Tänään 4.1.2018 ilmestyneessä Hämeen Sanomien sähköisessä versiossa oli todella hyvä uutinen. Pirkanmaan oikeusaputoimisto on myöntänyt Ritaluomalle valtion rahoista avustusta oikeudenkäyntikuluihin. Pääsemme siis kaikki talkoohengessä avustamaan tätä väärinymmärrettyä talousneroa pahaa maailmaa ja ennen kaikkea Ilkkalan vastaan! Näin ne velat muuttuvat saataviksi kun valitsee ystävänsä oikein.
Hyvä uutinen Hämeen Sanomien sähköisessä versiossa
7
92
Vastaukset
- sepääasia
Pers Pilkkala sai kovan SCC tuomion suhmuroinnista.
- KariOnSankari
Saiko, mun tietoni taas oli että syytteitä hylättiin ja pieni marginaalinen sakko tuli, jokunen satanen vaan euroissa mitattuna!
Häpeällistä oli sekin että Hämeenlinnan kaupunkikin kehtasi hakea erikseen jonkun satasen vaadetta vaikka todellisuudessa Kari olisi saamapuolella kaupungilta kun pelasti kaupungin kassan noilta KokDem-urvelopäättäjiltä puhaltamalla pelin poikki!
Todellisuudessa Kari on oikeilla mittareilla mitaten paikkakuntamme sankari mutta sehän ei Kokdem-Hallinnolle sovi, syntipukki on saatava toisaalta ja sumutus jatkuu!
Hullua että kaupungilla on omia lakimiehiä ihan kaupunginjohtajia myöden ettei kukaan tarkistanut taustatietoja niin miehestä kuin koko hankkeestakin, kaikenmaailman Wilssoneita ja muita Amerikan investoreja sekä prinssejä ja muita satuolentoja vedettiin esiin muttei osattu lopettaa huijausta!
On tämä kyllä sellanen B-luokan kaupunki ettei todeksi uskoisi! - 0980
Kari sai pitkän vankeustuomion ja sakot päälle.
- ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
Kun oiskin B-luokan, mutta kun on ÖÖÖ-luokan kaikilla mittareilla. Valitettavasti.
- Karifani
Pers Pilkkala uskoo edelleen sambianlesken huijausrahaan minkä kaikki muut tajusi heti huijaukseksi. Uskoi ja siksi tuli suhmuroineeksi SCC casessa ja järjesti itselleen kovan SCC tuomion että tällainen sankari ja muka kaupunkipelastaja. Silmät aukesi minultakin.
- työporukalla
Päivän naurut
- Hankkisitelämän
Sulla on kyllä väsyneet jutut.hoet tota samaa joka keskustelussa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818