Motocrossradan ympäristölupa kaatui

crossailijat

Karstulan kunnan tekninen kautakunta oli myöntänyt ympäristöluvan motoccross radalle Humpille v. 2013. Nyt Kho on antanu loppuniitin luvalle ja sitä ei ympäristösyistä rakenneta pohjavesialueelle. Ihmetyttää, miksi kunnan tekninen lautakunta on edes alkujaankaan antanut luvan tällaiselle toiminnalle pohjavesialueelle. Päätös haisee pahasti. Onkohan ollut jääviyssyitä hakijan eli kouheroisen kelkkailijoitten ja teknisen lautakunnan jäsenten osalta. Mikäli lautakunnalla on edes alkeellista käsitystä, mitä pohjavesialueella ja vielä entiselle soramontulle voidaan rakentaa ja harrastaa, niin ei se tällaista lupaa edes olisi antanut. Minusta on aika härskiä ajaa omia harrastustoimintoja kunnan päättävissä elimissä ja no. luottamusmiehenä.

63

4766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rossipyörä

      Kai sitä nyt muuallakin on tilaa kuin pohjavesialueella?
      Kunta tosin ei ole ennenkään piitannut vesien tilasta turvelupia puoltaessaan.

    • tuennostaja

      Tässä taitaa huushollata sama porukka, sotkemassa pohjavedet moottoriurheilulla ja sotkemassa järvet turpeennostolla. Jäljet johtaa samalle sylttytehtaalle. Kuntalaiset ovat toisarvoisia, omat edut menee yhteisten etujen edelle.

    • Sorastaja

      Jaksattepa suoltaa sontaa taas. Ottakaa asioista selvää ennen kuin huutelette mamman hameen alta.

    • kannasaholainen

      Asiastahan on ely-keskuksen kielteinen paatos ja kho:n paatos valituksesta. Valituksesta on annettu lausunto kouheroisten kelkkailijoitten toimesta. Huomioitava on , etta luvan hakija on kelkkaijoitten puolesta sama henkilo, kuin teknisen lautakunnan jasen, joka luvan myonsi. Huvittavaa on myos, etta ko latakunnan jasen vaittaa, etta soranotto on saastuttanut enempi kuin tule crossailu. Onneksi humpin isanta valitti asiasta, ettei taas liata pohjavesiakin turpeennoston lisaksi.

    • Erkkiepätoivoinen

      Eiköös tuo olluna edellise laatakunnan aikaa tehty piätös ja sillo toi mainittu hakija ei ollu laatakunnasa

    • Tjoop

      Ei oikein aikaikkuna osu täs keskustelun aloituksessa. Vaikka näkkyy olevan mukavaa toi ihmisten mustamaalaaminen.

    • elylaiset

      Onko se mustamaalaamista, jos vastustaa pohjavesien pilaamista. Aikanaanhan kho:n paatosta arvosteltiin ja ihmeteltiin, miksi ei enaa saa liata pohjavesia, kun ennenkin on liattu soranotolla. Kylla tama on selvaa koplausta, kun poliitikko lausuu tallaista ja on ollut viela luvan hakijana yhdistyksessa.

    • nevalaakso

      Kylla tuntuu ilmeelliselt, jotta poliitikko haukkuu oikeuslaitokset keskisuomalaisessa, kun menivat kaatamaan poliitikkojen harrastukset, crossailun ja moottorikelkkailun. Poliitikon mukaan sora-alueet pohjavesineen voisi vallan pilata.

    • KaMoKe

      Tampereella haluttiin 80-luvulla tappaa moottoriurheilu ovelasti osoittamalla harrastuspaikka Teiskon Kaanaasta 50 km päästä keskustasta.Moottoriurheilukeskus rakennettiin pohjavesialueelle ,mutta eipä kuulu melukaan kun toiminta on kuihtunut.Kangasalla crossiradasta oli jatkuva valitus rumba,mutta sekin tilanne ratkesi, kun maa-alue myytiin soranottoon ,nyt on paikalla surullinen kraateri.

    • Nomieeki

      Pistäppä nevalaakso linkki tohon keskisuomalaisen juttuun. Miekiin halluun nähä polliitikon tekstit....

    • tuennostaja

      Googlaa, kielteinen päätös ympäristöluvasta kaatoi karstulan motocrossradan

    • Nomieeki

      Kookle. Mutta eipä ollunna 2013 lautakunnan jäsen.

      • tuennostaja

        Eipä niin, mutta ei näillä puheilla ja referensseillä olisi pitänyt myöskään nimetä vuonna 2017 teknisen lautakunnan puheenjohtajaksi, joe ei tämän vertaa ymmärrä pohjavesien saastuttamisien perään. Ei sentään vanhoille soranottoalueille , varsinkaan pohavesialueille sentään mitään motokcross-rataa voi rakentaa. Onneksi Humppilaiset sentään sivisti nuorukaista asiasta, jotta ei luontoa sentään tahallaan saastuteta. Kaiken huippu oli, että asiasta valitettiin jopa kho:n asti. Oli räikeää oman edun tavoittelua.


      • Faktatieto

        Taas perustuu tiedot olettamuksiin ja sivukorvalla kuultuihin "tietoon" luvan hakemisesta. Sitten tohon pohjavesien pilaamiseen mitä tulee, jos ne vekottimet valuttaa kemikaaleja, niin ne on rikki silloin eikä niillä pysty ajamaan. Jos teidän pappa-tunturit valutti bensat maahan, niin ei se tarkoita et jokainen moottori vehje valuttaa. Mikäli rata olisi tullut, olisi monelle nuorelle ja aikuiselle ollut mahdollisuus harrastaa hienoa sekä kuntoakohottavaa lajia, eikä olisi aikaa keskustelupalstoilla puida muka varmaa tietoa. Sääli että ei tunneta eri harrastuksia ja tuomitaan ne olettamusten perusteella.


      • tuennostaa
        Faktatieto kirjoitti:

        Taas perustuu tiedot olettamuksiin ja sivukorvalla kuultuihin "tietoon" luvan hakemisesta. Sitten tohon pohjavesien pilaamiseen mitä tulee, jos ne vekottimet valuttaa kemikaaleja, niin ne on rikki silloin eikä niillä pysty ajamaan. Jos teidän pappa-tunturit valutti bensat maahan, niin ei se tarkoita et jokainen moottori vehje valuttaa. Mikäli rata olisi tullut, olisi monelle nuorelle ja aikuiselle ollut mahdollisuus harrastaa hienoa sekä kuntoakohottavaa lajia, eikä olisi aikaa keskustelupalstoilla puida muka varmaa tietoa. Sääli että ei tunneta eri harrastuksia ja tuomitaan ne olettamusten perusteella.

        Ei pohavesialueella saa missään päin suomea harrastaa tällaista moottoriurheilutoimintaa. Se pitäisi olla selvä asia kaikkien kuntien teknisissä lautakunnissa. Se aika on kaukana takanapäin, jolloin sorakuopilla harrastettiin tällaista toimintaa. Tä on sitä faktaa tietoa. Mikäli tällaista toimintaa halutaan harrastaa, sille pitää löytää oikea paikka.


      • tukkataaksehumpilla

        Vai ei saa harrastaa pohjavesialueella moottoriurheilua? Hyvinkään moottoriurheilukeskus toimii 1-luokan pohjaveden muodostusalueella ja ympäristölupa on voimassa. Radoilla ajaa seuraavanlaisia ajoneuvoja:
        -moottoripyörät (kuutiotilavuudeltaan 50 cc3–650 cc3:n automaattimopot,
        motocrosspyörät, speedwaypyörät ja tieliikennehyväksytyt enduropyörät),
        autot (jokamiesluokan autot, rallicrossautot, ralli- ja rallisprintautot,
        kartingautot, tieliikennehyväksytyt henkilöautot ja pienoisautot) ja
        kuutiotilavuudeltaan 100 cc3–1000 cc3:n moottorikelkat.

        Lähin vedenottamo on 700m päässä tuosta radasta.

        Joensuussa suljettiin 2016 44 vuotta toiminut Onttolan motocross-rata, syynä alueen kaavoituksen muutos. 44 vuoden aikana ei ollut yhtään ympäristöongelmaa.

        Noilla molemmilla radoilla käyttäjämäärät ovat/olivat ihan eri luokkaa mitä Karstulan radalla olisi ollut. Teknisen lautakunnan mies ei edes ollut radan suunnittelussa ennenkuin mukaan otettiin Kouheron Kelkkailijat, toiminnan laajentamiseksi.

        Ihan selvää kiusantekoahan tuo radan torppaaminen oli, ensin valitettiin melusta. Sitä ei kyllä mittaustilanteessa saatu kuulumaan valittajan pihaan asti, vaikka kuinka kaasuttivat. Sitten keksittiin tuo pohjavesialue, sillä saatiin lupaava harrastustoiminta loppumaan. Suunniteltu rata sijaitsi 2-luokan, eli toissijaisella, pohjavesialueella. Tuolla radalla ei olisi ollut vaikutusta pohjaveteen, soranotto saastuttaa enemmän koneiden hydrauliikkaöljyjen ja muun toiminnan takia.

        Ei tänne kuolevaan kyläpahaseen kannata haaveilla mitään harrastustoimintaa, valittajia riittää siihen asti kunnes kuolevat pois. Sitten onkin jo väkiluku sitä luokkaa että viimeinen sammuttaa valot.


      • Faktatieto
        tuennostaa kirjoitti:

        Ei pohavesialueella saa missään päin suomea harrastaa tällaista moottoriurheilutoimintaa. Se pitäisi olla selvä asia kaikkien kuntien teknisissä lautakunnissa. Se aika on kaukana takanapäin, jolloin sorakuopilla harrastettiin tällaista toimintaa. Tä on sitä faktaa tietoa. Mikäli tällaista toimintaa halutaan harrastaa, sille pitää löytää oikea paikka.

        Nimimerkki tuennostaja, kannattaa varmaan päivittää sitä omaa tietopankkia, asiat ovat juuri noin miten tukkataaksehumpilla kirjoittaa. Taas tuli haukuttua vääriä tahoja. Olisitte käyneet perehtymässä prosessin aikana aiheeseen, ettekä kirjoittelis vuosia myöhemmin omia olettamuksia.


      • rossiaajamaan

        Siis onhan Karstulassa jalähiseudulla varmaan monttuja, jotka eivät ole pohjavesialueella, ja ovat tarpeeksi kaukana asutuksesta.
        Olisiko mahdollista vielä etsiä ko. paikka ?
        Yksityisetkin ovat tehneet mailleen aivan laillisia harjoitteluratoja.


      • tuennostaja

        Nythän on kysymys siitä, että vuonna 2016 teknisen lautakunnan tuleva puheenjohtaja arvosteli lupien kaatumista keskisuomalaisessa. Tämä oli harkitsematon toimenpide. Kaiken lisäksi kunnassa on niin pienet päättäjäpiirit, että kaikissa vaiheissa kaikki poliitikot ovat mukan a enempi tai vähempi näissä kuvioissa. Netistäkin löytyy kyllä henkilöt haastatteluineen, jotka harrastavattätä toimintaa. Ympäristön suojelu on tiukentunut paljon niistä ajoista, joihin edellä viitataan. Ympäristön tuhoaminen onkin saatu lopetettua. Vanhoihin iänaikaisiin lupiin on turha vedota. Pohjavesialuetta ei ole vasta nyt keksitty, vaan se on ollu siisä ajat ja iät. Mitä tulee tietopankin päivittämiseen, niin minä olen olen ollut sorahommissa 40 vuotta ja ostanut sora-alueita ainalkin 10 milj. kuutiota ja ollut tuhoamassa pohjavesiä siellä sun täällä. Ennen se onnistui, mutta ei enää. Saastuneit entisiä soranottoalueita tässä maassa riittää ja niitten siivoaminen on vasta alkamassa. Tosin alueita voi suojat bentoniitillä, mutta se on mkallista, koska se joudutaan tumaan amerikoista asti.


    • Faktatieto

      Vielä voisin avata moottoriurheilun herrasmies sopimuksia, nykyään varikoilla ovat huoltomatot pakollisia etteivät kemikaalit pääsisi maaperään, eli jokainen harrastaja pyrkii näin ottamaan ympäristön huomioon. Voidaanko maansiirtokoneen ja esim. motocross-pyörän polttoaine, öljy ja jäähdytysneste määriä edes verrata keskenään? Pyörässä on alle litra öljyä, noin 7-litraa bensiiniä, noin litra jäähdytysnestettä ja osaat varmaan nimimerkki tuennostaja kertoa paremmin maansiirtokoneen kemikaaleista, kun olet ollut alalla. Tätä voisi jatkaa vaikka hamaan tulevaisuuteen, mut lupaa ei tullut ja piste.

    • Ympäristösiittää

      Ajakaa niillä sähkömopoilla :D

    • tuennostaja

      Aikanaan harrastettua soranottoa ja motoccrossiajelua ei voi verrata kekenään toisiinsa. Jos ennen on saastutettu soranotolla pohjavesi, niin ei se tarkoita sitä, että tätä saastuttamista voitaisiin jatkaa edes pienemmässäkään mittakaavassa esim. crossailulla. Mykyään maantietkin suojellaan bentoniittimatoilla, mikäli tie rakennetaan pohjaveden suojelualueille. Tämä on kallista, sillä bentoniitti joudutaan tuomaan amerikoista asti. Lähempää sitä ei löydy. Mikäli humpille olisi rata tehty, niin kuka olisi maksanut suojauksen. Pohjaveellä on kolme aluetta ottoalue, lähi-ja kaukosuoja-alueet. Oleellista on myös pakoputkista tulevat pakokaasut, jotka saastuttavat eniten ja niitä ei voi estää, muutoin kuin suojauksella. Pakokaasuissa on lukemattomia haitta-aineita varsinkin pyörissä. Ne ovat oleellisia.

    • tukkataaksehumpilla

      Voihan niitä verrata, helpostikin. Siinä missä maansiirtokoneet kuluttivat polttoaineita useita satoja litroja per päivä per monttu, kuluttavat nykyaikaiset crossipyörät vain pienen osan tuosta. Ja ajoja ei olisi ollut joka päivälle, silloinkin puhutaan yhdellä, korkeintaan kahdella, kädellä laskettavista pyöristä.

      Näillä radoilla noudatetaan tiukkoja säädöksiä nesteiden kanssa, pyörät tuodaan paikalle kärryillä, jokainen ajaja joutuu käyttämään pakollista varikkomattoa pyöränsä alla ja kilpailutilanteessa ne työnnetään lähtölinjalle. Rata-alueella ei saa säilyttää nesteitä ja jokainen tuo omat nesteensä omissa pöntöissä.

      Se että otettiin Kouheron Kelkailijat mukaan saattoi olla virhe, tunnetun puuhamiehen mukana olo ei ollut joidenkin mieleen ja osaltaan varmasti vaikutti valituksiin. Alun perin rata olisi tullut pienen, asiasta innostuneen, porukan käyttöön ja toiminta olisi ollut pienimuotoista crossailua. Välillä pyydellen naapuripitäjistä tuttuja kilpailemaan, kovin isoksi toiminta ei missään vaiheessa olisi muodostunut.

      Ja mitä tulee "vanhoihin iänaikaisiin lupiin", Hyvinkään moottoriurheilukeskuksen ympäristölupa on päivittetty 2014. Tuliko taas lausuttua sitä kuuluisaa "fakta"tietoa?

      Suojausta ei olisi tarvinnut tehdä, koska ympäristö ei tuosta pienimuotoisesta toiminnasta olisi pilaantunut. Katso hyvikseen tämän seudun pohjavesialueet tästä kartasta (joudut omin kätösin siirtämään kartan Humpille):

      https://goo.gl/EwQjJT

      Suuri osa 13-tiestä sijaitsee pohjavesialueella, autotko sinun mielestä ei saastuta pienhiukkasineen? Aika palturia jaksat vääntää, oleellisia...

      Mielenkiintoisesti muuten Hongan alueen kohdalla pohjavesialue katkeaa, olisikohan aika tehdä uusi pohjavesitutkimus Hongan ympäriltä?

      • tuennostaja

        Voi tietenkin verratan ennen oli ennen ja nyt on nyt. Määräykset ovat tiukentuneet vuosien ja vuosikymmente n vieriessä. Vanoje alueitten ja lupien kanssa täytyy vain elää. Kouheron mukaa n tulolla saatoi olla oma vaikutuksensa. Hyvinkääeen vertailu vähän ontuu, siellähän lupaa vain päivitettiin, tuski olisi uutta lupaa saatu puhtaalta pöydältä. Tänä päivänä täytyy tehdä ympäristön vaikutusarvio uusista alueista ja lupa on tiedossa Oleelliseti tiukemmassa kuin ennen vahaan hyvinä aikoina. Mitä tulee vatatie 13, niin tänä aikana sekin olisi vaatinut ojan la luiskien suojaukst bentoniitilla. Jälkikäteen se on liian kallista. Sinä et ilmeisesti ole ollut paljonkaan ympäristöviranomaisten kanssa tekemisissä, mutta hiukkaspäästöarvot ja vasinkin pitoisuudet ovat tänä päivänä suuri ongelma ja niille on jopa omat raja-arvonsa ja ne ovat tiukat pohjavesialueilla. Mutta pientä ne ovat varsinkin Saksaan verrattuna. Sen minä kylläkin olen huomannut, että ympäristöasioita vähätellään, kun oma etu on kysymyksessä. Tänä päivänä on jouduttu rakentamaan satojen miljoonien edestä tunneleita puhtaasti ympäristösyistä. Tänä päivänä tosiaan verrataan ja vedetään vanhat ajat esille, muuta se ei pure ympäristö viranoaisiin. Minä olen myös kuulut, että elyssä otettiin vähän nokkiin, kun siellä käytiin henkseleitä paukuttelemassa, Sinne kun menee, nii kannattaa ottaa hattu pois jo päästä taulumäen kirkonkohdalla.


    • Faktatieto

      Ajattelin olla kommentoimatta tähän keskusteluun enää, mutta ärsyttää että vääriä ihmisiä syyllistetään. Puuhamiehet eivät liity kelkkailuun millään muulla muotoa, kuin pyysivät päästä seuran jäseniksi että kuuluvat johonkin seuraan. Kuulopuheisiin ei aina kannata usko, saatika retostella keskustelupalstoilla. Yksikään luvan hakijaporukasta ei ole paukutellut ELY:llä henskeleitä. Ugh olen puhunut.

      • tuennostaja

        Kyllä minun tietojeni mukaan kouheron kelkkailijoitten puheenjohtaja paukutteli henkseleitään arvostelelemalla hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä. Meillä on maassa järjestelmä, jossa oikeudelliset asiat puidaan. Ne menee kyläpolitiikan ohitse. Tämähän käy selville keskisuomalaisen kirjoituksesta 1.2. 2016. Löytyy netistä. Kaiken lisäksi virhetieto sotkee asiat muutoinkin perusteellisesti. Toiminnan ei tartte sotkea välttämättä pohjavesiä, vaan toiminnan riski riittää kielteiseen ympäristölupapäätökseen, niinkuin tässäkin on käynyt. Tahtoo vain olla näin, että pienellä paikkakunnalla pieni poliittinen sisäpiiri katsoo oikeudekseen saada sotkea vesistöt turpeella ja pohjavedet vielä päälle cruisailuillaan. Toteat, että puuhamiehet eivät liity kelkkailuun muutoinkuin seuran jäsenenä. Harrastuksen takiahan seuroihin ja yhdistyksiin liityytään. UGH olen puhunut


    • cruisailija

      Olisihan kangasahon suunnalla soita, joille voisi toteuttaa tällaisen cruisailuradan.

    • crossailijat

      On se kumma, ettei Kardesta löydy sen tason asiantuntemusta, että saisivat edes tällaisen crossailuradan aikaan.

    • aqwe

      herra u ei tarvi moto cros rataa tietä pitkin hän ajaa

    • kelkkaeero

      Kouheron kelkkailijoitten uudempi siipi se oli syypää luvan kaatamiseen oikeusistuimissa. Luuli voivansa asettua oikeuden yläpuolelle lupa-asioissa. Kunta näyttää tanssivan myös näittensyrjäkylien tukijussien tahdissa,mutta ei se onnistu.

    • meluavaan

      Valituksen radan melusta jota ei sitten ollutkaan mittauksissa, laittoi alulle ilveslammen vieressä asuva yrittäjä S.H ei mikään humpin isäntä

      • tossup

        Ei se melusta ollut kiinni vaan pohjavesialueesta. Lue uutinen 1.2.2016 keskisyöpäläisestä. Löytyy haulla.


      • Halibadzuippa
        tossup kirjoitti:

        Ei se melusta ollut kiinni vaan pohjavesialueesta. Lue uutinen 1.2.2016 keskisyöpäläisestä. Löytyy haulla.

        Nythän on juttu näin, että nyt siinä ilveslammin rantamaisemissa on todellinen vaaratekijä tämä Destian suolavarasto sekä se takomo jossa pestään ulkona raskasta kalustoa ja takuulla menee öljyjä sun muuta paskaa pohjaveteen. Tulee vaan mieleen millä kepulikonstilla siihen on hankittu luvat vaikka sehän on päivän selvä juttu ,että kunnan päättäjät on talutusnuorassa , että silleen niinku niinku silleen.


    • pääskykö

      Alun perin valitettiin melusta ja sitten kun ei kuulunutkaan melua , valitettiin pääskyistä ja sitten pohjavedestä. Ei se mistään pohjaveden pilaantumisesta ole kiinni jos olisi niin olisivat valittaneet jo aikaisemmin kun on vanhoilla öljyä vuotavilla koneilla siirrelty maata montulla.
      Tämä kertoo jo paljon mitä valittajien päässä liikkuu, samat valittajat terrorisoineet lähistöllä pitkään .
      Pitää päästä valittamaan valittamisen ilosta , Siitä saa jonkinlaisen orkun ilmeisesti nämä henkilöt

      • tossup

        Se on luonnollista, että ympäriston suojelua vähätellään ja valittajia arvostellaan, kun oma etu on kysymyksessä. Juridisessa mielessä toiminnan riski pohjavesialueella riittää kielteiseen päätökseen. Näin on KHO päätöksessään todennut ja pulinat pois. Päätös on lopullinen.


      • ihmetelija

        Minuakin ihmetyttää,miksi kunta haluaa saastuttaa järvet turvemössöllä ja pohjavesialueet cruisailuilla. Myös se ihmetyttää, että kielteisestä päätöksestä valitetaan KHO:lle ja ihmetellään, ettein saastuttamista sallita.


    • ullatusullatus

      Asumatonta korpea vaikka kuinka paljon ja loppuun kaluttuja turvesuonpohjia.
      Eikö siellä sovi mopolla ajamaan?

    • huarapääsky

      Siellä montulla ajetaan edelleen kauhakuormaajalla, joka on jostain kivikaudelta repäisty. Veikkaan että voi tippa siitäkin silloin tällöin tulla.
      Melustahan tässä piti valittaa mut, se melu on valittajien korvien välissä.
      Pää valittajan S.H jälkeläinen oli silloin kunnassa töissä ja sillä varmaan sormet pelissä tässäkin jutussa . Onneksi ei ole enää kunnan palkkalistoilla

      • ihmetelija

        Kaikenlaista tehdään ja monenaikaisia tilanteita on olemassa,asutaan myös monenlaisissa taloissa eri aikakausilta.Samoin ajellaan monenaikakauden ajopeleillä sen ajan määräyksillä ja varusteilla. Ympäristölupiakin on monenlaisia eri aikakausillta ja niitten mukaan mennään. Näin myös menetellään, vanhojen lupien voimin soraa edelleen otetaan aikanaan myönnetyin ehdoin. Uudet luvat ovat eri asia ja ehdot ovat tiukentuneet. Esimerkkinä asbesti, sitä on melkein joka talossa,mutta uusiin ei sitäsaa laittaa. Näin on myös vanhat sora-alueet. Uusia ja laajennettuja saastuttamisia ei hyväksytä. Tässäkin tapauksessa luvan epäämisen ehdot on luettavissa KHO,n päätöksessä,jos asianomaiset mouruajat ja oman edun tavoittelijat sen ymmärtävät. Oleellistahan tässäon,miksi kunta on edes tällaisen luvan myöntänyt tietoisesti, ettei se kestä juridista tarkastelua oikeudessa. Onkohan näin, että lupa myönnettiin ,koska kuviteltiin , ettei kukaan tästä laittomasta päätöksestä valita.


    • sairassaksija

      Nämä valittajat syö veronmaksajien rahoja ja vie harrastemahdollisuuden pois muutenkin kuihtuvasta kylästä.
      Turveyrittäjät tuo työpaikkoja ja verotuloja kylään.
      Sen ymmärtäisi jos alun perin olisi valitettu pohjavedestä mutta kun ei. alun perin valitettiin melusta.
      Yksikään moottorirata ei ole koskaan pilannut pohjavettä missäänpäin suomea
      Tässä vain vitt..llaan kun se on synnynnäinen sairaus joillain

      • deeii

        Taitaa näitä veronmaksajien rahoja viedä nämä maataloustuen rohmuajat. Lisäksi sotketaan vielä vesistöt turvemössöllä ja pohjavedet cruisailuilla. Ei riitä kylien kuihduttaminen. Monet moottoriradat on pilannut ajan saatossa pohjavedet, Onneksi ei nykyään enää anneta uusia lupia ajeluihin soramontuilla. Riski vesien pilaantumisiin on liian suuri, niinkuin KHO:n päätoksessäkin todetaan. Nykyisin ei edes riskiäkään pohjaveden pilaamiseen sallita. Hyvä näin. Sairautenahan sitä voidaan tosiaan pitää järvien sotkemista ja pohjavesien pilaamista.


    • Lierojako
    • Soinilainen

      Paljonkohan tulis veromarkkoja motocrossi radan ansiosta ? Tuskin montakaan euroa kunnan pussiin ! Aika pienen porukan harrastus Karstulassa.

      • tuennostaja

        Ja nekin taitaa olla suurelta osin tuen nauttijoita, eivät edes kunnallisveroja maksele.


      • Kumilätkän_nuoleksija

        Niio, samaa porukkaa mitä hallilla käy jahtaamassa kumilätkää suu vaahdossa. Erona että halli rakennettiin valheilla ja tuilla. Rata olis tullu talkoolla ja rehellisellä rahalla.


      • nevalaakso
        Kumilätkän_nuoleksija kirjoitti:

        Niio, samaa porukkaa mitä hallilla käy jahtaamassa kumilätkää suu vaahdossa. Erona että halli rakennettiin valheilla ja tuilla. Rata olis tullu talkoolla ja rehellisellä rahalla.

        Epäilen, että maataloustuilla olisi rakennttu rata


    • Eedut

      Eipä ole puuhamiehet Karstulassa kovin kovassa huudossa.

      • kuntaaloite

        Niille pitää rakentaa oma puuhamaa, jossa voivat päristellä ja juosta kumilätkän tai pallon perässä.


    • deeii

      Kangasahon -vahangan suunnilla olisi näitä kuorittuja soita.

    • Ihmettelijäoon

      Eiks Autiossa ja Kimingilläkin ole tyhjäks kaluttuja soramonttuja joihin voisi päristelypaikan tehdä?

    • Brynebyläinen

      Eihän nämä syrjäkylien pienet kyläpäälliköt oman kylänsä pohjavesiä halua pilata, vaan naapurikylien pohjaveet. Eihän sitä muutoin puheenjohtajuuksia kunnan elimissä tulisikaan.

    • Rahatpois

      Ajakoot käytöstä poistetuilla turvesoilla eikös niitä kangasahonperällä ole vai onko ne maataloustukien alaisia peltomaita nykyään.Onhan se paljon tuottoisempaa.

      • tuennostaja

        Kyllä kunnan tulisi puuttua vesistöjen pilaamiseen ja vesistöjen pilaamisiin ja valita lautakuntiin ympäristöystävällisempää porukkaa.


    • kerosiinitMaahan

      Kyllähän se ihmetystä herättää kun näillä pohjavesialueilla saavat yritykset mellastaa kunnan luvilla ja rahoilla miten lystää, mutta sekaan ei mahdu yhtä harmitonta pientä motocrossrataa. Lentokenttä kuitenkin tuntuu mahtuvan hyvin. Millaisilla koneilla siellä aletaan lentämään, tietääkö kukaan? Ovat varmaan paperilennokkeja kun eivät pilaa pohjavettä

      • Kaikenlaisianiitäonkin

        Kommenttisi osoittaa täyttä tietämättömyyttä. Ota asiosiat selvää, ennenkuin kirjoittelet höpöhöpöä tänne. Lennokitko lentäisivät kerosiinilla. Hahah! Ne lentää sähköllä, jota ei tipu maahan. :)


      • Hyvääjatkoa
        Kaikenlaisianiitäonkin kirjoitti:

        Kommenttisi osoittaa täyttä tietämättömyyttä. Ota asiosiat selvää, ennenkuin kirjoittelet höpöhöpöä tänne. Lennokitko lentäisivät kerosiinilla. Hahah! Ne lentää sähköllä, jota ei tipu maahan. :)

        Taisit olla liian hätäinen lukemisesi kanssa,väitänkö jossain että lentävät? Kannattaa myös vastata huolella niin ei tule turhia kirjoitusvirheitä.Tietämättömyyttänihän tässä kyselen ja koska sinulla vaikuttaa olevan asiasta paljon tietoa niin jaa toki tietämättömällekin:):)


      • Kaikenlaisianiitäonkin

        Onhan se surkeaa kun muka täysaikainen ihminen, joka luultavasti olet, ei pääsekkään leikkimään moponsa kanssa suurta sankaria takametsiin. Nimimerkkisi on kerosiinitMaahan. Siitä voi päätellä, että luulit kentällä sitä käytettävän. Kuka niitä sinne tuo? Ko. polttoaine on käytössä raskaassa ilmailussa, suihkuturbiini- ja suihkumoottorikalustossa. Sellaisia koneita ei ole ihan lähiaikoina odotettavissa Humpille. Tämä on yleissivistystä, siihen ei tarvita mitään erityisasiantuntemusta. Kannattaa perehtyä muuhunkin kuin mopojen polttoainejärjestelmään.


      • Brynebyläinen

        Kannattaa tehdä tämä cruisailurata Kangasaholle. Siellä riittää sotkettuja soita radalle.


    • ieromäkisuo

      Kunnan tekninen lautakunta on kuulemma keskustellut. jotta cruisailu ja turha ajelu kiellettäneen Karstulassa.

    • äläitkeiero

      Tekninen lautakunta paheksuu kuulemma cruisailua ja turpeennostoa. Harkitsevat kieltoa.

    • äläitkeiero

      Onneksi eivät päässeet likaamaan pohjavesiä.

    • tyyne78

      Jokainen cruisailija voi ajella omilla soillaan, siihen tuskin kukaan puuttuu. Voi parkkeerata vaikka areenan maalin pieleen ja alkaa päästämään maaleja sisään.

    • peruskarstune

      Nyt cruisailijat alkavat pilata pohjavesia moottorikelkkacruisailuilla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7897
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1724
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1104
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1103
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      57
      977
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      187
      915
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      900
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe