AktiiviMallin lisäksi

Sivustaseurannut

Kannatin aktiivimallin purkamista. En ole itse koskaan ollut työttömänä, mutta
lähivuosina olen oppinut tuntemaan Suomea hieman enemmänkin kuin etelä-suomi ja
olen huomannut että on alueita joissa puhutaan suoraan "valmistumisesta kortistoon."
Näillä alueilla työtä on vähän tarjolla ja työnantajat osaavat kikkailla palkkaamalla
harjoittelijan, harjoittelijan perään, ilman että on tarkoitustakaan palkata ketään oikeasti työsuhteeseen. Tämä on monen yrittäjän hyvä keino parantaa tuottavuutta, kun saa valtiolta "ilmaisia" työntekijöitä.
Monet todella ahkerat ja osaavat käyvät työharjotteluissa, saavat kehuja työantajilta ja asiakkailta, mutta kun harjoittelu loppuu, ei työhön palkata. Tätä muutama vuosi ja väliin koulutuksia ja kursseja niin kyllä siinä alkaa usko loppumaan.

Työttömän työnhakijan palkkaaminen harjoittelijaksi, pitäisi muuttaa lailla niin, että
työnantaja voi palkata henkilön vain 1 x vuodessa jos eivät palkkaa työhön sopivaksi havaittua harjoittelijaa. Muutoin samaa mieltä siitä, että jos työkykyä on niin tarjottu työ pitäisi ottaa vastaan. Yrityksille pitäisi saada myös jonkinlaisia palkkioita palkaamisen vuoksi ja työntekijälle jonkinlaista lisää, jos työ/palkka ei ole koulutusta vastaavaa. Tällöin ei tule tunnetta että on mennyt koulutus hukkaan, opiskelu olisi silti kannattavaa, vaikka juuri nyt ei olisikaan alan työtä tarjolla, eikä tarvitse makuuttaa työnhakijoita kotona ja maksaa silti työttömyyskorvauksia.
Etenkin syrjäseuduille näin...

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        113
        4802
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3493
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2420
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        50
        1538
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1473
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        39
        1349
      7. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        23
        1212
      8. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1202
      9. 165
        1079
      10. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1078
      Aihe