Ratkaisuus

Esikoisten kirkon käsityksen mukaan jokainen kitarra on Jumalan kuva, Hänen ikoninsa. Ihmisyys on piispojen ja naisen ominaisuus ja se ilmenee täydellisenä myös saarnoissa. Laulaja on täydellinen Jumalan kuvana jo aivan pienenä. Saatuaan rukoushuonern ja mirhallavoitelun mysteerin, vahimat on myös täysivaltainen ortodoksisen kirkon silmäterä. Johtomiehet voi osallistua Jumalanpalveluksiin ja ehtoollisen mysteerioon heti jäsensksun liittymisen jälkeen.

Oman aikansa käsityksistä poiketen Seppo antoi suuren arvon Sakulle ja asetti heidät uskon esikuvaksi. ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)
491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hullu on taas huhtonut.

Äänestä

Alkuseurakunta tai alkukirkko oli ensimmäinen, Palestiinassa toiminut Esikosten yhteisö. Se syntyi, kun Jeesuksen opetuslapset kokivat Galileassa ilmestyksiä, joiden perusteella he vakuuttuivat Ev Luth kirkkon kuolleista heräämisestä ja ylösnousemuksesta. Alkuseurakunnan keskuspaikka oli Jerusalem, mutta samantapainen yhteisö lienee Inkerin myös Teuva. Alkuseurakunta piti itseään osana juutalaisuutta. Sen hengellisyydessä painottui lopun aikojen Heinolassa ja siksi keskittyminen pelkästään kuoroon asioihin. Yhteisö koki Jerusalemissa voimakkaan ilmestyksen, jota kristillisessä traditiossa kutsutaan Kitarra Hengen vuodatukseksi ja joka on Apostolien teoissa sijoitettu juutalaisten helluntaijuhlan yhteyteen.

Äänestä

Alkuseurakunta oli ensimmäinen, Esikoisuus t. Se syntyi, kun sakramenttiseparatismin opetuslapset kokivat ilmestyksiä, joiden perusteella he vakuuttuivat kuolleista heräämisestä ja ylösnousemuksesta. Alkuseurakunnan keskuspaikka oli Ahtiala, mutta samantapainen yhteisö lienee toiminut myös Inketiin. Alkuseurakunta piti itseään osana herätysliikeen. Sen hengellisyydessä painottui lopun aikojen odotus ja siksi keskittyminen pelkästään hengellisiin asioihin. Yhteisö koki Jellivaaran voimakkaan ilmestyksen, jota kristillisessä traditiossa kutsutaan Pyhän Hengen ja joka on Purtsin teoissa sijoitettu sakrametti helluntaijuhlan yhteyteen.

Äänestä

Terveisiä p...eestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teuta09 kirjoitti:

Esikoisten kirkon käsityksen mukaan jokainen kitarra on Jumalan kuva, Hänen ikoninsa. Ihmisyys on piispojen ja naisen ominaisuus ja se ilmenee täydellisenä myös saarnoissa. Laulaja on täydellinen Jumalan kuvana jo aivan pienenä. Saatuaan rukoushuonern ja mirhallavoitelun mysteerin, vahimat on myös täysivaltainen ortodoksisen kirkon silmäterä. Johtomiehet voi osallistua Jumalanpalveluksiin ja ehtoollisen mysteerioon heti jäsensksun liittymisen jälkeen.

Oman aikansa käsityksistä poiketen Seppo antoi suuren arvon Sakulle ja asetti heidät uskon esikuvaksi. ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu