimi myös työelämässä.
- tyhmä.tyhmempi.fdsk
fdsk kirjoitti:
Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Kun ulkoistat vastuun elättämisestäsi yhteiskunnalle, on pelkästään oikein, että menettää hieman vapaudestaankin. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat on homman nimi myös työelämässä.
Toivon työpaikallesi jättisaneerausta ja sinulle oikein pitkää ja raskasta työttömyysaikaa.
Kun sitten olet näin "tahallasi ulkoistanut vastuun elättämisestäsi yhteiskunnalle" muutamia vuosia työtä mistään saamatta, niin sitten voidaan päivittää vähän noita mielipiteitäsi. - fdsk
tyhmä.tyhmempi.fdsk kirjoitti:
Toivon työpaikallesi jättisaneerausta ja sinulle oikein pitkää ja raskasta työttömyysaikaa.
Kun sitten olet näin "tahallasi ulkoistanut vastuun elättämisestäsi yhteiskunnalle" muutamia vuosia työtä mistään saamatta, niin sitten voidaan päivittää vähän noita mielipiteitäsi.Takanani on 15 vuoden työuran ajalta viidet yyteet ja pari duunipaikan konkurssia. Pisin yhtäjaksoinen työttömyysaikani on ollut kolme viikkoa. Ammattikin on ehtinyt jo kertaalleen vaihtua. Enköhän minä työelämästä ja siinä pärjäämisestä jotain tiedä.
- VahanaJurtiainen
fdsk kirjoitti:
Takanani on 15 vuoden työuran ajalta viidet yyteet ja pari duunipaikan konkurssia. Pisin yhtäjaksoinen työttömyysaikani on ollut kolme viikkoa. Ammattikin on ehtinyt jo kertaalleen vaihtua. Enköhän minä työelämästä ja siinä pärjäämisestä jotain tiedä.
Vain 15 vuotta työelämässä...? No etpä sitten paljon tiedä. Mutta pääasiahan onkin että luulet tietäväsi. Jos tietäisit niin et noin halveksisi niitä joilla ei työtä ole.
Juhana Vartiainen on kansaanuppoavan onnistuneesti yleistänyt pienen työnvieroksuja lusmujoukon käyttäytymisen koskemaan kaikkia työttömiä ja hyvin se näkyy joihinkin isoksi kasvaneisiin koulukiusaajiin uponneenkin. Kunhan on vaan saatavilla heikommin pärjääviä joita voi potkia. - fdsk
VahanaJurtiainen kirjoitti:
Vain 15 vuotta työelämässä...? No etpä sitten paljon tiedä. Mutta pääasiahan onkin että luulet tietäväsi. Jos tietäisit niin et noin halveksisi niitä joilla ei työtä ole.
Juhana Vartiainen on kansaanuppoavan onnistuneesti yleistänyt pienen työnvieroksuja lusmujoukon käyttäytymisen koskemaan kaikkia työttömiä ja hyvin se näkyy joihinkin isoksi kasvaneisiin koulukiusaajiin uponneenkin. Kunhan on vaan saatavilla heikommin pärjääviä joita voi potkia.Edes 40 vuotta samassa työpaikassa ei opeta työnhausta ja työn saamisesta vielä mitään, vaan se, miten ja montako kertaa töitä pitää työuransa aikana hakea jonkunlaisen elintason pitämiseksi. Jos siis pitää elintasoa minään itseisarvona; Köyhyyden ihannointi ja itsensä lokerointi joksikin "elämänkoululaiseksi" jostain mystisistä "hyväosaisista" erottumisen vuoksi sitten erikseen. Ehkä töiden saamisen ja yleensä työmarkkinoiden toimimisen opettelu pitäisikin laittaa "elämänkoulusta" valmistumisen loppukokeeksi?
Työllistyminen ei ole siis mitään rakettitiedettä, sen kyllä tiedän, kuin myös sen, että nykyisessä työelämässä vaaditaan työelämässä pärjäämiseen muutakin kuin pitkin foorumeja uliseminen. Tutkimuksen mukaan nyt valmistuvat vaihtavat työpaikkaa ja alaa yhteensä toistakymmentä kertaa ennen eläkeikää. Mikä sinun tekosyysi on, ettei onnistu? Jos Juhana Vartiainen toteaa, että keinovalikoimaan pitäisi kuulua myös töiden perässä muuttaminen, ei se sen ääneen sanojan vika ole.
Mitä ns. heikommin pärjääviin ihmisryhmänä tulee, pärjääminen ei ole geeneissä vaan hyvinvointivaltio tarjoaa tasan samat eväät pärjäämiseen kenelle tahansa (ja vielä ilmaiseksi). Jostakin syystä omien kouluaikojeni koulukiusaajat näyttävät olevan juuri niitä, jotka Lieksassa huutavat olemattomien töiden perään ja keksivät syntipukin tilanteeseensa vaikka poliitikoista. - uyiu
fdsk kirjoitti:
Edes 40 vuotta samassa työpaikassa ei opeta työnhausta ja työn saamisesta vielä mitään, vaan se, miten ja montako kertaa töitä pitää työuransa aikana hakea jonkunlaisen elintason pitämiseksi. Jos siis pitää elintasoa minään itseisarvona; Köyhyyden ihannointi ja itsensä lokerointi joksikin "elämänkoululaiseksi" jostain mystisistä "hyväosaisista" erottumisen vuoksi sitten erikseen. Ehkä töiden saamisen ja yleensä työmarkkinoiden toimimisen opettelu pitäisikin laittaa "elämänkoulusta" valmistumisen loppukokeeksi?
Työllistyminen ei ole siis mitään rakettitiedettä, sen kyllä tiedän, kuin myös sen, että nykyisessä työelämässä vaaditaan työelämässä pärjäämiseen muutakin kuin pitkin foorumeja uliseminen. Tutkimuksen mukaan nyt valmistuvat vaihtavat työpaikkaa ja alaa yhteensä toistakymmentä kertaa ennen eläkeikää. Mikä sinun tekosyysi on, ettei onnistu? Jos Juhana Vartiainen toteaa, että keinovalikoimaan pitäisi kuulua myös töiden perässä muuttaminen, ei se sen ääneen sanojan vika ole.
Mitä ns. heikommin pärjääviin ihmisryhmänä tulee, pärjääminen ei ole geeneissä vaan hyvinvointivaltio tarjoaa tasan samat eväät pärjäämiseen kenelle tahansa (ja vielä ilmaiseksi). Jostakin syystä omien kouluaikojeni koulukiusaajat näyttävät olevan juuri niitä, jotka Lieksassa huutavat olemattomien töiden perään ja keksivät syntipukin tilanteeseensa vaikka poliitikoista.Ahaa, katkeruutesi johtuukin siis siitä että entiset koulukiusaajasi ovat työttömiä ja samaistat nyt kaikki työttömät heihin? Samaa lapsuudentraumaa purkanee työttömiin Juhana Vartiainenkin...
- fdsk
uyiu kirjoitti:
Ahaa, katkeruutesi johtuukin siis siitä että entiset koulukiusaajasi ovat työttömiä ja samaistat nyt kaikki työttömät heihin? Samaa lapsuudentraumaa purkanee työttömiin Juhana Vartiainenkin...
Toistan: Mikä sinun tekosyysi on, että mieluummin purat tyytymättömyytäsi tukijärjestelmää kohtaan, kuin näkisit (ehkä paljonkin) vaivaa ollaksesi hyödyllinen perheellesi ja yhteiskunnalle?
- markku.lievonen
>>>Edes 40 vuotta samassa työpaikassa ei opeta työnhausta ja työn saamisesta vielä mitään, vaan se, miten ja montako kertaa töitä pitää työuransa aikana hakea jonkunlaisen elintason pitämiseksi. <<<
Mutta, huomioita,- jota ei huomioi ainakaan päättäjät eli ihmisen kehitystä. Niin, valitettavaa kuin se onkin niin ihmiseen vaikkuttaa piiiiiiitkäkestoinen työtömyys passivoittamisen kautta. Juuri tämä tekijä tulisi päättäjien tiedostaa ja huomioida se myös lain säädännöissä. Siis vaatimustasossa.
Puhutaan aivan eri ihmisen käyttäytymisestä / valmiudesta, jos ihminen on ollut vuosikymmeniä työelämässä tai kärsinyt piiiiitkäkestoisesta työttömyydestä. Työttömyys, vaikkuttaa ihmisen mielikuviin erittäin laaja-alaisesti . Uskomattoman paljon ja siten työssäkäyvät / me hyvä osaiset on vaikea havainnoida työttömän ihmisen arkea. - ettäpänäin
fdsk kirjoitti:
Toistan: Mikä sinun tekosyysi on, että mieluummin purat tyytymättömyytäsi tukijärjestelmää kohtaan, kuin näkisit (ehkä paljonkin) vaivaa ollaksesi hyödyllinen perheellesi ja yhteiskunnalle?
Minun motiivini (tekosyyni) on pelkästään sympatia nykyisiä nöyryytettyjä ja kiusattuja työttömiä kohtaan jotka ovat ilman omaa syytään joutuneet siihen kurimukseen, mukaanlukien eräät läheiseni.
Elämäntapatyöttömiä kohtaan en tunne sympatiaa enempää kuin Juhana Vartiainenkaan, mutta kaikkien työttömien yleistämistä tähän kategoriaan kammoksun vahvasti.
Hyötyä minusta yhteiskunnalle ei näin eläkeläisenä juuri enää ole, joskus on kyllä saattanut ollakin yli 40 vuotisen työurani aikana. Tuolloin jouduin kahteenkin kertaan kokemaan syöksylaskun ja pyristelemään takaisin pintaan, mutta tuohon aikaan töitä oli kaikille sitä haluaville. Nyt työttömiä ruoskitaan ja rangaistaan vaikka heille ei työtä ole edes saatavilla, eläkeikiä nostetaan joka taas estää nuorten työelämään pääsyä...
Jotakin järjenvastaista tässä yhteiskunnassa nykyään on enkä halua sen järjettömyyden kelkkaan lähteä enää lyötyjä lyömään. - fdsk
markku.lievonen kirjoitti:
>>>Edes 40 vuotta samassa työpaikassa ei opeta työnhausta ja työn saamisesta vielä mitään, vaan se, miten ja montako kertaa töitä pitää työuransa aikana hakea jonkunlaisen elintason pitämiseksi. <<<
Mutta, huomioita,- jota ei huomioi ainakaan päättäjät eli ihmisen kehitystä. Niin, valitettavaa kuin se onkin niin ihmiseen vaikkuttaa piiiiiiitkäkestoinen työtömyys passivoittamisen kautta. Juuri tämä tekijä tulisi päättäjien tiedostaa ja huomioida se myös lain säädännöissä. Siis vaatimustasossa.
Puhutaan aivan eri ihmisen käyttäytymisestä / valmiudesta, jos ihminen on ollut vuosikymmeniä työelämässä tai kärsinyt piiiiitkäkestoisesta työttömyydestä. Työttömyys, vaikkuttaa ihmisen mielikuviin erittäin laaja-alaisesti . Uskomattoman paljon ja siten työssäkäyvät / me hyvä osaiset on vaikea havainnoida työttömän ihmisen arkea.Juuri näiden mainitsemiesi asioiden kanssa toimeen tuleminen ovat niitä kansalaistaitoja, joihin varautumiseen ei vieläkään kouluteta mitenkään, ja se kyllä näissäkin aktivointimallia koskevissa keskusteluketjuissa kieltämättä näkyy. Minun puolestani työelämätaitoja pitäisi alkaa opettamaan jo peruskoulussa. Alkoholi tappaa hitaasti ja huumeet nopeasti, sen kyllä jokainen ala-asteelainenkin tietää, mutta työllistymisen periaatteista, työttömyyden passivoivasta vaikutuksesta ja työmarkkinoiden toimimisesta ei kenelläkään ysiluokkalaisella ole taatusti havaintoakaan, vaikka sen aihepiirin uhkakuvat ovat asioita jos mihin pitää varautua.
Kun sitten nämä asiat jäävät kotikasvatuksen varaan, se voi selittää osaltaan periytyvää huono-osaisuutta, mikäli näihin ei jälkikasvua opeteta varautumaan. Kun lisäksi vielä opetetaan nykytrendin mukaisesti, että peruskoulutus on aivopesua, elämänkoulu riittää, (vielä ilmainen) lukio turhaa elitismiä ja (pääosin ilmainen) yliopisto yksinomaan suvakkipaskaa, ei ihme, että tulevaisuuden työelämäviidakossa on tiikerien lisäksi myös peukalo perseessä valittavia valkoisia miehiä. - Darffurin.komitea
Mitenkäköhän Juhana määrittelisi oman "työnsä" tuottavuuden? Edustaminen ei ole työtä, mutta jos Juhanalta kysyttäisiin tekeekö hän työtä, niin ehkä väittäisi tekevänsä, tai ainkin käyvänsä verotajan määrttelemällä varsinisella työntekopaikalla. Miksi kansanedustajan palkka on monta tonnia kun tuottavuuttakaan ei ole? Eikö luottamustehtävän hoitamisesta pitäisi riittää työttömän kaunis kiitos? Juhana on yksi suurimmista hyvinvointiyhteiskunnan rahasyöpöistä. Juhanan oleskelu vahtimestareiden työpaikalla maksaa noin 10 työttömän kulujen verran.
- LeipääJuhanalle
Juhana Vartiainen voisi viettää vaikka viikon leipäjonoissa kuulemassa työttömien tarinoita. Juhana voisi ehkä vähän ymmärtää mitä on olla työtön suomen kansalainen.
- Sylikoirat
Sinne samaan jonoon kuulemaan työttömien tarinoita ja jakamaan leipää myös mm. Sipilä, Orpo, Mykkänen, Lindstöm, Soini, Terho ja pen syskoovits.
Tälle arkitodellisuudesta vieraantuneelle porukalle tekisi hyvää tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan. Mykkänen varsinkin oli eilisessä A-studiossa pihalla kuin lintulauta. Missäs oli työministeri Lindström kun kokoomuksen juoksupojat puolustelevat aktiivimallia? - J.Vartiaiselle
1 130 suomalaista työnhakijaa vastasi: lähes puolet kokenut ikäsyrjintää – ”Koetaan, että yli 40-vuotias on liian kokenut, kallis ja vaativa”
”On ikävää, että useat työnantajat eivät halua kutsua edes haastatteluun, koska koetaan, että yli 40-vuotias on liian kokenut, kallis ja vaativa, vaikka täyttäisi kaikki työnhakuilmoituksen kriteerit.”
”Minä olen vielä erittäin työhaluinen työnjohtaja, mutta olen 57-vuotias. Suoraan ei sanota liian vanhaksi, mutta kun olen monesti soittanut työpaikasta kysellen ja samalla kysynyt suhtautumista tämän ikäiseen, on kyselty, montako vuotta aikoisin vielä töitä tehdä. Eläkeikä on melkein 65 vuotta, kyllähän siinä vielä kerkeäisi tekemään.”
”55-vuotias nainen ei kelpaa mihinkään, todella suututtavaa. Osaamista, motivaatiota, kokemusta ja intoa tarjolla – edessä loppuelämän tarpeettomuus, ulkopuolisuus ja köyhyys.” - SivuPersoonaSivulta
No laboranttiministeriä ei varmaan saa helposti selitteleen,koska itsekin tajuaa ja häpeää,että kokkareet pitää häntä jalkarättinä likaisen työntekijänä vetäen ns kölin ali mennen tullen.Toki kepulit ovat kanssa lähteneet kokoomuksen kyytiin ja alamäkivauhti on kovaa.
TE-toimiston kuviot on sotkettu ainakin viimeisen 2 vuoden aikana täysin.Henkilökunnan kanssa pääsi jutteleen ja asioimaan vielä toimiston ollessa torin laidalla,mutta virastotaloon muuton jälkeen sinut käännytetään jo eteisessä takaisin.Seurustelet vaan tietokoneen välityksellä.Tosin sekin toiminta loppui 2-3 kk sitten. - Aktivointisuunnitelma
https://www.youtube.com/watch?v=4YpoEy7PjR0
Aktivointisuunnitelma - Vanha-nuori
Te-toimisto tyrkyttää kursseja ja työharjoittelua. Eläkeikä kun lähestyy, niin loppuun asti tarjoavat nyt vielä kiristämällä vähistä rahoista. Kyllä tässä vanhakin jo nuortuu vihaiseksi nuoreksi tällä menolla. Mitä lähes eläkeikäiselle antaa vielä muka jotkut pilipali kurssit ja työharjoittelut? Irwiniä lainaten: Haistakaa paska koko valtiovalta.
- Aikaonoppia
Aikuisuuteen ei pääse 100%:a. Edes politiikka ei itsessään saa lukua kokoon. Loput on ihmisten kiusaamista, ahdisteluun osallisuutta.
- Riisitautinen.vanhus
Te- toimisto pitää yhä nuorena työnhakuun vaikka ikä lähetyy 60 v. Tietty kelpaan heidän mielestään typerille mitäänsanomattomille kursseille tai ilmaiseen työhön. Haistakoot pitkän paskan. Ehkäpä mene hammerin kanssa toimistoon joku päivä.
- velvollisuus
Haettavaksi käskettävien työpaikkojen ei tarvitse olla missään suhteessa työttömän koulutukseen, ammattitaitoon ja muuhun osaamiseen. Niinpä ajokortiton voidaan velvoittaa hakemaan autonkuljettajan paikkaa ja vastavalmistuneen papin pitää hakea johtavaksi sairaalapastoriksi.
Jos työtön ei noudata käskyä hakea mahdotonta tehtävää, niin hänen katsotaan kieltäytyneen työstä ja hän menettää työttömyysturvansa määräajaksi. Tilastoihin tulee tahra ja taas päästään kirjoittamaan laiskoista työttömistä, jotka eivät ota vastaan tarjottua työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h493295- 342945
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062751Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv402491Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511945Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151589- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061297- 1801231
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731070