KUTSUMUSALA

Mikäli ei kiinnosta mikään ala erityisesti, mutta haluaa akateemiseksi niin menee lukemaan kauppatieteitä tai oikeustieteitä. Tämän tietää kaikki.

Nyt opiskelen toista vuotta kauppatieteitä. Aineet kuten historia, poliittinen historia, tai monet muutkin ns. "kutsumusalat" kiinnostavat. Siis kutsumusalat siinä mielessä että hyväksyy työelämän jossa ei juuri etenemismahdollisuuksia ole, sen vuoksi että saa olla kiinnostavan asian parissa. Tästä seuraa kysymyksiä.

Mikäli joku on vaihtanut ns. järkevältä alalta kiinnostavalle niin tulitko onnelliseksi?

Onko vaihtoa mitenkään mahdollista tehdä ilman pääsykoetta,sillä siihenhän pitäisi alkaa näinä päivinä lukemaan?

Alkaisiko opintotuen enimmäisaikojen lasku uudestaan?

Olisiko mahdollista välttää se opintoaikojen rajaus. Sehän koskee ensivuonna ja sen jälkeen opintonsa aloittavia. Erityisesti kun opiskelu olisi yhdenjaksoista niin voisinko välttää sen piiriin joutumisen? Ei sinänsä että siitä varmaankaan tulisi ongelmia, mutta symboolisesti varsinkin kutsumusalaa opiskellessa ei haluaisi tuntea olevansa jossakin putkessa josta SDP tuottaa väkisin maistereita täyttämään sitä kohta syntyvää vajetta työelämässä. Kukavaan tietää ettei sellaista yhtä miljoonaa akateemista vaativaa vajetta ole tulossa, mutta ties vaikka SDP sitten onkin jo oppositiossa haukkumassa eurooppalaista hallitusta,kun eivät saa edes maistereita työllistymään!

Vastauksia olisi kiva saada.
81385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on valitettavasti niin, että opintotuki rullaa vaan ja loppuu sitten aikanaa. Se ei ala uuden korkeakoulututkinnon myötä uudestaan, mikä on kyllä väärin, kun vertaa 2. asteen eli perusasteen kouluihin. Siellähän on rajoittamaton opintotukiaika.

Äänestä
  • Yksi miljoonaa maisteria ja kaksi miljoonaa nomia niillä on varaa kouluttaa, mutta ei siis luoda tukea joka mahdollistaisi alan vaihdon. Pakko riutua itsensä umpitylsän koulutuksen läpi (melko vitunmoisesti) progressoiduksi veronmaksajaksi.

    Nekin rahat mitä voisi tänne antaa työnnetään mieluummin jonkin mäntän amk.n tai pudasjärjen amiksen opiskelijalle. Vanhemmat eivät ikinä tukisi ollenkaan jos jonkin "kutsumuksellisen" alan valitsisin.

    Siis töihin, tai tämän putken läpi turhautuneeksi, tylsistyneeksi kokoelämän itseään syyttäväksi kiltiksi veronmaksajaksi.

    Syvältä on

    Äänestä

  • opiskelija. kirjoitti:

    Yksi miljoonaa maisteria ja kaksi miljoonaa nomia niillä on varaa kouluttaa, mutta ei siis luoda tukea joka mahdollistaisi alan vaihdon. Pakko riutua itsensä umpitylsän koulutuksen läpi (melko vitunmoisesti) progressoiduksi veronmaksajaksi.

    Nekin rahat mitä voisi tänne antaa työnnetään mieluummin jonkin mäntän amk.n tai pudasjärjen amiksen opiskelijalle. Vanhemmat eivät ikinä tukisi ollenkaan jos jonkin "kutsumuksellisen" alan valitsisin.

    Siis töihin, tai tämän putken läpi turhautuneeksi, tylsistyneeksi kokoelämän itseään syyttäväksi kiltiksi veronmaksajaksi.

    Syvältä on

    Sekä AMK että yliopisto ovat korkeamman opintuen eli korkeakoulutuen piirissä. Pitäisi kyllä jokaisen sivistyneen edes tuon verran tietää, että AMK ei ole koulutason oppilaitos. Lukio, ammattikoulu ja mitä niitä kauppaoppilaitoksia yms 2. asteen kouluja nyt onkaan, jonne mennään suoraan peruskoulusta kuuluvat siihen rajoittamattomaan opintotukeen, mutta ei siis AMK ja yliopisto.

    Äänestä

  • väärinkäsitysten välttämiseksi kirjoitti:

    Sekä AMK että yliopisto ovat korkeamman opintuen eli korkeakoulutuen piirissä. Pitäisi kyllä jokaisen sivistyneen edes tuon verran tietää, että AMK ei ole koulutason oppilaitos. Lukio, ammattikoulu ja mitä niitä kauppaoppilaitoksia yms 2. asteen kouluja nyt onkaan, jonne mennään suoraan peruskoulusta kuuluvat siihen rajoittamattomaan opintotukeen, mutta ei siis AMK ja yliopisto.

    Kyllä minä tiedän, että amk.ssa saa saman opintotuen.Ne ovat molemmat kolmatta astetta. Kysyin lähinnä asioiden tarkoituksenmukaisuutta. Tuonkin rahan voisi käyttää muualle (mikäli sitä ei nyt löytyisi yhdestä miljoonasta muustakin lähteestä). Miksi pitää siis esim. joka kuntaan perustaa amk joille noita rahoja sitten työnnetään.

    Eli oikeitakin vastauksia arvostaisin, sillä haluaisin melko nopeasti tietää. Kohta pitäisi käydä pääsykoekirjojakin lukemaan. Jonnekin historiaan on suht. pienet sisäänpääsyprosentit joten pitäisi miltei uhrata tämän kevään muut opinnot, lähteä heti tosissaan. Mikäli ei siis voi noita pääsykokeita välttää.

    Vai voiko? Niitähän on kaikkia "erikoistapausvalintoja" ym. Monissa asioissa jokaisella omat järjestelmänsä joista sitten tiedotetaan enemmän tai vähemmän vähän.

    Eli älä ensin päätä mitä olen kirjoittanut ja sitten kommentoi jotakin viisastelevaa quasi-/pseudo-/näennäisselvennystä siihen.

    Oikeita vastauksia arvostaisin, joskaan en vaadi.

    Äänestä

Oikeustiedekin voi olla jollekin kutsumusala... Itse opiskelisin sitä, vaikka palkka olisi surkea ja etenemismahdollisuudet heikot. Ja toinen asia on, että noilla mainitsemillasi "kutsumusaloilla" on kyllä myöskin mahdollisuuksia edetä. Mä en henk.koht. tajua, miten voi olla opiskelematta sitä, mikä eniten kiinnostaa... Musta on niin paljon parempi tehdä loppuikänsä jotain mikä oikeasti kiinnostaa, kuin jotain "hyvästatuksista" ja rahakasta, mikä ei kuitenkaan innosta ollenkaan. Mun mielestä ala ei ole "järkevä" itselleen, jos ei viihdy sillä.

Äänestä

Täällä hyvin yleinen vastaus abeille yms. pyrkiville on, että mene yliopiston sivuille ja lue sieltä. Ihan sama ohje sinullekin annettakoon nyt. Ainakin Lapin yliopiston sivuilta nuo pääaineen vaihtamistiedotkin löytyvät. Ei sinua varmaan paljon hyödytä saada jonkun toisen kaupungin yliopiston käytänteistä tietoa, jos se sama tieto ei päde sinun yliopistossasi.

Ja mitä AMK:jen määrästä vaahtosit, niin onhan noita yliopistojakin ympäri Suomea ja yliopistojen "haarakonttoreita" lukematon määrä. Eikä se korkeakoulujen määrä muuten siihen tuen maksuun vaikuta pätkääkään ja kuka sen sitten päättäisi, että minkä kaupungin opinahjoijin ne rahat pitäisi suunnata.

Ja viimeiseksi kommentiksi, että asenteessasi on toivomisen varaa.

Äänestä
  • Nyt meni jo vuorovaikutukseksi, mutta haluan vastauksen heti!

    Minnekään lapin yliopistoon ole menossa. Kuten äsken, jokaisella paikalla on omia käytäntöjänsä, erikoistapausvalinnat ym.

    Joten jos joku tietää esim. paikkansa "sisäpiirin tietoa" (hyvin laajassa mielessä, jos jokainen asia pitää väkisinkin käsittää väärin) niin arvostaisin. Kyllä itse osaan lukea kaiken selkeän "avoinna" olevan tiedon.

    Minnekään lapin yliopistoon siis ole menossa vaan kaupungin pitää kuulua pizzakolmioon tai pääradan varrelle. Siis, helsinki, turku, tampere tai oulu. En siis välttämättä "minun yliopistooni".

    Valtio ne päättää minkä verran minnekin maksetaan. Amk.t ovat muuten kuntien rahoittamia (minkä taki niitä on niin vitusteen), mutta myös niiden opiskelijoiden opintotuet tulevat valtiolta.

    Vähemmän viisastelua, enemmän (edes yksi) tietoa. Kiitos.

    Äänestä

  • kun näköjään luin viestisi väärin.
    Kyllä se vaikuttaa minkä verran kolmannella asteella on laitoksia. Valtiohan päättää minkä verran maksaa. Valtion maksunmäärä on se joka tulee x*opiskelijat.

    Budjetit katsokaas luodaan ylhäältä alaspäin.
    Mikäli y on x * opiskelijat, niin opiskelijoiden "suuruus", eli määrä vaikuttaa suoraan y.hyn

    Ei se yksiyhteen noinkaan ole, mutta kyllä noilla on riippuvuussuhdetta. Ei valtio voisi muuten perustella miksi opintotuet eivät ajankuluessa kasva. Nyt löytyy helppo selitys siitä miten niitä pitää maksaa yhä useammalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija. kirjoitti:

Mikäli ei kiinnosta mikään ala erityisesti, mutta haluaa akateemiseksi niin menee lukemaan kauppatieteitä tai oikeustieteitä. Tämän tietää kaikki.

Nyt opiskelen toista vuotta kauppatieteitä. Aineet kuten historia, poliittinen historia, tai monet muutkin ns. "kutsumusalat" kiinnostavat. Siis kutsumusalat siinä mielessä että hyväksyy työelämän jossa ei juuri etenemismahdollisuuksia ole, sen vuoksi että saa olla kiinnostavan asian parissa. Tästä seuraa kysymyksiä.

Mikäli joku on vaihtanut ns. järkevältä alalta kiinnostavalle niin tulitko onnelliseksi?

Onko vaihtoa mitenkään mahdollista tehdä ilman pääsykoetta,sillä siihenhän pitäisi alkaa näinä päivinä lukemaan?

Alkaisiko opintotuen enimmäisaikojen lasku uudestaan?

Olisiko mahdollista välttää se opintoaikojen rajaus. Sehän koskee ensivuonna ja sen jälkeen opintonsa aloittavia. Erityisesti kun opiskelu olisi yhdenjaksoista niin voisinko välttää sen piiriin joutumisen? Ei sinänsä että siitä varmaankaan tulisi ongelmia, mutta symboolisesti varsinkin kutsumusalaa opiskellessa ei haluaisi tuntea olevansa jossakin putkessa josta SDP tuottaa väkisin maistereita täyttämään sitä kohta syntyvää vajetta työelämässä. Kukavaan tietää ettei sellaista yhtä miljoonaa akateemista vaativaa vajetta ole tulossa, mutta ties vaikka SDP sitten onkin jo oppositiossa haukkumassa eurooppalaista hallitusta,kun eivät saa edes maistereita työllistymään!

Vastauksia olisi kiva saada.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu