Puhutteleeko sinua tuo otsikko ja miten?
Kultainen nuoruus
nainen60+
11748
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta ajattelin vain, moititaanko jos vanhoista asioista kirjoittaa, vai ivataanko peräti.
Ei kannata välittää poikkipuolisista kommenteista. Jokainen kirjoittaa, mitä katsoo parhaaksi kirjoittaa ja mitä asiasta on mieltä. Kultaisesta nuoruudesta tulee mieleen minulle ensimmäisenä se valssi "Ei kultainen nuoruus jää unholaan jne." Tein siihen nuoruudeshuumassa omat sanatkin. Että sellaista tällä kertaa.
kirjoittaisit siitä sanoituksestasi tai kenties useammastakin sellaisesta.
Kirjoituksesi puhuttelee syvästi. Kuinka oletkaan osannut pukea sanoiksi totuuden. Eivät nykyiset muksut edes osaa kuvitella, että tulimme toimeen ilman kaiken maailman vekottimia, jotka ovat heille niiiiin välttämättömiä. Huolimatta siitä, että suurimman osan suvustani menetinkin lapsuusvuosinani, sain elää ihanan lapsuuden ihanien isovanhempien hoivassa ja turvassa. Onnellista ja muistamisen arvoista aikaa, mutta eivät vuodet 12 ja 20 välillä. Minulla ei kylläkään ollut paperikenkiä - ei silti, ei ollut jalkojakaan. Se aika oli taistelemista elämästä. Elämä alkoi taas, kun voin jättää taakseni Saksan ja kotiutua tänne Suomeen.
Nyt saan elää seesteistä aikuisikää ja viettää aikaa ihanien lastenlasten kanssa.
Muistatteko itsenne millaisia nuoria olitte silloin 60-luvun molemmin puolin.Oletteko leikkineet koskaan ajatusleikkiä millainen nuori olisit tänään.Olisinko minä kettutyttö,kaljat repussa raitilla kulkija,rastatyttö,huumeidenkäyttäjä,seurakuntanuori.Mitenkähän mahtaisin puhua vanhemmilleni.Jäiköhän nuoruudessani paljon asioita tekemättä kun en uskaltanut vai olinko sisimmältäni niin kunnollinen ihminen kun kuvittelen.
Kun huuliltani meinaa tulla toteamus:Kyllä nämä nykyajan nuoret ovat kamalia,ei kyllä meidän aikaan niin mietintämyssy päähän.
Muutenkin ajattelen että vaikka ulkonaisesti nuortemme elämä näyttää niin helpolta, niin nykyajan vaatimukset ovat kovat.Kaikki tässä ja nyt.Niinhän mekin ajattelimme.Tämä ilta ja tämä poika, tämä tunne.Ei siinä huomista ollut.Syvällä mielessä varoitus:pojan kanssa ei saa olla sillai-ja laps kainalossa ei kotiin tulla.
Kenties nuoruuden unelmat olivat sentään joskus kultaisia. Nuoruus sitä ei ollut.
Olitko yksinhuoltajan lapsi ?
Mukkelis makkelis !
Otsikko ja nimimerrkki väärissä kohdissa.
En yksinhuoltajan - enkä yksin huollettava
Nuoruuden unelmia ja sitä kaikkivoipaa sinisilmäistä idealismia ja intoa ja kuvitelmia omasta itsestään toisaalta kaipaa toisaalta häpeää.Kyllä elämä pudottaa useamman kerran pyllylleen.
Mutta en kaipaa niitä sateisia rapaisia syksyisiä teitä kun yritti aikaisin aamulla sinnitellä jotenkin puhtain kengin linja-autolle tai kun hanget turvottivat reidet tummanpunaisiksi kun pakkasella tarpoi lumihangessa kansakouluun.Enkä sitä vedenhakua kaukaa lähteestä ja niitä pyykkipäiviä.Ihmettelen nyt miten puhtaana sitä lähti kouluun!Ei ollut niitä pesumahdollisuuksia kuin nyt.
Ja se häpeä oppikoulussa kun tuli maalta köyhistä oloista ja joutui hakemaan vapaaoppilasanomuksen luokanvalvojalta koko luokan katsellessa.Kun tytöt välitunnilla kysyivät minkälainen sohvakalusto teillä on meillä on sellainenja kun kotona ei ollut ainuttakaan sohvaa vain pirtinpöytä ja sängyt kamareissa,niitä oli sentään kaksi.Kiitos isälle ja äidille että laittoivat minut kouluun eihän sellaisesta haaveilijasta kunnon työihmistä olisi tullutkaan!
Mutta olihan kauniit kuutamoillat,nuortenpiiri,lentopalloa koulun kentällä ja raitilla käytiin katsomassa onko ketään ulkona...
Tuossa mainitessasi vapaaoppilaana olostasi muistuu minunkin kouluajat mieleen. Isäni "puhui" minut "kulttuurikouluun", jossa näin myöhemmin ajatellen "opin" myös tuon riivatun punastelun johtuen siitä, että olin vähävaraisemmasta kodista. Siihen aikaan luokkaerot olivat suuria. Fasismi kukoisti, ainakin meidän luokallamme. Kommunistien kakaroiksi herjattiin kaikkia vähävaraisemmista kodeista lähtöisin olevia, siis minua. Tarkkailu oli julmaa. Se jätti jälkensä.
Onneksi joukossa kuitenkin oli osa humaaneja, sivistyneitten perheiden lapsiakin, joten heidän parissaan itseluottamus kuitenkin säilyi. Kasvoin ja rikastuin heistä. Niinpä päällimmäisenä onkin jäljellä vain hyvät muistot.
Varsinaisia nuoruuden unelmia en muista omanneeni.