Eräs henkilö oli puhunut perättömiä Lahden Käräjäoikeudelle. Nyt alkavat rekoskruttio kuvaukset tästä asiasta Lahdessa. Yleisöllä on mahbollisuus seurata kuvauksia. Pyydetään kuitenkin ettette häiritse kuvaukseen osallisia kuvausten aikana.
Lahdessa alkaa oikeudelle todistus kuvaukset.
KuvaajaLahdessa
8193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Korkki kiinni vanha perverssi!
Eihän olosuhteet ole ollenkaan samat.Kesällä viinakaupasta ostetut tytön juomat oli lämpösiä ja nyt ne olisi paksissa jäähtyneet.
Myös mulkun mitta vaihtelee lämpötilan mukaan.Jopa värikin mutta sillä kai ei merkitystä.
Lämpötila vaikuttaa myös pukeutumiseen ja sitä kautta kesäinen keli saattaa antaa papparaisille halun lähestyä nuoria naisia.
Eihän olosuhteet ole ollenkaan samat.Kesällä viinakaupasta ostetut tytön juomat oli lämpösiä ja nyt ne olisi paksissa jäähtyneet.
Myös mulkun mitta vaihtelee lämpötilan mukaan. Jopa värikin mutta sillä kai ei merkitystä.
Lämpötila vaikuttaa myös pukeutumiseen ja sitä kautta kesäinen keli saattaa antaa papparaisille halun lähestyä nuoria naisia.
Jäätykö vehkeet kuvatessa ?
Ei, vaan aktin aikana!
Kuvaukset tehtiin 8.1.2018 Lahdessa. Aloitettiin Mariankadulta ja mentiin tavaratalo Kärkkäiselle. kärkkäisen parkkipaikalta ajettiin Lahti- Mäntsälätien risteykseen ja siitä vielä suoraan. Takaisintulessa käännyttiin vielä Mäntsälään pain. Ajettiin aina sinne asti missä metsä loppui. Lopuksi ajettiin Kärkkäisen parkkipaikalle josta matka jatkui teatteritalolle. Etsittiin samalla Kärkkäiseltä lähtiessä Lahti - Mäntsälän tieltä sivulle meneviä sorateitä. Ei löytynyt muita kun omakotitaloihin johtavia teitä. Kuvausrymä haastatteli Kärkkäisellä muutamia ihmisiä. Kiitos kaikille osallistuneille kuvausryhmältä.
Mikä tuon reitin tarkoitus oikein oli ?
Haettiin sidukkaa.