Kertokaa kokemuksianne! :(

Turhauttaa_vitusti

Miten kilpirauhanen on vaikeuttanut painonhallintaanne? Minulla kun on viimeiset 3 vuotta painonhallinta ollut aivan kamalaa... en ole tänä aikana laihtunut tai lihonnut enään normaalisti vaan paino on joko noussut kirjaimellisesti n. 2kg parissa päivässä ja laihtuminen tapahtuu sitten niin että JOSSAIN kohtaa 3-6 kuukauden päästä ne nesteet poistuu kerralla luonnollista kautta, jos poistuu. Mutta tosiaan en pysty mitenkään vaikuttamaan asiaan. Liikunnalla ja ruokavaliolla ei tunnu olevan mitään vaikutusta enään.

Syy miksi kysyn tätä täällä on, etten tiedä johtuuko tämä kilpirauhasesta vai jostain muusta ja siksi kaipaan kokemuksia tai mielipiteitä muilta. Lääkäreillä olen rampannut aina välillä itkemässä mistä tämä voisi johtua, mutta kohottelevat vain olkiaan ja antavat niitä itsestään selviä laihdutus neuvojaan... Olen kyllä epäillyt muista oireista, että kilpirauhasessani voi olla vikaa ja sainkin kesällä viimein lähetteen testeihin. TSH oli 4.75 ja T4 oli 15.13. Epäilen siksi, että tämä nesteen kertyminen johtuu kilpirauhasesta koska sillä viikolla kun verikokeet otettiin niin lihoin taas pari kiloa selittämättömästi. Lääkäri pisti minut laajempiin testeihin syksyllä ja silloin TSH oli 2.4 , T4 15.0 , T3 <28 ja ymmärsin, että vasta-aineet oli normaalit. Lääkäri sitten totesi minun olevan terve ja ensimmäisessa kokeessa kyse oli häiriöstä. Mutta minä haluan selvittää mikä minussa on vikana sillä eihän tämä ole normaalia! en tiedä vain minne kääntyä enään... Mbb:n laaja kilpirauhastesti on harkinnassa, mutta haluaisin ensin varmistua että tämä paino-ongelma kuuluu vajaatoimintaan.

13

796

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hashimoto

      Kun kilpirauhasen hoidossa saavutetaan tasapaino, ns. eutyreoosi niin ei painonhallinnan pitäisi olla ongelma. Toisaalta pelkkä paino-ongelma ei viittaa kilpirauhaseen vaan muutakin oltava. Arvojen puolesta voisi olla vajaatoimintaa, mutta tuollainen painonmuutos viittaa johonkin muuhun.
      Kerrot turhan suppeasti oireistasi, sillä pari oiretta ei oikein riitä luotettavaan päättelyyn. Nestetasapainoon vaikuttaa moni asia kilpparin lisäksi, mm. sydän. Parhaan kuvan elimistön nestetasapainosta saa vertaamalla keskenään samaan aikaan mitatusti natrium, kalium, virtsan ja veren osmolaarisuus eli väkeyys.

      Mitä kaikkia oireita on? Onko joku lääkitys muuttunut hiljattain? Onko muita veriarvoja mitattu?

      • mikä_oli_T3v

        Ei kerrottu onko lääkitystä ja eipä käynyt selville tärkein eli T3v.
        T3v viitealue tyypillisesti n. seitsemään eli melkein aina alle kaksikymmentäkahdeksan

        Nuo lääkärien "normaali"höpötykset kuuluvat virkaan, vaadi selvät verikoenumerot. Kaikki.


    • Turhauttaa_vitusti

      Joo sori, minulla meni sekaisin T3(v?) ja tuo Tyreoideaperoksidaasi. T3 oli siis 5.41 ja tuo toinen <28. Mitään lääkkeitä minulla ei siis ole ollut käytössä. Ja silloin kesällä otettiin liuta muita veriarvoja: rauta, natrium, kalium, kreatiini, leukosyytit ja muuta ja kaikki oli kuten kuuluukin, lääkäri kehui että loistavat arvot. Lisäksi rytmihäiriöiden takia kävin sydänkuvassa (tai jokin pienempi tutkimus) ja sielläkin kaikki oli kunnossa.

      Tämä paino-ongelma on se mikä itseäni eniten vituttaa joten siksi en viitsinyt kertoa muista kilppari oireista mutta kyllähän niitä on: Alakuloisuutta, palelua, kylmät jalat ja kädet, hauraat kynnet, uniongelmia, sydämmen muljahteluja, huono lähimuisti ja lihasten palautuminen on hidastunut. Mutta tiedän että minulla voi hyvin olla pitkittynyttä stressiä mikä voi selittää osan oireista ja ymmärsin että stressi saattaa kilpirauhaseenkin vaikuttaa. Mutta tosiaan kun lääkärit eivät osaa sanoa MITÄÄN missä vika voisi olla kuin kilpirauhasessa niin kyllähän tämä rupee turhauttamaan kun kenelläkään ei tunnu olevan vastaavaa ongelmaa.

      • Hashimoto

        T3v kyllä ihan hyvällä tasolla, joten uskon ettei vointisi juuri kohene kilpirauhashormoneilla. Itsellä T3v:a ei ole ollut tarvetta mitata aikoihin mutta T4v ollut kauan siinä 17 paikkeilla ja kilpparin suhteen aika lailla ok tilanne minulla. Vajaatoiminnassa yleensä mukana matala natriumarvo.

        Oireesi kyllä kieltämättä sopivat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Onko kaikki oireet edes samasta syystä johtuvia...? Pitikin kysyä anemian mahdollisuudesta, mutta ilmeisesti siis ei ole. D-vitamiinin ehkä voisi mitata. Minkä verran liikut vai oletko sohvaperuna? Jos sinulla ei ole mitään sairautta, liikkumattomuus voi hyvin selittää osan oireista. Ei ole sitten tarkoitus olla ilkeä sulle tuosta liikkumisesta mutta osalla ihmisistä ongelmat on oikeasti vain tästä kiinni.


      • ei_perushelppo_tapaus

      • Turhauttaa_vitusti
        Hashimoto kirjoitti:

        T3v kyllä ihan hyvällä tasolla, joten uskon ettei vointisi juuri kohene kilpirauhashormoneilla. Itsellä T3v:a ei ole ollut tarvetta mitata aikoihin mutta T4v ollut kauan siinä 17 paikkeilla ja kilpparin suhteen aika lailla ok tilanne minulla. Vajaatoiminnassa yleensä mukana matala natriumarvo.

        Oireesi kyllä kieltämättä sopivat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Onko kaikki oireet edes samasta syystä johtuvia...? Pitikin kysyä anemian mahdollisuudesta, mutta ilmeisesti siis ei ole. D-vitamiinin ehkä voisi mitata. Minkä verran liikut vai oletko sohvaperuna? Jos sinulla ei ole mitään sairautta, liikkumattomuus voi hyvin selittää osan oireista. Ei ole sitten tarkoitus olla ilkeä sulle tuosta liikkumisesta mutta osalla ihmisistä ongelmat on oikeasti vain tästä kiinni.

        No voin sanoa että liikun arkisin ja käyn juoksemassa ainakin kerran viikossa sekä salilla 3 viikossa. tällälailla olen näitten 3v aikana olen saanut painoa/nestettä pois. ongelma on se että ne tulee takaisin vaikken tee mitään eri tavalla. Tai no viime kesänä kun olin viikon lomalla ja otin rennosti kun puoleen vuoteen en ollut levännyt pitempää aikaa niin tuolla viikolla tosiaan lihoin 2kg mitä en ole tähän mennessä saanut pois. ja samoin kävi vuosi sitten jouluna kun olin juuri päässyt tavoite painooni niin eikös kaikki mennyt siinä kun vietin joulua pari päivää niin siitä nousi heti paino 2kg mikä lähti vasta pääsiäisenä luonnollista kautta. Tällaista jojoilua tämä on ollut.

        "Onko kaikki oireet edes samasta syystä johtuvia...? "

        sori, en ymmärrä kysymystä, mutta kuten sanoin osa voi olla stressistä johtuvaa. minulla on ollut ennen paljon kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia oireita, mutta tällä hetkellä oireet ovat lieventyneet joten en tiedä oliko kyse kilpirauhasesta vai useamman asian summasta. Anemia minulla ei voi olla koska vuoden verran hemoglobiini on ollut 140 paikkeilla. D-vitamiinista en tiedä, siitä voi olla puutosta tietty, muttei se kai kaikkea näitä oireita selitä :/

        Mutta alan huomaamaan että tämä ongelma ole mitenkään tavallista kun kenelläkään ei tunnu olevan vastaavaa kokemusta :O Kai sisätautilääkärille on pakko mennä seuraavaksi kun alkaa tuntumaan ettei tämä ehkä kilpirauhasestakaan voi johtua...


      • Turhauttaa_vitusti
        ei_perushelppo_tapaus kirjoitti:

        Lääkityillä on totuttu että T3v 5...6 merkitsee hyvää oloa. Tosin tässä ovat korkeampia:
        https://drive.google.com/open?id=144Pr59_goVWIsdwicFoeVjw1nz9X8qzi

        Liekö apua brittiendojen kokoelmasta, mikä voi aiheuttaa samoja oireita tyroksiinilääkityllä:
        https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVaHFqYXBuN1UzR296eVlyTkxiVlJCdmZueWlB

        Tuossa keskisarakkeessa "Nutritional" ne vakioiset ferrittini - B12 - Dvitamiini - folaatti

        hmm, kiitos "ei_perushelppo_tapaus"ehkä kokeilen noita seuraavaksi jos auttaisivat :)


      • paljon_pohdittavaa

        >> Alakuloisuutta, palelua, kylmät jalat ja kädet, hauraat kynnet, uniongelmia, sydämmen muljahteluja, huono lähimuisti ja lihasten palautuminen on hidastunut. <<

        Vastoin lääkärien väitteitä ihmiset ovat yksilölisiä ja nuo oireet kyllä viittaavat vajaatoimintaan joko primäärisenä tai sitten on muunnosongelmia tai kuljetusproteiinimutaatioita tai ...

        T3v 5,4:ssä on vähän (tai paljon?) nousuvaraa, mutta koelääkitykseen ei Suomessa noilla arvoilla pääse. Ollapa Espanja tai Kreikka (tai Turkki, Venäjä tai Thaimaa) joissa lääkkeet ovat reseptivapaita

        Alla 12 todistusvoimaisimman oireen luettelo, Varsinkin tuo Akillesrefleksi on omaa luokkaansa
        https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVMXczT2pQcVhINm8

        Ovatko perättäisten aamujen heräämisruumiinlämmöt normaaleita? Ei ole turvotuksia eikä ummetusta? Hiukset hyvinvoivia ja samoin uloimmat kulmakarvat?
        TPOab 28 periaatteessa poissulkee autoimmuunitulehduksen, mutta tästä huolimatta kertovat tiukan gluteenittomuuden ja 300ug seleeniannosten auttaneen.
        Oma lukunsa sitten itsehoidot.


      • paljon_pohdittavaa

      • Turhauttaa_vitusti
        paljon_pohdittavaa kirjoitti:

        >> Alakuloisuutta, palelua, kylmät jalat ja kädet, hauraat kynnet, uniongelmia, sydämmen muljahteluja, huono lähimuisti ja lihasten palautuminen on hidastunut. <<

        Vastoin lääkärien väitteitä ihmiset ovat yksilölisiä ja nuo oireet kyllä viittaavat vajaatoimintaan joko primäärisenä tai sitten on muunnosongelmia tai kuljetusproteiinimutaatioita tai ...

        T3v 5,4:ssä on vähän (tai paljon?) nousuvaraa, mutta koelääkitykseen ei Suomessa noilla arvoilla pääse. Ollapa Espanja tai Kreikka (tai Turkki, Venäjä tai Thaimaa) joissa lääkkeet ovat reseptivapaita

        Alla 12 todistusvoimaisimman oireen luettelo, Varsinkin tuo Akillesrefleksi on omaa luokkaansa
        https://drive.google.com/open?id=0B94Wq-KMIhMVMXczT2pQcVhINm8

        Ovatko perättäisten aamujen heräämisruumiinlämmöt normaaleita? Ei ole turvotuksia eikä ummetusta? Hiukset hyvinvoivia ja samoin uloimmat kulmakarvat?
        TPOab 28 periaatteessa poissulkee autoimmuunitulehduksen, mutta tästä huolimatta kertovat tiukan gluteenittomuuden ja 300ug seleeniannosten auttaneen.
        Oma lukunsa sitten itsehoidot.

        "Ovatko perättäisten aamujen heräämisruumiinlämmöt normaaleita? Ei ole turvotuksia eikä ummetusta? Hiukset hyvinvoivia ja samoin uloimmat kulmakarvat?"
        no vuosi sitten oli paljon alilämpöä aina kun mittasin. oli siis jotain 35.3 aamuisin todella usein. kuumekkaan e millään meinannut nousta oli vain vähän lämpöä kun oli kipeä vaikka olo oli muuta. kuume kesti vain päiväm jonka jälkeen lämpö oli mennyt takaisin alilämmöksi vaikka olo oli edelleen huono. Tätä kesti pari vuotta mutta nykyään on normilämpöä ja normisti kuumekin nousee.
        Turvotusta on tämän verran mistä puhuimkin täällä eli nestettä kertyy, mutta ummetusta tai muuta ruuansulatusvaivoja ei ole ollut. Hiukset taas oli vuosia hyvin hauraat ja kuivat, mitä kanssa pidin merkkinä kilppariongelmista mutta nyt ne on paremmassa kunnossa ja kulmakarvoissa en ole havainnut suurempaa muutosta.

        No huomenna käyn ihan sisätautilääkärillä puhumassa mistä tämä voi johtua kun yleislääkäreistä ei ole apua.


    • varastoraudan.vajaus

      Tunnettu kilpparilääkäri julistaa sekä iltapäivälehdissä että naistenlehdissä ferritiinin eli varastoraudan vajauksen olevan tuplasti niin yleistä kuin kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireet ovat samat.
      Lue s. 25: http://www.kilpirauhasliitto.fi/julkaisut/kilpi_2015_1.pdf

      Hemoglobiini on tässä merkityksetön, rautatilanne selviää vasta kolmella kokeella: Transferriinin saturaatio eli TrFeSat, ferritiini eli ferrit, ja transferriinireseptorit eli TfR.

      Jokainen tekee omat päätöksensä, minä harkitsisin ottaa verikokeita ihan itse maksaen ja niistä yrittäisin tehdä johtopäätökseni. Osaavia lääkäreitä on Suomessa vain pari tusinaa.

    • vajaatoimintainen

      T4v arvosi on erinomainen.En itse pääse tuohon arvoon edes lääkityksellä.Paino minulla on pysynyt koko elämän ajan vakiona eikä siihen vaikuta kilpirauhasarvot ja oireet.Voin olla ilman lääkitystä jolloin T4v on alakantissa ja TSH nousee korkeaksi mutta paino ei nouse eikä laske.
      Nopeaan painosi nousuun on varmasti jokin muu syy.Tuttavapiirissäni on henkilöitä joiden paino on noussut nopeasti kun ovat aloittaneet jonkin uuden lääkkeen käytön.Stressi voi tietysti nostaa painoa pitkällä aikavälillä mutta tuskin sillä noin nopeita vaikutuksia on painoon.

      • Turhauttaa_vitusti

        Niin, siksi oletan tämän olevan nestettä mitä minuun kertyy ja stressi tai kortisoli, saa kropan pitämään nesteestä kiinni kun se jostain niitä saa (joulun jälkeen se 2kg on usein tullut). Muttei se pois sulje että kilpirauhasella olisi jotain tekemistä asian kanssa... Liian hyvä tuuri että arvot on hieman koholla ja saan samalla viikolla 2kg nestettä, mutta alkaahan tämä näyttää että tämä johtuu muusta...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe