Loppiaisen evankeliumi idän tietäjistä on yllättävän ajankohtainen. Missä se vastasyntynyt kuningas on? Valtaan liittyvät kysymykset, sen säilyttäminen ja menettäminen, ovat tänäänkin esillä maailmalla.
Idän viisaiden tietäjien matka oli pysähtynyt Herodeksen palatsiin. He olivat lähteneet etsimään syntynyttä kuningasta, jonka tähden he olivat nähneet taivaalla. Tietäjien kysymys uudesta kuninkaasta aiheutti Herodeksessa pelkoa valtansa menettämisestä.
Paikalle kutsutut ylipapit ja lainopettajat löytävät profeetan ennustuksen Kristuksen syntymäpaikasta (Miika 5:2). Herodes alkaa valmistella suunnitelmaa lapsen surmaamisesta.
Palatsin ulkopuolella Rooman vallan alla oleva kansa odotti luvattua messiasta, kansan vapahtajaa. Jeesus ei kuitenkaan tullut ajalliseksi hallitsijaksi, vaan hänen tehtävänsä oli vielä suurempi (Joh. 6:38–39). Hän oli valo, jonka Jumala lähetti maailmaan (Joh. 1:1–4).
Epäusko sokaisi
Ylipapit ja lainopettajat eivät liittyneet tietäjien matkaseurueeseen. Kohtaamme heidät myös muualla Luukkaan ja Markuksen evankeliumiteksteissä (Luuk. 11:46–49, Mark. 15:1).
Pelkkä tieto ei avannut heille Kristuksen kuninkuutta, sillä epäusko sokaisi heidän silmänsä (Matt.13:15). Ennen kärsimystään Jeesus itki Jerusalemin kohtaloa, sillä sen asukkaat eivät tunteneet etsikkoaikaansa (Luuk. 19:41–44).
Viisauden alku
Tietäjien viisaudessa on opittavaa. Se on ihmisen rajallisuuden tunnustamista. Huomatessaan joutuneensa harhaan he palaavat tähden osoittamaan suuntaan.
Aikamme ihminen on etsinyt järkevää selitystä tähdelle ja sen kulkemiselle tietäjien edellä. Hän on kuitenkin joutunut tunnustamaan järjen rajat Jumalan todellisuuden edessä.
Usko on yksinkertaista tarttumista Jumalan ilmoitukseen. Se nostaa sanan etusijalle ja asettuu sen ohjattavaksi. ”Herran pelko on viisauden alku, viisas se joka hänen tahtonsa täyttää” (Ps. 111:10).
Sanoma kuuluu kaikille
Syntiinlankeemuksen tapahduttua Jumala ilmoitti Kristuksen syntymisestä (1. Moos. 3:15). Profeetat vahvistivat vuorollaan annetun lupauksen (Jes. 7:14). He joutuivat kuitenkin valittamaan saarnan vastaanottajien epäuskoa (Jes. 53:1–2).
Tietäjien matka kysyi uskoa ja luottamusta pyhiin kirjoituksiin. Jeesus sanoo: ”Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti” (Ilm. 22:16).
Virressä 46 matkaa valaiseva tähti on yhdistetty Jumalan sanaan. Lönnrotin virsi päättyy koko maailmaa koskevaan toivotukseen: ”Sanan valon anna paistaa, kaikki kansat tavoittaa, että kaukaisinkin maistaa armon uutisleipää saa, lailla idän viisaiden löytää sinut, Kristuksen.”
Valo loistaa pimeydessä
Jeesus, maailman valo. Mitä se tarkoittaa tässä ajassa?
Joulu, joka on rauhan ja rakkauden juhla, ei ole sitä kaikille. Monien ihmisten ja kansojen yllä on synkkä pimeys. Tulevaisuus on lukuisten uhkakuvien sävyttämä. Järkyttynein mielin olemme joutuneet seuraamaan siitä kertovaa uutisointia.
Jesajan profetia on toteutunut: Pimeydessä vaeltavan kansan keskelle lahjoitettiin valo. Kuoleman varjossa elävälle loistaa kirkkaus. (Jes. 9:2.)
Vastuullinen julistustehtävä
Jeesuksen valo loistaa yhä evankeliumin sanassa. Hän antoi opetuslapsilleen lähetyskäskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt. 28:19.)
Kristuksen seuraajien tehtävä on vastuullinen, sillä he julistavat sanomaa Jumalan valtakunnan kuninkaasta ja hänen armoaan. Näin toimien he ovat Jeesuksen vuorisaarnan mukaisesti suolana ja valona maailmassa (Matt. 5:13–16).
Paavali rohkaisee kirjeessään: Emme ole kertomassa itsestämme, vaan sydämiltämme valaistuina levittämässä Kristuksen kirkkautta (2. Kor. 4:5–6). Jumala varjelee yhä lapsiaan, jotka uskovina elävät maailman ihmisten keskellä (Joh. 17:14–15).
Kuningasta etsimässä
aarno.sassi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703