Volvo penta tamd 41

Konetta kun pyörittää käsin, niin aina puristuksen kohdalla kuuluu öljypohjasta "mulinaa".
Mikähän sen mahtaa aiheuttaa tai kuuluuko asiaan.
7557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hieman erikoiselta kieltämäti kuulostaa. Olet tietysti katsonut jotta öljyn pinnankorkeus on normaali ja öljy on kokonaisuudessaan öljyä, eikä esimerkiksi osin vettä. Onko ilmiö yhtäläinen kaikkien pyttyjen osalta?
Nyt kun siis pyörität konetta käsin tarkoitatko siis starttimoottorilla vai esimerkiksi jatkovarrellisella hylsyavaimella minkä itse ymmärrän käsin pyörittämiseksi. Jos puristukset ovat koneessa kutakuinkin tallella vaatii käsinpyöritys reilusti puolimetrisen vääntövarren kampiakselin päästä väännettäessä aina kun puristustahdin YKK:ta lähestytään. Porinaa saattaa kuulua sylinterin kannesta jos venttiilit hieman vuotaa, ei niinkään öljypohjasta. Puristuspaineet on sinällään yksinkertaista tarkastaa myös diiselissä kunhan irrottaa ruiskutussuuttimet ja pyörittää konetta startilla ja seuraa kuinka pytyt puhaltaa. Jos suurempaa tarkkuutta tuloksiin haluaa, niin sitten mittaa paineet hommaan tarkoitetulla puristuspainemittarilla /piirturilla. Kun noi edellä mainitut on tarkastettu ja kunnossa ollaan jo paljon viisaampia..

Äänestä
  • Luin tuota edellistä säiettäsi ja tulikin parempi tilannekuva. Jos oikeasti mulisee öljypohjassa niin saattaapi männänrenkaat olla jumissa vanhassa koneessa tai sit jos on oikein huono tsägä käynyt niin jonkin pytyn mäntään on palanut pieni reikä, mikä laskee paineet pihalle ( tämä nyt ei tosin näy mulinana öljypohjassa käsin paaksatessa ). Kirjoitit edellisessä säikeessäsi jotta olet uskaltanut käyttää konetta, joten käytettäessä kannattaa katsoa pysyykö öljytikku paikallaan ja sitten ottaa tikku pois ja kokeilla nouseeko paine öljypohjassa... Tämä sepustus siis lisätäsmennyksenä tuohon edelliseeni mikä edelleen validi

    Äänestä

  • Missä vitun säikeessä ??? oot maalta ??

    Äänestä

  • kuukerinnellit kirjoitti:

    Missä vitun säikeessä ??? oot maalta ??

    No niinpä oonkin maalta kotoisin ja maalla asustelen edelleenkin ja venho on tosa rannassa aina kesäsin . Ootko sää muuten mistään kotoisin ?

    Äänestä

Ei hätää, mulisee vaan kun haluaisi sauhuttaa, kuten Volvoilla tapana. Osta uusi korealainen ihmekone...

Äänestä

Voi kuulua männänrenkaiden ohi puhalluksesta. Miten käy tyhjäkäyntiä.
Kuuluuko oljyn täyttöaykosta.

Äänestä

Tuo pitäisi kyllä tunnistaa äänestä, ohipuhallus on selvää sihinää ja oletan kysyjän tunnistavan sen.
"mulina" taasen, olettaisin kuin ilmakuplia nesteen joukossa ja se mitä suurimmalla todennäköisyydellä aiheutuu turbon voitelu-/jäähdytysöljyn paluuputkesta , sattuu vain puristuksen kohdalle kun pyöritysvauhti hiipuu ja ylimäärä tulee alas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rjk57 kirjoitti:

Konetta kun pyörittää käsin, niin aina puristuksen kohdalla kuuluu öljypohjasta "mulinaa".
Mikähän sen mahtaa aiheuttaa tai kuuluuko asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu