Vuosikymmeniä sitten kansakoulussa maantiedontunnilla annettiin opetusta tästä paratiisimaasta ja ennenkaikkea Siamin ihmisistä, jotka oli ja on edelleenkin täysi vastakohta pääosin nyrpeille, katkerille ja kateellisille suomalaisille, jota jopa kansanperinteenä pidetään.
Aikana kun suomalaiset eli puussa ja maassa, sekä oli venäjän ja ruotsin vallan alla, thaimaa oli jo tuolloin kieleltään, kulttuuriltaa ja uskonnoltaankin täysin toisella tasolla.
Totta on että suomea kutsutaan sivistysvaltioksi ja thaimaata kehitysmaaksi, mutta tämä ei pidä kaikilta osiltaan paikkaansa, johon mm. politiikkaan en tässä kirjoituksessani puutu koska kirjoitan matkailupalstalle.
Thaimaahan on rakennettu pienen kalastajakylän rippeisiin rantakaistaleensa maan puolelle turistikeskittymä jossa on kaikkea kaikille.
En myöskään tässä kirjoituksessani selvennä mitä tarkoittaa kaikkea, koska se on kaikkien palstaa lukevien tiedossa.
Sen sijaan muutama sananen aiheesta kaikille, siis tarkoitan Pattayalle matkustavia ja Pattayalla asuvia henkilöitä.
Mainittuun henkilöryhmään kuuluu henkilöitä kaikista sosiaaliryhmistä ja tämä on hieno asia, koska thaimaan hintataso mahdollistaa matkailun jopa työttömälle, joka taloudenpidossaan toimii järkevästi.
Tällä matkailupalstalla kuitenkin aktiivisesti kirjoittaa enemmälti varakkaat liikemiehet, jotka kuten muukin veroja maksava kansanryhmä ovat mielipiteineen varsin jyrkkiä siitä mihin verovaroja käytetään, sekä eritoten siitä että joku näillä verovaroilla jopa asioisi thaimaassa tai että näitä verovaroja suomen valtio käyttäisi tuottamattomien palvelujensa ylläpitämiseen, kuten maanpuolustukseen.
Minun veronäkökantani on että verovaroja ei tulisi käyttää yhdistettynä erittäin kalliiseen vankeinhoitoon ja thaimaan matkailuun yhdistettynä.
Näkökantani esitän tilanteessa, että itse olen päätynyt asumaan perheineni thaimaahan käyttäen vain ja ainoastaan omaa varallisuuttani.
Hymyjen maa Siam.
12
224
Vastaukset
- VeroVastuullinen
Minä veronmaksajana olen huolissani siitä, että paljolti Pattayan matkailjat myös rasittavat veropussia terveydenhuoltopuolella ja viranomaisia suomalaisten parisuhteidensa virallistamisessa ja purkamisessa useita kertoja.
Myöskin yhtiöiden erinäisten toimien seuranta syö verovaroja puhumattakaan, että toiset jopa hakevat omia yhtöitään konkurssiin. - VerovelvollinenOlen
Olen antanut itseni ymmärtää, että jotkut rahoittavat Pattayaelämänsä ottamalla omistamistaan yhtiöistä osakaslainoja maksamatta kuitenkaan lain ja säännösten edellyttämiä veroja ja jopa lapset ajelevat yhtiöiden pensakorteilla pillurallia kirjoitellen ajopäiväkirjoihin yhtiöajoja.
Tällaisesta toiminnasta minä olen huolestunut, kun Pattayalle on pesiytynyt veroepärehellisiä, jotka kuitenkin samanaikaisesti teatraalisesti ovat huolissaan erittäin jyrkin mielipitein suomen politiikasta ja verovarojen käytöstä.- koitaihmeessäonneasi
Jos sinulla on tällaisesta näyttöä, niin vero.fi löytyy sinulle oikeat lomakkeet
www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verkossa/anna-vihje-verovilpista/
Sika Amalia Niuvasta kahlaa ilmoituksesi mielellään läpi ja soittaa kaikki virkamiehet UKKsta alkaen.
Tuota sivua on käytetty lähinnä Portugaalin veropakolaisten narautukseen, mutta aina voit yrittää Thaikkujakin, koita ihmeessä onneasi. - GrattisSinulle
koitaihmeessäonneasi kirjoitti:
Jos sinulla on tällaisesta näyttöä, niin vero.fi löytyy sinulle oikeat lomakkeet
www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verkossa/anna-vihje-verovilpista/
Sika Amalia Niuvasta kahlaa ilmoituksesi mielellään läpi ja soittaa kaikki virkamiehet UKKsta alkaen.
Tuota sivua on käytetty lähinnä Portugaalin veropakolaisten narautukseen, mutta aina voit yrittää Thaikkujakin, koita ihmeessä onneasi.Ei ole verovilppi eikä verorikos haaveilla olevansa menestynyt liikemies ja tuonpohjalta kirjoitella matkailupalstalle haavetoiminnastaan.
Tällaiset henkilöt pääsääntöisesti rasittavat verovaroja terveydenhoidon puolella ollen syyntakemoottomiksi luokiteltuja. - GrattisLisää
GrattisSinulle kirjoitti:
Ei ole verovilppi eikä verorikos haaveilla olevansa menestynyt liikemies ja tuonpohjalta kirjoitella matkailupalstalle haavetoiminnastaan.
Tällaiset henkilöt pääsääntöisesti rasittavat verovaroja terveydenhoidon puolella ollen syyntakemoottomiksi luokiteltuja.Siis syyntakemoottomiksi, joka on oma lääketieteellinen termi nimenomaan internetprovomiljonääreille.
- sIKAaMALIAN-LÄRVEISET
Miten asia on todennettavissa? TÄÄLTÄ NIUVANNIEMN KALTEREIDEN TAKAA KATSELEN, KUN ORAVAT HYPPIVÄT AIVAN VALLATTOMINA POIKAMIEHINÄ, NIINKUIN MINÄ ALEKSISKIVEN KADULLA 1980 LUVULLA
Kirjoita kuvaus tietolähteestä ja tiedon luotettavuudesta LUOTETTAVAA PILKKAA VALUTETTU PATTAYAN PALSTALLE JO YLI 10 VUODEN AJAN - thunderlips
Kato kato. onnellinen aviomies ja puolet vuodesta eri mantereilla matkusteleva, rikas kiinteistö moguli, pullokaappien täyttäjä, kukkakauppa sponsori, orpojen auttaja, ravintolapäällikkö kouluttaja, moottoripyöräilevä jengi aktivisti, Phuketin huvilallaan kaikki lomansa veneilevä, sikareita imeskelevä, viskisieppo, on löytänyt kiireistään huolimatta rakentaa aloitukselleen oikein ketjun, käyttäen vastauksissaan eri nimimerkkejä.
- RillumaRellu
Rellu ei ole viskiä ja mielenterveyttä hoidetaan verovaroin.
- jättäkääserauhaan
Tänään Amalian lääkitys on siinä mallissa että sekä Bumba että Aviobumba ovat aktivoituneet humalaisen viikonlopun jäljiltä yhtäaikaa Amalian pään sisällä, kuinkas muuten.
Antakaa sen vaahdota yksinään näitä tyhjänpäiväisyyksiään. - aloittelevalääkäri
Missä marevanin imeytymisvaiheessa Sika Amalia muuttuu ÄläMölö Amaliaksi ?
Onko se saturaatiovaihe ? - Lerpaneloa
Köyhääkin köyhempi persläpilerppa tehtailee näitä aloituksia ja niistä saa kicksejä itselleen, kuvitellessaan olevansa äveriäs mies Chiang Maissa, omassa talossa ja Harrikalla hammaslääkärivaimonsa kanssa ajelevan maata ristii rastiin.
Todellisuuteen herää siinä vaiheessa kun hoitaja käytävällä huutaa nyt vanhukset ruokailuun, nyt tiistaina on mannavellipäivä ja tuoretta leipää lauantaimakkaran kera ja maitoa lasillinen juomaksi.
Jos oikein kilttejä olette, saatte vielä pikkulusikallisen sokeria, jatkaa hoitaja hymyillen.
Tästäpä ilostuneena, naama virneessä, kuin Naantalin auringolla tai Hangon keksillä, lerppa vyöryy onnahdellen ruokapöytään tätien syötettäväksi.
Se on se lerpan toinen onni se, eka tulikin ensinnä mainittua.- KiksejäSaava
Minä saan kiksejä siitä että sinä ajattelet ja kirjoitat näihin typerinä pitämiisi, vaikka itse rustaat laulun sanoja ja treffi-ilmoituksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770