Listataanpa yhdessä tulevia vaaleja silmällä pitäen mitä kaikkea hyvää Sipilän hallitus on meidän eteemme leiponutkaan:
- Eläkeiän nosto
- KIKY-sopimuksella komarahojen leikkaus ja työajan pidennys
- Työttömien kyykyttämislaki
- SOTE-sotkun myötä julkisen terveydenhoidon romuttaminen
- Liikennesakkojen huimat korotukset
- Alkoholin hinnan nousu
Kaikki kuitenkin lähinnä pienituloisiin kohdistuvia kiristystoimia. Jatkakaa luistaa vapaasti....
Lista Sipilän hallituksen hyvistä töistä
13
81
Vastaukset
- tässämuutamia
Tuhonnut kansalaisten uskon poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaisten tasapuoliseen kohteluun. Tehnyt koko kansan politiikasta eliitin raha-asioiden hoitoa. Jakanut kansan kahtia.
Hyvä Sipilä! Suomi nousuun! - gyguhjk
poistanut ihmisarvon isolta osalta suomalaisia
- cyuyi
Saanut ihmiset kaipaamaan Kekkosta.
- kulakki
no jos tuolle linjalle lähdetään niin stalinkin oli inhimillisempi kansaansa kohtaan, tappoi sentään kerralla.
- Yököttävälimanuljaska
Nostattanut kiinteistöveroja
Nostattanut poliklinikkamaksuja jopa 42%
Ottanut käyttöön lääkkeiden omavastuuosuuden.
Pienentänyt lääkkeiden omavastuita.
Tappanut kurjistamistoimilla enemmän suomalaisia kuin Kekkonen ehti niitä Haminassa telotuttaa.
On maan historian julmin pääministeri.
On vetänyt sukulaisilleen enemmän rahaa valtion kassasta kuin Pekkarien ja se on jo todella paljon.
Pelkkä Sipilän naaman näkeminen saa puolet kansasta pahoinvoimaan.
Kutsunut suomeen pakolaisia niin paljon ,ettei niiden määrää kukaan tiedä.
On aiheuttanut maan ensimmäisen terrori-iskun kutsumalla terroristeja kotiinsa.- vjhk
Suomen ensimmäinen hirmuhallitsija Juha Julma...
- tulonsiirtoylöspäin
Siirtänyt valtaisat rahasummat kansalta rikkaille kavereilleen jotka ovat hänet edusmiehekseen laittaneetkin.
- kiero.Helluntailainen
Suomessahan politiikoihin kohdistuvat väkivallanteot on todella vähissä verrattuna ulkomaille. Mistä lie johtuu se, että suomessa ei kohdisteta iskuja politiikoihin? Onko tuomiot liian kovia?
Tämän Sipilän hallituksen päättämien asioiden johdosta luulisi jollain vielä palavan hermot politiikoita kohtaan. Näemmekö tänä vuonna mahdollisesti jotain tapahtuvan? - pun_valk
Jakanut kansan köyhälistöön ja eliittiin, eli vienyt suomea 100 vuotta ajassa taaksepäin...
- soppasippo
Lisäys: Sipilä lupasi talonsa matuille ja niitähän valui tänne niin "jumalattomasti" ja tulee edelleen... onkohan kukaan laskenut kustannuksia näistä elätettävistä. Laittakoon ensin omanmaan asiat kuntoon. Ja rajat kiinni... ja täällä maleskeleville elintasopakolaisille postimerkki persiiseen ja matkalle.
- sipilä_____
Kyllä, oma maan asiat ensin kuntoon. Työttömyyslait on Sipilä polkenut pohjiin. Työtön alkaa olla huonommassa jamassa kuin nämä turvapaikanhakijat. Turviksia hyysytään ja autetaan kaiken maailman virastoista lähtien. Heillä on terveystarkastuksia, useampi lämmin ateria päivässä ym.
Kotimainen työtön on joutunut odottamaan yli puoli vuotta työttömän terveystarkastukseen, kutsua ei ole vieläkään tullut.
- Kepulistit
Kyllä tässä kyykytyksessä ovat mukana myös kokoomus ja jotkut hiton siniset. Samaa paskaa eri paketissa. Petteri orpo ei uskalla naamaansa näyttää vaan pösilö vartiainen kyykyttää työttömiä telkkarissa. Samoin lestusipilä on kateissa ja kaikkonen yrittää kaunistella tehtyjä töllösiä. Soini on hävinnyt jo ajat sitten marsun takapenkille ja kuvottava persläpi Terho on selittämässä miten hienoa politiikkaa hallitus tekee. Eivät keput osaa edes hävetä miten heillä on politiikka menny sekaisin tämän poroporvari sipilän johdolla. Suomeen riittäisi kaksi puoluetta,oikeisto ja vasemmisto ja muut sählääjät pois sotkemasta asioita. Tämä maa on jo ihan sekaisin. Kaikki pyörii Helsingin ympärillä. Tätäkö on kepu halunnut?
- Loumis
Verratkaa Suomea "Orvellin vuosi" tarinaan ja ennustukseen. Niin, ja DDR:n yksityisiin kohdistuvaan vakoiluun vahingoittamismielessä, Soltsenizyn Vankileirien saaristo -kirjaan ja Ilmestyskirjan (Biblian viimeinen kirja) kauhukuviin kaikenkattavasta valvontamekanismista ja valvontayhteiskunnasta, joka saa voimansa: mistä? Mikä on se peto ja ketkä ovat sen airueita ja enkeleitä. Lukekaa, niin tiedätte. Natsien holokaustin numerosarjat muuttuivat biometrisiksi tunnisteiksi ja lopulta pedon merkiksi otsiin tai oikeaan käteen itse kullekin.
Mielivallan maailmassa, jossa vääryys saa vallan ja rakkaus kulmenee, toimitaan väärin lain ja oikeuden varjolla, ihmiset ovat tuulihattujen intressipiirien vain vallankäytön kohteita? Ylpeys ja ylimielisyys kansalaisia kohtaan vallankäytön objekteina kasvaa sitä mukaa kun mielivallan ja vääryyden voimat valtaavat oikeuden ja kansalaisten oikeusturvan kannalta keskeisimmät kansalliset valtakeskittymät? Korruptiiviset piilorakenteet voidaan pitää salassa väsytetyiltä ja lannistetuilta kansalaisilta? Maksetun oman median tietenkin keskittyessä eliminoimaan kaiken kyseenalaistamisen huuhaaksi ja nykyisen menon kyseenalaistajat arvottomiksi.
Ja kuka voi sitä valtaa vastustaa tai kyseenalaistaa? Pedon valta on suuri? Kuka nauttii tästä tilanteesta? No tietenkin ne, joilla on jo vihreä oksa vallan ylimmillä tasoilla ja ne, jotka saavat itse käytännössä määrätä palkkansa ilman tulosvastuuta päämiehelleen ja työnantajalleen ja saavat saman korkean palkan olipa tulos negatiivinen tai positiivinen? Tiedätkö, että muutosta eivät vaadi sellaiset tahot, joilla itsellään on intressi, eli "ihan sama" kuka kärsii oikeusmurhista koska he kuitenkin aina saavat oman palkkansa. Sovitaan vaan puhelimessa etukäteen ja hoidetaan teatteri ja peli jatkuu.
Yli 500 kertaa haastettuna ja 75 ihmisoikeurikostuomiota saaneenakaan ei tarvitse mitään muuttaa? Miksi? Kuka siitä on kiinnostunut?!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819