Tankkasin pari vuotta vanhan Octavian ja ihmettelin kun veto alkoi loppumaan ja auto nykimään. Pian huomasin, että tankin mittari laskee silmissä. Pysähdyin ja menin katsomaan autoa josta en löytänyt mitään outoa konehuoneesta. Auto ei kuitenkaan suostunut käynnistymään enää ja ulkoa kuului outoa lorinaa. Ihmettelin, mikä tuon äänen saa aikaan ja pyysin kaveria starttaamaan. Pian haistoin voimakkaan bensan katkun ja näin repsikan puolen takarenkaan eteen valuvan bensaa valtoimenaan starttauksen yhteydessä. Kun sain taskulampun käteeni ja suunnattua sen auton alle oli uskomatonta huomata, että bensaletku oli irronnut pumpusta tai mikä tuo pieni sitä muistuttava osa sitten onkaan ennen tankkia. Painoin letkun kiinni ja taas auto toimii. Ihmettelen vaan miten tälläinen voi irrota itsestään testivoitto autosta. Vaikka en menettänyt kuin puoli tankkia bensaa tuon tapahtuman seurauksena on ajatuksissa irtooko tuo letku kohta uudestaan. Onko kenelläkään tallaisia kokemuksia?
Octavian bensaletku irtosi!
11
4536
Vastaukset
- pikaliittimet
Oikean takarenkaan etupuolella oleva pieni lieriö on bensasuodatin, ja putket on siihen kiinnitetty pikaliittimillä. Ensimmäisen kerran kuulen tuon liittimen itsestään irronneen. Olisiko voinut sattua jossain vaiheessa lumipenkkaan tai jäähän? Sama systeemihän tuossa on kuin Golfissa. Liittimiä ei yleensä irroitella koska bensasuodinta ei tarvitse vaihtaa.
Bensapumppu on bensatankin päällä, siihen ei pääse käsiksi kuin takapenkin alta.
Pari sankollista bensaa meni maahan suotimen kautta, jos tankki tyhjeni puolilleen. Virrat pois välittömästi, jos tuollaista jollekin sattuu, niin bensapumppu pysähtyy.Bensansuodatin vaihdetaan tarvittaessa elikkäs silloin kun meno alkaa hyytymään,noin vaan tiedoksi.
- nettirabbi
Joo siellä menee kolme muoviletkua, sininen, musta ja valkoinen. Sininen ja valkoinen jatkavat matkaa ylös päin, mutta musta eli bensaletku menee tuohon suodattimeen. Tuo letku oli sen verran liikkunut, että bensat lensi pihalle suodattimen päästä. Nuo letkut ovat kyllä hyvin näkyvästi auton pohjassa, että jonkun lumipöykyn on kyllä mahdollisuus kolauttaa ja liikuttaa muoviputkea. Ihmeelliseltähän se tuntuisi jos se itse liikkuisi. Ei varmaan bensaletkussa niin suuri painekkaan voi olla...
- ..........
nettirabbi kirjoitti:
Joo siellä menee kolme muoviletkua, sininen, musta ja valkoinen. Sininen ja valkoinen jatkavat matkaa ylös päin, mutta musta eli bensaletku menee tuohon suodattimeen. Tuo letku oli sen verran liikkunut, että bensat lensi pihalle suodattimen päästä. Nuo letkut ovat kyllä hyvin näkyvästi auton pohjassa, että jonkun lumipöykyn on kyllä mahdollisuus kolauttaa ja liikuttaa muoviputkea. Ihmeelliseltähän se tuntuisi jos se itse liikkuisi. Ei varmaan bensaletkussa niin suuri painekkaan voi olla...
eikös bensasuodatin vaihdeta 60 000 välein?
- bensamallilla
.......... kirjoitti:
eikös bensasuodatin vaihdeta 60 000 välein?
Kyllähän suositus olisi vaihtaa bensamallissakin se noin 60 tuhannen välein, mutta ei tuo huolto-ohjlemaan virallisesti kuulu. Tee_se_itse -miehille moinen neuvo on annettu.
Paineet pois järjestelmästä (tuo vaatii hieman tietoa), pikaliittimet irti ja kiinntysruuvi tai klemmari auki. Ei ole sen ihmeemmin kiinni.
- Hande6
Ostin uuden Skodan -93 ja kun mittarissa oli 2t km alkoi bensatankki vuotaa ja öljyt tulivat alle.
Vikaa korjattiin ja taas 2kk päästä tulivat öljyt alle.
Autosta hajosi myös kaikkea muuta.
Kulutti bensaa 9l 100km maantiajossa ja söi öljyä.
Eli kone oli jo teltaalta asti täysin sökö.
Onneksi pääsin siitä eroon.
Joten tästä eteenpäin tuli opittua kiertämään Skodat kaukaa.- Ollipoika
... eikö sinulla ole mitään uudempaa stooria meille kerrottavaksi.
- huhhuhh
... joka oli tosi hyvä ja siinä oli isot kajarit. Tuli tiehen aina kuoppa, kun basso pökki.
Aluvanteiden kiilto voitti auringonpaisteen ja wunderbaumi loi tunnelmaa...
- Ocu
Kyllä se pumppu tuuppaa sitä bensaa muulloinkin kuin startatessa... Kannattaa hieman perehtyä tekniikkaan niin jutut kuulostavat uskottavemmilta!
- Arska
Luin nuo postaukset enkä nähnyt mitään sellaista mihin sinulla oli tarve kommentoida.
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa hyvin. Häneltä oli virrat pois, ja eihän pumppu silloin pumppaa. Kannattaa hiukan miettiä mitä tänne kirjoittelee. - Ocu
Arska kirjoitti:
Luin nuo postaukset enkä nähnyt mitään sellaista mihin sinulla oli tarve kommentoida.
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa hyvin. Häneltä oli virrat pois, ja eihän pumppu silloin pumppaa. Kannattaa hiukan miettiä mitä tänne kirjoittelee.Jos starttaa niin virta on päällä... Skodassakin. Mutta alkuperäiseltä kirjoittajalta todellakin taisi olla virrat pois mutta onnekseen pumppu silti pumppasi että kykeni viestinsä loppuun saakka kirjoittamaan:)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311972Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1079066Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1255031- 1014248
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384177Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei814134Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73943Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113719Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403613Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle303572