Oli sateinen sunnuntai-iltapäivä. Lampsin kohti kotia läpi kaupungin, kun huomasin, että eräs ulko-ovi oli auki kadulle päin. Meinasin kävellä sitä päin.
Astuin sisään, en tiennyt mikä oli paikka, mutta aulassa ajattelin ravistaa vedet takistani ja hetken aikaa lämmitellä. Olin astunut kirkon aulaan.
Kirkko oli vain rukoushuone tornitalossa, ei kuten perinteiset kirkot. Aah miten lämmin olikaan sisällä. Alakerrasta kuului puhetta, astuin rappusille ja menin alakertaa kohden. Siellä oli rukoushuone, sali jossa oli ihmisiä kuulemassa papin virkaa toimittavaa puhujaa. Istuin hiljaa takapenkkiin. Olin aivan väsyksissä, ja kun lämpö hiipi hiljaa puseroni sisään, painui silmäni kiinni ja torkahdin. Oli lämmin hetki.
Heräsin kun joku nainen ravisteli minua. Anteeksi mutta tänne ei saa tulla nukkumaan. Pyysin anteeksi että torkahdin, selitin miten oli käynyt ja miksi tulin.
Hän sanoi, ei se mitään, otatko kuumaa kahvia? Kyllä kiitos, vastasin. Hän sanoi, seuraa minua.
Tilaisuus jatkui yhä, nainen ohjasi minut sivuhuoneeseen, joka oli kahvitustila. Kuuma kahvi tuoksuikin jo.
Aah miten hyvältä se maistuikaan, kiitos kahvista kovasti. Lähden katsomaan onko sade jo lakannut. Hän kysyi mihin olet matkalla.,sanoin että kotiin, matkaa on pitkästi vielä.
Hän sanoi, odota tässä kunnes ystäväni tulee hoitamaan kahvitarjoilun, vähä ennen kuin tilaisuus päättyy. Olen silloin vapaa ja voin ajaa sinut kotiin, ettet kastu uudelleen. Minulla on auto ulkona odottamassa. No sepäs sattui.
Otin kahvia lisää ja suljin taas silmät ja torkahdin uudelleen. Hän herätti minut hetken päästä ja sanoi, ei kuule, nyt lähdetään, olet aivan väsyksissä ja sen huomaa.
Lähdettiin. Astuimme parkkipaikalle ja siellä oli hänen silmäteränsä. Lähdettiin liikkeelle, hän kysyi, voisimmeko ensin koukata hänen luonaan, hän hakee unohtuneen puhelimen. Mikäs siinä. Ajettiin heille.
Hän asui laitakaupungilla omakotitalossa. Tule sisään.
Astuin sisään. Hän sanoi. Katson yhtäkkiä sähköpostin samalla. Istuin sohvalle. Huone oli lämmin, takassa oli ollut valkea, sen aisti heti suloisesta lämmöstä. Ja arvaas kuka torkahti jälleen.
Nainen tuli kohta taas herättämään, ei kuule, sinä olet aivan väsyksissä, jos haluat, ota nokoset siinä sohvalla. Tuossa viltti ja laitan kuumaa juotavaa. Ettet vain vilustunut. Jos haluat, heitän sinut kyllä kotiin nyt. Miten haluat.
Touhuavan naisen ystävällisyys häkellytti. No mikä ettei. Lämpimän viltin alla katsoin vähän tarkemmin tuota häärävää naista. Hän oli jo iällä, yli kuudenkymmenen varmasti. Vahvan meikin alta paljastui ikäihminen joka kaipasi seuraa minusta, näin yritin tätä käsitellä. En tiedä.
En torku, sanoin, olen hereillä mutta mukava lämmitellä täällä viltin alla. Voit heittää mut vaan kotiin, en halua olla vaivaksi enempää.
No et ole vaivaksi, päinvastoin. Jos tahdot, olisin iloinen, jos viipyisit hetken vieraanani. Olisi mukava jos olisi juttuseuraa vähän aikaa ainakin. No kyllä se sopii.
Haluisitko käydä kuumassa suihkussa, minä ainakin käyn.
Ei minulla ole vaihtovaatteita, kiitos vaan,
Ei hätää, touhutäti lupasi laittaa kosteat vaatteeni pikapesukoneeseen ja kuivausrumpuun. Pari tuntia ja olet kuin uusi mies. Saat kylpytakin siksi aikaa. Näin teimme.
Hän kävi, sitten minä. Voi miten kuuma suihku teki autuaaksi. Sanoin sen hänelle. Hän nauroi. Ollaan sitten autuaita. Olimme molemmat kylpytakki päällä.
Hän meni makuuhuoneeseen vähän pukemaan, eikä huomannut, että oven ollessa auki eteisen peilistä näin hänet.
Hän pudotti kylpytakin lattialle, pyllisti peiliin päin laittaessaan pikkuhousut jalkaansa. Katsoin haltioituneena tuota muodokasta pyllyä, ja karvaista mätästä siinä keskellä. Kylpytakissani alkoi veitikka heräilemään. Sitten hän laittoi rintaliivit, mustat myös, läpikuultavan ohuet. Katsoin haavi auki. Mitä ihmettä, onko tämä se sama nainen kirkolta.
Sen jälkeen hän otti ohuet vaaleat sukkahousut ja veti ne jalkaansa, hitaasti, kuin nautiskellen, kuin tietäen että häntä katsotaan. Kullini oli halkeamaisillaan. Oli pakko tehdä jotain. Menin ovenreiälle ja koputin, hän juuri veti kylpytakkia päälleen, ja vaikutti yllätetyltä. Mitäs sinulla, juuri laitoin vähän asusteita päälle,
Sanoin että tiedän, ja pyysin anteeksi että olin katsellut, sanoin että näin hänet peilin kautta, enkä voinut olla katsomatta. Hän sanoi, mitäs vanhaa naista katselet salaa, mutta kiitos kun kerroit, en ole vihainen, hän sanoi hymyillen.
Sanoin että pyydän vieläkin anteeksi mutta olet niin seksikäs nainen että sait minut syttymään. Katso itse. Avasin kylpytakkini, ja täydessä juhlakunnossa oleva kullini osoitti häntä kohti.
No mutta, hän sanoi, ja tarttui kulliini heti kiinni. Vapisevin käsin hän alkoi sitä hyväilemään, sanoi voi hyvä ihme, voi hyvä ihme...
Avasin hänen kylpytakkinsa joka putosikin lattialle. Otin pakaroista kiinni ja vedin hänet itseeni kiinni, suutelin suoraan suulle. Hän vastasi siihen tulisesti. Liikuimme kohti sänkyä, hän istui sille, ja kullini oli juuri hänen houkuttelevan suunsa kohdalla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Hän katsoi paisunutta terskaani huulet raollaan. Liikuin kohti hiljaa kunnes kullini kosketti hänen huuliaan. Hän avasi ne ja imaisi kullini suuhunsa. Olen kokenut sen lukemattomia kertoja ennenkin, ja havaitsin että tämä taisi olla naiselle ensimmäinen kerta. Hän oli aika mielikuvitukseton, mutta ei valittamista. Vanhempi rouva seksikkäissä alusasuissa istui ja imi kuumaa kulliani parhaansa mukaan. Istuin ja asetin hänet makaamaan. Nostin jalat olkapäilleni ja levitin reidet erilleen. Mitä per...
Hän ei ollutkaan ihan pulmunen, hänellä oli sukkahousut, joissa oli pillun kohdalle tehty aukko, samoin pikkuhousuissa oli haaraosa halki. Nämä asut oli ostettu erotiikkaliikkeestä, joten ne oli hankittu kaiken varalta. Olin siis kutsuttu panemaan. No voi perhana, kaikkea sitä.
Innostuin lisää, aloin syömään tuota ihanaa pillua oikein ahneesti. Nainen alkoi kiemurtelemaan kielileikkieni tahdissa, myötäili liikkeitäni ja työnsi oikein pyllyään kohti kieltäni. Ei jäänyt epäselvää mistä pidettiin. Hyvä.
Annoin kielikylpyä varmaan puoli tuntia, kunnes molemmat olivat yhtä märkiä, minun suuni ja tuo mainio pillu. Nousin ja käänsin hänet vatsalleen. Asetin tyynyn alle niin että pylly kohosi, avasin vähän reisiä ja kiipesin selkään. Se on aina se ensimmäinen työntö, mikä vie mennessään. Aina yhtä maaginen. Mahtavaa.
Aloin vetää takaapäin tuota ihanaa persettä vasten, viileän nailonin kosketus vasten nivusia vasten alavatsaa, tehdasvalmisteiset seksialusasut, kaikki oli niin kohdillaan kuin olla voi saattakseen minut laukeamistilaan. Nussi minua, sanoit, älä lopeta. No niin kauan kuin tuli merkki vatsanpohjasta että nyyyyytttt.....
Lasti lähti melkoisella paineella. Lyyhistyin siihen ja nukahdin. Nukahdimme molemmat. Heräsin pari tuntia myöhemmin. Hän oli käynyt pesulla, seksiasut olivat poissa, hän nukkui vieressäni kylpytakissa. Kävin suihkussa, join varmaan litran vettä, ja palasin sänkyyn.
Hän nukkui vatsallaan maaten. Avasin kylpytakin, paljastin tuon ihanan pyllyn taas. Levitin pakaroita ja katsoin, miten kaunis olikaan tuon naisen pillu, ja pylly. Otin taas ja lähdin käyntiin. Kieli upposi puhtaaseen pilluun, alkoi kielikylpy, pyllyä ja klitorista vuoroin, välillä upotin kielen syvälle vaginaan.
Älä lopeta, sanoit hiljaa...
Mitä tähän niinkun pitäisi vastata?
uskomaton tarina
Ei minusta. Erittäin todellinen mutta kertoma oli tökkivää.
Vanhempi rouva oli halkeamaisillaan. Liikuin kohti paisunutta naista ja levitin persettä auki. Mitä per... hänellä oli pillun haaraosa halki. No voi perhana! Oli pakko tehdä jotain. Astuin tuota paisunutta persettä takaapäin tulisesti. Hän pyllisti ja työnsi melkoisella paineella varmaan litran puhtaaseen sänkyyn. Lasti putosikin lattialle. Nousin ja kiipesin hänen vatsalleen.
maija se on maija se on
Kyllä tuo takaapäin....on kiihoittavaa,juuri noin....nainen jalat suorin-reidet yhdessä !!!!!
Näinkö on?
Onko se siis kiihottavaa vai kiihoittavaa? Kumpi on oikea sana?
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/kielenhuolto/37tasmennyssanastoa
Tuolta löytyy tieto eli "kiihottaa". Tiedonlähteet Itkonen 1992; Kielikello; Suomen kielen perussanakirja
Et kai ole tosissasi. Että pitää kirjasta katsoa?
Sitten on kirjanoppinut.
Menin käymään kirkossa katsoin alhaalla oli vähän porukkaa, menin ylös siellä oli yksi nainen vilkaisi minua kävelin viereen kysyin saako istua. Nainen noin 40 vuotias sanoi en normaalisti käy kirkossa on vain yksi kuulutus haluan kuulla sen ja vati helmaa alemmas katsoin aika lyhyt helma ja pusero oli kiihottavan pisinen.
Muita ei tullut ylös alkoi urut soittaa. Naine supatti piti mennä lähelle hyvä parfyymi tuoksu aian vähän päästä veti helmaa katashti minuun näytin nosta silmät suureni ja hymyili virrtä oli mennyt jonkin aikaa nainen nosti molemmilla käsillä helmaa ja hymyili katse eteenpäin. Kosketin jalkaa polvesta ylöspäin ei vastustusta koskin pitseihin ja otin käden pois, nainen veti lähelleen kuiskas ihana syntistä ja laittoi käteni haaroihinsa ja puristeli kalua. Hieroin housun sisältä nainen puristi käsi varresta ja liikutti lantiota vasten kättä ja vapisi halasi käsivarteen jatkoin vähän aikaa. Nainen katseli ympärilleen lasketu eteen ja kaivoi kalun imi ja nuoli yhtä mittaa kunnes sai spermat suuhun nousi ja kuiskas kiitos.
Nousin perään halusin nähdä mihin menee, nainen nousi hienoon autoon jossa odotti harmaa päinen mies auto lähti sievästi parkkipaikalta.
Mietin kotona oliko totta ja olihan se aivan ihme homma.